Siperiankärhö, Clematis sibirica

Vanhassa pentissä paljon keskustelua aiheesta. Jatketaan täällä lisää Itsella ei ole kuin yksi mutta sekin hervoton puska. Taimienvaihdossa saatu `alku`..

Aivan sama tilanne, puska sen kokoinen, että jotain tarttee tehdä. Nyt todella lupaan leikata sen ensi syksynä polven korkeudelta poikki.

Mulla on seitsemän vaaleanpunaisen yksilön pikkualkua siemenestä kasvatettuna ja mietinkin että mitä teen niille talven tullen. Pistänkö maahan ja toivon että selviävät vai pitäiskö jotain muuta kehitellä. Asun Ylikiimingissä (oulun korkeudella siis mutta sisempänä maata) Kinokset on aikas paksuja sitten kun ne tulee ja niin ne kovia kyllä pakkasetkin. Eikös siperian kärhö kuiten ole aika kestävä? Nämä on kyllä vapaapölytteisiä eli satavarma ei tietty voi olla lopputuloksesta ja sen kestävyydestä...

Hankin juuri siperiankärhöä ja istutin peräti kolme yksilöä vierekkäin kiviaidan eteläpuolelle. Ollaan viitosvyöhykkeen eläjiä. Luin juttujanne ja huolestuin, että minkähän viidakon olen saamassa...kuvittelin sen kasvavan samaa tahtia kuin ennestään tuttujen alppikärhöjeni...eli että niiden kans pärjää... Alppikärhöilläni menee aina muutama vuosi ennenkuin ne innostuvat kasvuun kunnolla ja sittenkään eivät ihan hurjiksi heittäydy. Minkä värisiä kukkia siperiankärhöissä löytyy? Eivätkö ne olekaan vain valkoisia...?

Alppikärhöt kuuluvat Atragene-ryhmään, monia värejä on sen ryhmän kärhöillä, ainakin sinisen,
violetin, roosan ja pinkin sävyjä, pari purppuraistakin. 
Toinen on ollut neljä, toinen kolme vuotta minulla tuossa portissa,  joka nyt todella kaipaa 
harvennusta ja siivousta. Mainittakoon, että maa on kurjaa tuossa(kin) kohden, 
rakennustörkyjä on jätetty ja päällä 10 - 20 cm multaa.   

Laitanpa linkin kivoille sivuille Atragene-ryhmästä, ja muusta:

http://www.saska.demon.co.uk/atragenes.html

Mitenkäs tämän kukinta, kukkiiko uusista vai vanhoista versoista vai molemmilla?

Vastaanpas itselleni, että kukkii vanhoista versoista naurua

Miikos, jälkilöylyjä: kukkii ed. vuoden versoilla.

Mutta siperiankärhö alkaa täällä kukkia ennenkuin lehdet ovat kasvaneet täyteen kokoonsa. Kuvista päätellen luonnonvalkoisilla kukilla on taustanaan vihreä lehvästö. Ei täällä napapiirillä. Kukat eivät näin ollen oikein erotu hyvin.

Pitääkin katsoa, poikkeaako 'White Swan' esiäidistään.

Voiko Siperiankärhön leikata maata myöten pois syksyllä vai olisiko viisainta leikata vasta keväällä? Kuinka paljon pitäs jättää vanhaa vartta?

Kärhö on sen verran ränsistynyt ja kuivunut sisältäpäin, niin meinasin leikata sen alas (ikää vähintään 7 vuotta). Yksittäisten kuivien oksien leikkuu pois ei oo mahdollista kun kasvaa seinustaa vasten.

 

Oikein tässä pää puhkuen mietin, en ole omiani vielä leikannut, mutta nyt ovat liian isoja ja hommaan pitää ryhtyä. Ymmärtääkseni kukkivat edellisen vuoden versoilla, joten alasleikatessa menettää kukinnan. Harventamista ja siistimistä pitää ehkä harkita, omalla kohdallani, jos kuitenkin riittäisi. 

Brittisivut neuvovat siistimään heti kukinnan loputtua - omani kukkii harvakseltaan vieläkin...
Alasleikkauksesta en oikein löydä mielipiteitä. Varoittavat kuitenkin, että puutuneiden versojen
leikkaus voi olla fataalia. Muodostelisin itse puutuneistä versoista nätin muotoista runkoa, josta
sitten saisi alkaa uuden kasvun. Kannatan mielummin keväistä alasleikkausta, vaikka perusteita
tuntemukselle ei oikein ole. 
 

Kiitos vastauksesta. Itsekin lueskelin netin lävitse, mutta missään ei oikein löytynyt vastausta asiaan. Toinen vaihtoehto on että raakasti kokeilen, tuo kun ei ole harvinainen kasvi, joten jos ei lähde kasvuun niin sitten ostas uuden.

Osaisiko kukaan sanoa mikä siperiankärhöäni vaivaa......... Lehdet ovat muuttuneet harmaiksi ja muutenkin köynnös ikävän näköinen. Kukki kauniisti viime kuussa. Olisiko jokin tauti vai ötökkä ?

Ainakaan ei kuulosta asiaankuuluvalta käytökseltä.

Voiskos siinä olla härmää? En edes tiedä tuleeko kärhöihin härmää, mutta tuo lehtien harmaus voisi viitata siihen? Nämä sateiset säät ja kosteat ilmat suosivat härmää.

Hmm härmää,täytyy sumutella sitten tolulla ja mäntysuovalla, jospa tämä auttaisi ensihätään.

Laita litraan vettä 1rkl ruokasoodaa ja 1rkl mäntysuopaa.Näin minä sain kärhöstä härmän pois. Kokeile, jos uskallat :smiley:

Kannattaako siperiankärhön siemenet istuttaa syksyllä ulos vai kevättalvella taimiruukkuihin sisälle?

Minua niin kävi naurattamaan, kun ajatuksissani näin viimattaren laittavan siemenet tarkasti istuvaan asentoon : D. Olen sen verran tavallinen, että kylvän siemenet muitta mutkitta ja kannatan aina sitä luonnonmukaisempaa menetelmää, siis mielummin siemenet heti tuoreeltaan sopivaan penkkiin syksyllä.

Heipähei!

Mitenhän uskaltaisin ottaa pistkkaita omasta siperiankärhöstäni? Monta silmua? Laitanko pistot lepäämään hankeen, kannattaako ylipäätään ottaa lepotilassa? Tökkäänkä vain multaa sisätiloissa?

Hei Norbertta, omalle siperiankärhölleni olen saanut ohjeen lisätä sitä taivukkaista, eli olen laskenut yhden oksan maahan ja laittanut siihen pariin-kolmeen kohtaan maata päälle ja kiven painoksi siten, että sitä oksaa on näkyvillä sellainen 30-50 senttiä niiden kivien välillä. Eli latva paljaana, sitten maata, taas pätkä paljaana, maata jne, oksan pituudesta riippuen. Jos keväällä laitat niin syksyllä/viimeistään seuraavana keväänä maan alla oleviin kohtiin on kasvanut juuret, ja voit irroittaa taimet toisistaan.

Näin minulle sanottiin ja loppukesästä näin tein, keväällä näkee onko tullut jo yhtään juuria.

Alppikärhölle tein samalla lailla.