Reissu on tehty ja palattu taas ns. sorvin ääreen.
Aamusta panin tulelle paist. kinkusta lihakeittoa ison kattilallisen jota riittää moneksi päiväksi.
Lehtikaali-kaurapannaria, kurpitsapiirakan ja sharlotkan tein.
Välillä hypistellyt siemeniä valmiusasemiin, Alkais varmaan jo aika olla minunkin kylvöksille, ehkä tulevana sunnuntaina.
Liuskamiinanköynnökset kylvin viikko sitten niin ne olivat jo taimella kun kotiuduin.
Koti siivottu heti aamusta kun oli pikkupakkanen ja sai tuuletettua matot ja petivaatteet. Tomaattikylvöksiä tein kun järjestelin siivotessa paikkoja minne niitä laittelen. Jos kaikki tai edes puolet itää niin tunkua tulee kun eihän niitä taimia voi poiskaan heittää.
Eilen kylvin jo osan tomaatteja ja riippapetuniat
Tönis, lähet sitten mun kanssa yhdessä Karvarin luo Pulaan kahville
Jee,eiku oikeen isilla sakillaa tuutta.
Ja tiiän että tulee taas tutussa paikassa tungosta😅
Mulla on tänään päivystyspäivä. Lääkärin soittoaika, soittaa jossain vaiheessa tänään. Tai jossei tänään niin sit huomenna .
Onneks ei käy aika pitkäksi, aloin pussittamaan tänvuotisen Iitin Kurpitsakisan siemeniä. Nimilappujen väkertämisessä meni tovi jos toinenkin ja pussittamisessa lisää. Tuntuu että joka vuosi mun sormet on enemmän ja enemmän lähempänä lenkkimakkaraa kuin näppärää nakkia
Vedin uunin kaappien välistä ja lakasin sen paikan ja pesin.
Ihmettelin miten siellä oli pölyt ja ilmeisesti jauhojakin.
Luulenpa, että se uuni on hieman kapeampi, kuin edellinen.
Syksyllä 2021 vaihdoin uuteen.
Uuni on kaappien välissä, joten siirsin sen niin, että rakoa ei ole toisella puolella. Täytyy keksiä mitä laitan siihen toiselle puolelle rakoon.
Yllätys oli uunin alla. Ihmettelin mikä pyöreä metalli se on, jossa oli pyöreitä reikiä.
Sitten yhtäkkiä tuli mieleeni, että onkohan se keksien muotti ja
kyllä vain.
Sain sen laitteen kun äitini kuoli 2000 luvulla.
En ole kertaakaan kokeillut sitä.
Nyt sain siivottua vaatehuoneen,hengarikaapin ja liinavaatekaapin.
Koko päivä meni,mutta ompahan nyt taas tehty.
Niska ja käsi aivan junttarassa
Aamusta autotallissa raivausta ja järijestelyjä että taas paremmin mahtuu.
Nyt keittiö putsattu perusteellisesti joka paikasta paits8 lattian pesu.
Onse ärsyttävää hommaa,jynssäystä ja näpräystä,mutta nyt se taas on suoritettu.
Aamulla siivosin vaatekaappia ja eteisestä siirsin talvitakkeja vinttiin ja kesätakkeja ales. Samoin jalkineita putsailin vintille.
Taas kutistumista vaatteissa havaittavissa.
Ostin pari muovi laatikkoa ja pistin sellaset astiat niihin, joita en käytä.
Edesmennyt äitini, kun kuoli 2008 jäi häneltä astiat ja jotku astiat siirtyi minulle. Jotkut astiat annoin sukulaisille.
Nyt on kaapissa tilaa.
Suursiivousten loppusuora. Eilen keittiön jokapaikan korttasin. Tänään vessa käsittelyssä.
Petivatteet ulos ja lakanat pesty.
Seuraavana kuivana pakkaspäivänä matot ulos ja lattioitten pesu. Se onkin jo helppo homma.
Sen jälkeen nukuttaa taas toivottavasti yöt hyvin kun ei tarte miettiä milloinka jaksais nuo hommat tehdä.
Ahkera olet ollut.
Minäkin yleensä keväisin siivoan raivolla, kun aurinko paljastaa likaiset paikat. Kesällä en sitten kauheasti puunaa paikkoja, kun puutarha vie kaiken ajan.
Musta tuntuu ettei meillä siivota kesällä yhtään. Ei vaan oo aikaa eikä halua olla sisällä. Pakolliset pintojen nopeet pyyhkimiset, ja vessat tietty, ei muuta. Ei pahemmin ees imuria kaiveta esille, harjalla ja rikkalapiolla ohimennen otetaan jos jotain isompaa lattialla on.
Ja syksyllä ei siivota kun kaikki aika menee edelleen joko ulkona tai sit keittiössä sadonkorjuuhommissa.
Talvella kun ollaan sisätiloissa mä sitten siivoon maltillisesti ja järjestelen paikkoja. Sellasta aikaa vievää niinku paperien läpikäyntiä, valokuvien järkkäämistä, kaappien siivoomista, pentin kunnostusta… kaikkee sellasta
Keväällä ei pahemmin oo tilaa siivota kun joka paikka täyttyy tammikuusta lähtien siemenpusseilla, kylvörasioilla, multapusseilla, taimipoteilla. maaliskuussa alkaa pikkuhiljaa peli olla menetetty ja huhtikuussa ei vieraita lasketa enää sisälle .
Meiloon tapana siivota keväällä,eli suursiivous.Peruja kotoa.
Nykyään pikkuhilijaa teen,ei mitenkään pysty yhellä rysäyksella saamaan kaikkia.Onneksi ei tarvi yksin tehä,mussukka kaverina.
Ikkuna5,seinät ja katot,niitä enoo pessy moneen vuoteen ku ei pysty.
Onneksi 9n siivouskaveri
Mattojen vaihdon yhteydessä pesen lattiat muuten aika ylioikoista. Kausivaatteiden vaihdossa siivoilen jotain, kuten nyt aamulla sain naulakon siivottua ja pesin käsin joitain kaulureita ja myssyjä.
Olen pessyt kahtenä päivänä toppahousut ja toppatakki , kuivuu nyt ulkona nurin käännettynä nopsaan.
Petauspatjan päällisen kävin viikko sitten Prisman 24h pesulassa isolla koneella pesemässä. Isolla rumpukuivaajalla sain ostosreissulla melkein kuivaksi, sisällä seuraavaan päivään kuivahti loput. Kaikki tyynyt ja peitot pesty koneella, mitään en voi ulkona kuivattaa, koska leppä kukkii ja kesällä muu
Eteisen kaappeja olen siivonnut, ensimmäinen mökkikassi pakattu. Venetarvikkeita varailen saataville.
Taas päivä siivottu,aulan ulukotakkikaappi siivottu ja tuuletettu.
Pitempi projekti oli taas vessa,nyt taas osa heitetty pois ja loput omilla paikoillaan.
Mussukka pessy ikkunat,katot ja seinät.Verhot pesty ja silitetty,nyt taas ikkunassa.
Hyi,etton raskasta hommaa
Keitin lihanpalan. Siitä tillilihaa, piparjuurilihaa ja päivän lounaaksi lihakeittoa. Samalla parista rasiasta sianlihakastiketta.
Ihmettelin, kun Adidas housussa luki, että pitää pestä +30°C asteessa ja mietin mitä laitan sen kanssa koneeseen.
Jotain onneksi löytyi.
Laitoin ne kolme housua roikkumaan housuhenkariin makkarin oven yläpuolelle.
Nopeasti ne kuivui, kun makkarin tuuletusikkuna oli auki.
Kamala tuuli oli.
No nyt onsuursiivous saatu siihen pisteeseen etton enää saunapää ja vierashuone.
Vierashuone siivotaan sittenku tomaatit on viety kasvatiin ja saunapää kans ennen kesää.