Sipuli: Purjosipuli, Allium porrum

Eilen nostin ensimmäiset itse kasvattamani purjot. Näitä pienemmät jätin kasvimaalle, jospa kasvaisivat kokoa vielä.

Upeita !

Nostin etäkasvimaan purjot lokakuun lopussa, mutta jätin kaupunkipihan lavakaulukseen istuttamani vielä kasvamaan. Purjohan kestää myös pakkasta, mutta jäätyneestä maasta niitä on vaikea irrottaa. Lumet suli sateessa viikonloppuna ja huomenna on taas pakkasta, joten menin töiden jälkeen otsalamppu päässä kaivamaan purjot. Nämä on pienempiä kuin kasvimaalla kasvaneet, mutta ihan tyytyväinen olen tähän myöhäiseen kun satoon. Osa on tehnyt kukkavarren ja kasvimaalta nostamissani oli myös niitä. Purjon kukkavarsi on oikeastaan ihan hyvän makuinen ja ainakin ne, missä oli vielä pieni nuppu ovat meheviä ja miedon makeita.

Mie olen pakastanut kerta-annoksiin folioon ja pakkaukset lopuksi muovirasiaan. Ei tartu hajut

Täytyykin olla tarkkana vuoden päästä mustan perjantain tienoilla. Saiko tuon Strömen teräskuivurin silloin 149,50 eurolla. 


Tänään nostin purijot,sopivasti ovat kasvaneet.Nämä laitettu esikasvatukseen toukokuun alussa ja hyvin ovat ehtineet.

Nuu,ole hyvä :relieved:
Kasvihuoneessa oon esikasvattannu jakesäkuun alussa laittannu maahan.Minuston parempi etteivät oo kauhian isoja.

Karvari, ootko laittanut taimet kasvihuoneessa ihan multaan esikasvamaan ja sit sieltä kaivanut ja siirtänyt kasvimaalle ? Vai ihan kylvänyt kasvihuoneeseen ?

Dynoon hajakylyvönä ja siitä pikkutaimina maahan,harson alle.

Yritin myös kasvattaa purjoa pitkästä aikaa. Vanhat siemenet ei itäneet. 6kpl on kasvimaalla. Kuusi rääpälettä.
Uudet siemenet valmiina ensi kesää varten. Lidlin  De Carentan 2.
Tuossa voi olla järkeä, että kylvää siemenet myöhemmin kuin maaliskuussa, koska ainakaan minä, en ole niitä heiniä saanut kovin vahvoiksi koskaan, vaikka maaliskuussa aloitettu.

Jos kylvää purjoa, niin en suosittele käytettävän mitään puolikkaita vessapaperirullia. Sitkeästi pysyy vuodesta toiseen tämmöinen aivopieruidea mukana Googlehakujen  listoilla. 
Samoin turveruukkuja ei voi suositella. Kaikki kosteus häippäsee mullasta, kun selkänsä kääntää.
Tänä vuonna ajattelin kokeilla Purjon taimien kasvatusta kasvihuoneessa huhti- toukokuussa, kuten varsinaisessa Purjoketjussa on esitetty.

En ole koskaan kasvattanut purjoa, mutta syksyllä tarttui mukaan alennusmyyntisiemeniä. Ajattelin kokeilla jos Pluggbox olisi hyvä taimikasvatukseen. Veisi aika vähän tilaa. Kannattaisiko nekin laittaa ensin lautalle ja vasta sitten multaan kun itävät?

Minä olen kylvänyt purjot aina hajakylvönä, ja aika tiuhaan laatikkoon, joskus maaliskuussa. Sitten koulin ne yksitellen pieneen rukkuun ja vien kasvihuoneeseen. Istutan lavakauluksiin kun maa ja ilma on tarpeeksi lämmin. 

+x[quote]
[b]rastas - 16.2.2022[/b]
En ole koskaan kasvattanut purjoa, mutta syksyllä tarttui mukaan alennusmyyntisiemeniä. Ajattelin kokeilla jos Pluggbox olisi hyvä taimikasvatukseen. Veisi aika vähän tilaa. Kannattaisiko nekin laittaa ensin lautalle ja vasta sitten multaan kun itävät?
[/quote]

Katselin videoita miten purjot laitettiin suoraan kasvamaan kasvihuoneeseen n.15.4 taimikennostoihin. Yksi siemen kuhunkin. Ei näytetty ja mainittu että lämmitettiinkö kasvaria, mutta luulen että ei.
Ajattelisi että kylvölautan käyttö on turhaa. Suoraan dynoon hajakylvönä.

Joskus olen purjon kylvänyt suoraan kennostoon periaatteella, että näitä ei edes koulita. Siemen per lokero. Jos joku ei oo itäny, niin uus siemen tilalle tai jättäny tyhjäks. Kannattaa saksia kui rairuohoa.

Minoon tehenny viime vuosina purijon hajakylyvönä huhti-toukokuulla.Ku vien tomaatit toukokuulla kasvariin niin samalla purijot.Sii5ä sitten suoraan maahan harson alle,hyvin ovat ehtineet tuottaa satoa.
Kokeilin joinaki vuosina just tuota Pluggbixia,en tykänny,mahotonta säheltämistä.Ja oon kokeillu sanomalehtirullalla,siinei onnistunu mitään.Minusta hajakylyvö paras.

+x[quote]
[b]Karvari - 17.2.2022[/b]
Minoon tehenny viime vuosina purijon hajakylyvönä huhti-toukokuulla.Ku vien tomaatit toukokuulla kasvariin niin samalla purijot.Sii5ä sitten suoraan maahan harson alle,,hyvin ovat ehtineet tuottaa satoa.
Kokeilin joinaki vuosina just tuota Pluggbixia,en tykänny,mahotonta säheltämistä.Ja oon kokeillu sanomalehtirullalla,siinei onnistunu mitään.Minusta hajakylyvö paras.
[/quote]

Jos ymmärrän oikein niin kylvät purjot sisällä huhti/toukokuun vaihteessa ja viet toukokuussa kasvariin jota lämmität?

Mietin vaan omaa aikataulua kun en ala kasvihuonetta lämmittämään. Voisi tietysti eristää pienen osan, että pysyisi lämpimän puolella peiteltynä.

Mitä lajiketta olet kasvattanut, vai onko väliä?

LL,joo laitan lämmityksen ku vien tomaatit,tarpeen mukaan.
Vaihtelevasti oon käyttänny lajikkeita,mutta en halua että niistä tulee mahottoman paksuja.
En nyt muista mitä viime kesänä,mutta voin tarkistaa illalla,nyt en ehi lähtiä autotalliin penkomaan pussia.

Olen kehittelemässä, mistäs muusta kuin maitopurkeista, lokerikkoa purjon taimia varten. Lokerikon osastoissa ei ole pohjaa
1) Ensin korkittomista maitopurkeista otettaan pohja pois ja painetaan purkki kasaan
2) Vedetään maitopurkin keskelle viiva.( pituussuunnassa purkin koko mitalle) N. 3,5cm reunasta. Tämän kanssa kannattaa olla tarkkana. Lintassa olevassa purkissa 2 sivua.
3) Leikataan purkista 3x 80mm siivut. Siis maitopurkki korkeussuunnassa kolmeen osaan.
4) 80 mm purkin viivaa pitkin ( kohta 2) piirrettyä viivaa pitkin) leikataan saksilla 40mm kohdalle asti.
5) Painetaan nyt näitä purkkeja lomittain niin että saadaan tehtyä " haitarilokerikkoa". Paitsi että huomasin että pitää olla tosi tarkat leikkaukset, että onnistuu tuo “haitarijuttu”.
Tähän asti pääsin. Enempää ohjeita ei ole tulossakaan. Idea on siis tehdä lokerikkoa, missä maitopurkin pinta-ala on jaettu neljään osaan. Huomasin myös että osin tulee myös lokerikkoa missä purkkia on kaksi sivua päällekäin. Myös reuna-alueen pykällys ratkaisematta.
Oman rakennelmani koko riippuu siitä että millaisen alustan löydän. Ajattelin että kokoan vasta sitten kyhäelmän kun ajankohtaista ja paikkaan puutteita mullalla muotoilemalla.
Lokerikon elinkaari 3 vuotta. Hävitetään polttamalla. Oletan että soveltuu myös varsisellerin taimille jos niin haluaa.

Huomasin täyden pussin purjon siemeniä. De Carentan 2. Lidlistä. Pussissa lukee että pitkävartinen talvipurjo. Kokeilen varmaan jotain muutakin.
ps. Ohjeita joutuu hiukan päivittämään, koska ei toimi edellä kuvatulla tavalla. Edellä tehtyjä komponentteja muokataan ja saksitaan niistä “hakaristit” ehjän maitopurkkisiivun sisälle. Tuo korkeus voi olla myös 6cm, 8cm sijaan ja näin yhdestä maitopurkista saisi neljä siivua kolmen sijaan.
Tämä uusi päivitetty versio toimii todella hyvin ja pysyy kasassa ja muodossa itsestään. Maitopurkithan on muovipintaista ja näin säilynevät homehtumatta. Voi myös jättää rakoa purkkien välille, jolloin eivät täysin vety.

Minä kokeilen tänä vuonna tuota lämmittämättömään kasvariin siirtoa, siitä maahan sitten harson alle aikanaan. Arvon, jaksanko edes koulia, kun kasvavat niin hyvin hajakylvörasiassaan.
Viime kesänä peurat löysivät purjot potagerista ja popsivat melkein koko sadon, siksi ei motivaatio niiden kanssa ole nyt kovin korkealla. Purjo on vaan niin hyvää että pakko edes pienellä määrällä yrittää.