Sitä sun tätä (uusi)

Näin on ja salamaseurannasta näkee mihin ukkosrintamaliikkuu ja mihin salamat iskee.

Äsken tuli uudet pari palovaroitinta ja laitettiin makkariin ja eteiseen.

1 tykkäys

Nokkakiekkoilua koko päivän. :+1:

Täällä on ilmeisesti päivällä nurmikkoa leikattu, kun täällä asunnossa tuoksui ruoho.

Siis mitä oot tehny? :thinking:

Juoruilua hyvässä henkessä. :blush:

1 tykkäys

Enpä oo ennen kuullut, pitääpä pitää mielessä jos vois vaikka käyttää sopivassa tilaisuudessa. :smiling_face:

1 tykkäys

Nokkakiekkoilua, en oo ikinä kuullut sanaa. Minkä alueen murresana se on ?

Satakunnassa olen oppinut tuon.

2 tykkäystä

Tänä vuonna on mennyt yllätys minulle.

Sitruuna tekee satoa.
Banaani kasvattaa myös pentuja.
Pallokaktus teki taas ison kukan.
Sitruuna hedelmistä siemenistä on on kasvannut 9kpl taimia.
IsoPosliinikukka teki kukan.

Mitähän vielä tapahtuu?

4 tykkäystä

No onpa ollut tapahtumarikas ajanjakso :+1:

Heipä hei, hengissä ollaan. Puutarhaintoilu ei oo oikein iskeny. Talven aikana jouduin ulkoistamaan suuriman osan huonekasveista. Terveellinen työskentely-ilma teki tepposet. Se on nyt helpottanut, kun pidin työmaalla kunnon rähinän, jo löytyi koneille pesuaine, ei käryä enää käyvä leikkuuneste.
Äitienpäivänä Asta muutti Rotjakkeen kainaloon pihan perälle. Sai 5 epilepsiakohtauksen tyyppistä kohtausta, mutta huusi oletettavasti kivusta. Viimein kun apu pyhäpäivänä löytyi, oli se lopullinen.
Aurinko paistaa, eli toinen satsi pyykkiä koneeseen ja takasi ulos, jos tuo heinäpelto, jota nurmikoksi kutsutaan, hieman lyhenisi.

9 tykkäystä

Hienoa kuulla sinusta.
Lämmin halaus ystäväsi pois menosta.
Toivottavasti intoa puutarhaankin löytyy.

2 tykkäystä

Ihanaa kuulla sinusta, Filopator! :smiling_face:
Surunvalittelut Astan poismenon johdosta. :cry:
Juuri eilen ajattelin sinua viimeksi, kun huomasin antamiesi liljojen nyt kolmantena kesänään jälleen runsastuneen. Nupulla ne eivät ole vielä, mutta komea kukinta on selvästi tiedossa!
Myös antamasi kartanopionin taimi on jo kasvanut pieneksi puskaksi ja koristaa nykyisin lapsuudenkotini pihaa Helsingissä.

2 tykkäystä

Mukava nähä taas Filo,samoin,eilen 9lit mielessä ku kattelin sahramililjoja.Ovat kyllä lisääntyneet kovasti.
Halaus koirulin menetyksestä.
Kylläse into vielä sieltä nousee,onhan sulka sielä syvällä siemen itämässä :hugs:

3 tykkäystä

Mukava kuulla sinusta Filopator!
Ei se puutarhaintoilu aina nappaa ja se on ihan ok.
Turistaan täällä niin paljon muista asioista niin että tänne vaan mukaan.

3 tykkäystä

Ihana “nähdä” taas Filo :heart_exclamation:. Mä tässä itken Astan ja sun puolesta, pystyn samaistumaan tilanteeseen. Äkillisesti tuli mun Tiillekin lähtö viimeselle matkalle viime elokuussa, sunnuntai aamuna aikaisin. Voimia sulle :heart_exclamation:

Pysyttele porukoissa, sua on kaivattu.

4 tykkäystä

Ikävä on ollut minullakin.

Täällä on niin monia kukkiakin, joista filo tulee mieleen.

Alaskanvattu mm. kivasti levinnyt ja just hetki sitten kauniisti kukkinutkin.

Osanotto koiran puolesta. :cry:

2 tykkäystä

Ai niin,laiton Biolanille palautetta sykeröityneistä lehistä..
Kovasti kyselivät miten oon kasvattannu,minkälaista ja mistä siemenistä.
Kerroin liitaanlaataan kaikki.
Epäilivät kovasti ruskolaikkuvireusta.
Kuukletin ja ei ollu niitä oireita miton tuossa virustauvvissa,paitsi tuo uusien lehtien sykeröityminen.
Heille eioo tullu muilta mitään valituksia,jotenka tämä asia jää tälleen.
Ite kasvattavat samoissa säkeissä eikä oo mitään ongelmia ollu.
Joo,oon ainoa jolle tämon sattunu.
Arvasin,pesevät kätensä tästä asiasta.
Tuli jotenki semmonen tunne,että löysivät jotaki,mutta hys,hys,ei puhuta siitä
Täytyy miettiä missä kasvatan tulevina vuosina tomaatit,kurkut ja paprikat.




Kullerot kukkii niin hienosti. En löytänyt kullerolle osioita, niin laitoin tänne. Voi siirtää jos on jossain.

9 tykkäystä