Suihkulähde

Kivan näköinen talo ja pihapiiri teillä ja mielenkiintoisen näköinen tuo terassi, kun on tuollainen kaarevalinjainen. Ajattelin aiemmin että tuo reunan ulkopuolelle olisi voinut jotakin istutella, mutta pihallasi onkin jo istukset tehtynä. Vesipallosi voi olla noin kylmästi esillä, mutta itse varmaan laittaisin jotain ruukkuistuksia siihen lähelle, koska tuolla kulmassa ne eivät varmastikaan olisi mitenkään haittoina terassin käyttöä ajatellen. Noin äkkiseltään minusta tuntuisi kivalta jokin kasvi ruukussa, joka valuisi yli ruukun ja “karkaisi” ihan tuonne terassin pinnalle asti, mutta nämä ovat juuri niitä makuasioita, joista voi tapella, muttei kannata :smiley:

Kaijasella on mahdottoman nätti ja kaunis talo ja terassi sekä hienosti toteutetut istutukset!

Sen pallon luo sopisi pystyjyrkässä ruukussa esim hopealehti tai -vitja, ohotanmaruna, korkea koristeheinä tai vaihtoruukut sesonkikasvein esim. tulppaanit keväällä, vuokkoja alkukesästä, mansikkaa juhannuksen jälkeen ja syyskukkijoita syksymmällä. Sesonkikasveja voit jossain sivummalla esikasvatella ja kesän kokeilujen jälkeen keksit varmaan mikä ratkaisu tuntuisi mukavimmalta ja helpoimmalta myös ylläpitää.



Tällainen tuli tänään laitettu taas kesäkuntoon :)...Nyt vaan ootellaan että kasvillisuus rehevöityy ympärillä ja valkoista koristekiveä lisätään viellä ...pitää vaan hakea kaupasta lisää ;)



Ja hieman toisesta kuvakulmasta sama vesiaihe :P

Oikein kiva, Andromeeda! Tuohon tuleekin mukava kasvusto ympärille, jahka malttaa vähän aikaa odottaa.

Kiitos Piivi…tämä on yksi pienen 50m2 rivaripihan ylpeyden aiheista :slight_smile:

Jota rakkaudella vaalitaan :wink:

Saatan laittaa uuden kuvan silloin kun kasvillisuus rehevöityy :slight_smile:

Penkissä on kasveja vuosienvarrella vahdettu ja laitettu eri paikaan mutta sääntönä on että penkki näyttää vehreältä.

Onpa söpö suihkulähde! Ihana…

Tosi kiva tuo Andromeedan suihkulähde!

Ihastuttava kaunis tuo Andromeedan Vesielementti oleskeluntilan vieressä,voi ihan kuvitella mielessäin kuika vesi lirisee,aurinko paistaa linnut laulaa aamulla ,mikä oliskaan mukavanpi olotila.

Andromedan suihkulähde on kaunis. Mutta, se vesi siis lorisee siinä ruukusta alaspäin, ei suihkua ylöspäin vai ? Entä, miten talvi, viette koko komeuden, siis suihkulähteen ruukkuineen varastoonko? hymy

Talveksi otetaan pumppu pois toki ja se ruukku sekä marmorkivetettä simpukkat. Muuten vesi jää saaviin joka siis maahan upotettuna on …jäätyy mutta ei oo haittanut viellä. Kunhan katsotaan ettei saavi oo ihan piripintaan vettä syksyllä vaan jotta jäälle on tilaa noustaa ylöspäin niin jätetään vajaksi :slight_smile:

Se saavi tai säiliöhän on siis ylöspäin hiukan levenevää.

Kansi päälle ja verkko jätetään.

Pumppu pumppaa toki vettä ylöspäin mutta kun meillä on samassa yhteydessä se ruukku niin siinä se ruukku täyttyy vedellä ja siten alkaa valumaan. Moni sanoo että tulee pissahätä kun istuu pihalla …luulempa et on vaan kateellisten panettelua;):smiley:

Itse pidän veden lorinaa rauhoittavana elementtinä :slight_smile:

Pari vuotta unelmoin tuosta lähteestä…sitten mies hommasi mulle tarvikkeet :slight_smile:

Joka kevät se tyhjennetään vedestä pestään saavi ja laitetaan uudet vedet sekä pestään koristekivet ja laitetaan ne kannen päälle,

Niin joo unohdin mainita alussa että ne valkoiset koristekivetki otetaan talveksi säkkiin säilöön.

kiitos, tulikin hyviä ohjeita.

Hei, olen lukaissut pikaisesti mitä täällä on kirjoiteltu suihkulähteistä ja ihania ideoita löytyy vaikka kuinka. Meidän pihalla on pihakaivo josta otamme veden kukkapenkkeihin ja kasvimaalle. Kaivon rummun ympärille on muurattu kiveä ja nyt pitäisi keksiä mitä laittaa kaivon päälle. Ajatuksena olisi laittaa siihen jonkinlainen suihkulähde ja ehkä kukkia, mutta kun ei keksitä mitä ja miten? Olisiko kenelläkään ideaa mitä voitaisiin tällaiselle paikalle laittaa?

Leikkimökki on kaivosta katsoen etelässä ja talomme jää kaivosta takaviistoon.

Kuulkaas vesiaiheiden omistajat, onko teillä kellään ilmennyt mitään lintuongelmaa? Eli puluja tms. lintuja kävisi aina peseytymässä suihkulähteissänne tai muissa vesiaiheissa? Ja jättäisivät sitten muitakin jälkiä rikospaikalle lähtiessään?

Entisessä elämässäni laitoin varta vasten laakean kiven sentin syvyydelle veden alle isoon suihkulähteeseeni että linnut pääsevät siinä kylpemään. Hmmm…täytyisi laittaa tännekin.

Ei ole peseytyviä lintuja ainakaan meillä käynyt, yksi sammakko on jo muodostunut vakioasukkaaksi kesäisin sinne :wink:

Ei oo meilläkään mitään lintuongelamaa…oma koira sitävasten käy aina lähteestä juomassa kun mun silmä välttää:D

Kuinka monella on vesiaiheessaan pihalla lumme? Kuinka hoidatte sitä, kasvaako vuodesta toiseen ihan vaan itsekseen, vai täytyisikö jollain tavoin lannoittaa? Tuota talon entisen omistajan järvilummetta vaan ajattelin, on asustanut vuosikausia kolossaan altaassamme.

En tiedä mitään niin somaa, kuin katsella kesäaamuisin vesialtaassa kylpeviä lintuja. Siinä lennellään edes takaisin suihkun alla ja räpiköidään kosteassa nurmikossa. Lammikko on aamuisin varjon puolella, joten ruohikon kosteus säilyy pitkälle aamupäivään.

Viime kesän kohokohtia oli seurata lintuperheen ensimmäisiä kylpyreissuja poikueen kanssa. Vanhemmat vahtivat silmät tarkkana ettei mitään yllättävää satu ja minä pidättelin sisällä ikkunan takana lähes henkeäni, etteivät säiky pois. Tämä toistui useana aamuna lähes samaan kellon aikaan.

En kiellä, etteivätkö joskus sotkisi lammikon reunakiviä, mutta pesemällä se hoituusilmän isku

Pyytäisin huomioimaan tuota edellistä kysymystäni lumpeesta, osaako joku vastata, vai onko kaikki yhtä tietämättömiä kuin itsekin olen. Muistan joltain kesältä että jollain oli lumme altaassa, mutta mahtaako se joku vielä palstailla täällä?