Isot pojat Esson takana kertoo sen olevan kovasti tulinen. Vaihtarineuvottelu, näistä jonkun siemeniä??
Nooo,on se kipakampi ku tavallinen Sugar Rush,6-7 asteikolla.
On muuten kaunis podi.
Eilen etsittiin vintin lattiaa ja löytyihän se. Tänään olen yksin yrittänyt etsiä lattiaa yläkerran huoneista mutta ei ole vielä löytynyt kuin pieni kolo. ![]()
Keitän luumusosetta luumuista. Tulee paremman makuista tuoreesta hedelmästä kuin kuivatuista.
Pitkälti keittiöpäivä. Ison peltokurpitsan lopuista sosekeitto. Eilen kerättyjä suppiksia kuivuriin ja sieltä rasiaan, vähän jäi vielä huomiselle kuivattavaa. Viiden kilon lantun pilkkominen, ryöppääminen ja pakastaminen annospusseissa. Yksi lanttu vielä oottaa käsittelyä.
Kerättyjen siemenien siistimistä ja pussittamista. Sitä hommaa riittää vielä jatkoonkin, tänäänkin taas astian kanssa kuljin pihalla.
Tänään olikin koirien syyshuoltoa kotona kun koko iltapäivän sataa tihnutti, nyt on karvat ojennuksessa ja kynnet lyhyet. Ei siin kauaa mee ko alottaa touhuun.
Imuroin ja pesin lattiat.
Tein Intian makeiset.
Verantaa tyhjensin , imuroin japanin vaahteran lehdistä ja leikkasin törröttävät oksat ja raahasin sen rappu kerrassaan kellariin, naapurilta saatu kanna purkki oli niin märkä ja painava et vähitellen senkin sain alas muttei kellariin asti…kuivakoon ensin käytävällä…
Edullista sähköä.
Lohikiusaus, tattaririisipuuro ja uunijuurekset tulivat samalla. Nyt pipruja paistumassa.
Vuosittainen vaatehuoneiden, kaappien ja laatikoiden siivous menossa.
Ähräsin omaverossa ja voi että …se ei tunne asiaa jos väität ettet ole vielä tienannut tänä vuonna senttiäkään ja nyt 2 kk saakin pienenpientä 50% ENNAKKO eläkettä joka muuten ei ole 50%…siihen tulee saturaisen vähennys jota en ymmärtänyt. Hermo meinasi mennä …ja menikin oli pakko laittaa kone kiinni ja palata astialle kun verenpaine hieman hellitti.
Hirviporukka sai eilen syksyn ensimmäisen kaadon ja poika toi meille aikuisen hirven keuhkot, sydämen ja maksan. Muutama tunti meni, ennen kuin ne oli käsitelty. Maksan ja sydämen putsasin, pilkoin, jauhoin ja laitoin rasioihin. Keuhkot pilkoin ja ne keitettiin, tänään jauhan ne kissoille.
Mitä eläkettä tuo on?
Tää on sitä mitä saa vielä vuoden loppuun eli ennakkoa tulevasta eläkkeestä, se pienentää hieman tulevaa mutta meikän kohdalla se on ihan sama, kun en ole saanut mitään 11/2019 jälkeen kun sairauksieni vuoksi lensin työkkäristä pihalle.
Miehen eläkkeen vuoksi on turha hakea toimeentuloa muualta, mies pääsi jo 53 vuotiaana täydelle eläkkeelle, minä 20 diagnoosin kanssa kun olen vain 65% INVA niin en saa …paitsi nyt ennakkoa. Siin oli joku ihme vähennys -97 e
niin en saa edes työkkiskorvauksen kokoista rahaa…todellisuus on siis 40% ELÄKKEESTÄ miinus verot…kyllä sillä kk ruoat saa kahdelle plus koirille.
Miten se muka loppuu vuoden lopussa ?
Eihän siihen vissiin mitään muutoksia ole tullut, muuta kuin ikärajat noussut, jos siis osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE)on kyseessä.
Ihmevähennys = sama indeksivähennys tulee kaikkiin eläkkeisiin , elinajanodotteeseen sidottu on se, tulee myös työeläkkeisiin.
Hyvältä näyttää ja tuntuu. Koen onnistumisen viboja. Nimittäen kolmen pakastimen pinta (yht. 630 litraa) on selvästi alkaneet alentumaan.
Se on kun on rautainen tahto, eikä mene sinne ruokakauppaan. Ulkovihannekset vetelevät viimeisiään ja sen jalkeen pakastinvihannesten kimppuun. Jos näin jatkuu niin Joulun maissa näyttää hyvältä. Olisi aikakin saada vaikka yksi pakastin tyhjäksi kesään mennessä.
Näyttää niin pehmeelle, että voisin tulla lepämään sinne.
Näpertelin kortin veteraanille, on kampanja menossa.


