Hyvin kasvo purijot tänä kesänä.
Karvari, hienot purjot ![]()
Miten jatkojalostat ne?
Osan käytän tuoreena loput silippuan pakkaseen.Sieltä piirakkaan,keittoihin ja ja vähän kaikkeen
Minun purjosipulit ei onnistuneet kovin hyvin. Idea oli tietysti istuttaa ne jonkinlaiseen vakoon ja että sitten olisi mullannut niitä hiukan myöhemmin. No eihän siitä mitään tullut koska istutin ne melko tiheään n. 20 sentin rivivivälillä ja meni jo siinä vikaan homma. Jos olisi halunnut mullata niin olisi pitänyt tuoda multaa koko alueelle. Vaikka tuli vettä hyvinniin siitä huolimatta ei oikein lähteneet kasvuun. Ajattelisin että olisi pitänyt istuttaa śyvempään. Sinänsä purjoa on tulossa ihan tarpeeksi, mutta olisivat saaneet olla isompia. Annan niiden olla vielä kasvimaalla ja korjaan pois kun ilmat kylmenee.
Tänä vuonna en kitkenyt rikkana pois kuten viime keväänä.
Nyt jo voi ottaa käyttöön.
Reilusti tulee satoa. Pikkuhiljaa voi jo pakastaa.
Lyhyellä esikasvatuajalla ehtivät kuiteski ihan hyvän kokosiksi.
Voi valtava ![]()
Tämä kesä oli vissiin purijon ![]()
Kävin eilen puuhamaalla nostamassa purjot. Olivat jääneet suhteellisen pieniksi, mutta eiköhän noissa ole riittävästi syötävää.
En tiedä mikä on ero talvi- ja kesäpurjolla, mutta näissä taimissa oli merkintä Sommer porre ja aiempina vuosina olen ostanut samasta puutarhaliikkeestä tanskalaisia taimia merkinnällä Vinter porre ja ne on kasvaneet korkeammiksi.

