Suihkulähde

Yksi vaihtoehto on luoda kivikkoryhmä altaan ympärille. Jos kysymyksessä on valmisallas, niin ei se altaan ympäristö ole mitenkään sen kosteampi kuin muuallakaan. Itselläni oli pihassa valmiina altaan paikka, jossa oli joskus aikaisemmin ollut allas, mutta siitä muovi oli puhkaistu tarkoituksella. Laitoin paikalla valmisaltaan ja nyt olen muokkaamassa kivikasasta kivikkoryhmää. Tässä kuva:

Nurmikonreunaan olen istuttanut kivikkokilkkaa ja hopeatäpläpeippiä. Ruohotuppailta näyttävät ovat rantalaukkaneilikkaa. Oikealla turkmenistaninmaksaruohoa ja kivien lomassa mehitähteä. Tässä vaiheessa kyseessä siis tuoreet istutukset, joten ilme muuttunee ajan saatossa...

Hieno

Mua myös häiritsi nuo reunat,meidän lätäkkö enimmiltään tosin on loivareunaisempi,se on sillä muovilla peitetty kuoppa. Toisessa päässä on tuollaiset jyrkät reunat. Ladottiin kiviä pohjasta asti reunaa vasten,niin että peittyi kokonaan. Loivemmassa reunassa on “hylly” kasveille,sekin täytettiin kivillä niin että peittää reunatkin.

Keväällä osan kivistä saa asetella uudestaan,mutta ei mikään mahoton homma.

Jättipoimulehti ja hosta roikottaavat varmaan myös lehtiään reunan yli?

Saisko askarreltua siihen jonkun kivan betonireunan :wink:

Minun uusi pikkusuihkulähteentekeleeni on mustalla allasmuovilla rustattu ja reunoille laitoin poimulehteä neljästä syystä; 1) vihertää varemmin keväällä kuin kuunlilja 2)poimulehden voi leikata saksilla matalaksi, jos innostuu rehottamaan liikaa ja kasvaa silti nopeasti uudestaan 3) vesipisarat on sen lehdillä ihanat ja 4) peittävät kasvutapansa ansiosta reunan. Tein altaaseen ohuen, huomaamattoman reunan vihreän, aaltoreunaisen rajausnauhan avulla. Käänsin muovin sen ympäri.

Tällainen iltapäiväprojekti tuli valmiiksi. Huomenna pitäisi päästä sitten pumppuostoksille mutta siitä ne ongelmat sitten alkavatkin. Altaan väkertämiseen riittää pienimuotoinen googlaus ja omat mieltymykset/ mielikuvitus. Taakse olin ajatellut laittaa laakeisiin ruukkuihin heinää tuuleen heilumaan nuiden laventelin ja runkoruusun sijaan. Pääsivät altaalle ihmettelemään ainoastaan koska niillä ei vielä muuten omaa paikkaa ole.Kuopasta tullut joutomaa, eli sinisavi jäi vielä altaanreunalle niin näyttää tosi nätiltä :)

Miesvahvistus on sitä mieltä että se saviroju korostaa allasta ja pistetään vaan multaa päälle ja jotakin rehua kasvamaan. Omintakeinen pengerrys. Tämä idea hältä lähti koska saven poiskärrääminen ei houkuta :)

Maxine, kaunis allas tulossa sinulle. Hämäävätkö silmäni, vai ovatko kivet altaan ympäillä sellaisia rantakiviä joita voi ostaa, vaiko ihan itse kerättyjä? Sitten ihan ensialkuun hankit itsellesi haavin, että saat pois roskan, joka tulee syreeneistä. Taisit laittaa kivet suoraan nurmikon päälle, silloin on tiedossa rikkaruohojen kasvaminen noiden kauniiden kivien välistä.



Jos et halualaittaa istutusaluetta altaan reunoille, niin ruukkuistuksetkin käyvät ihan hyvin. Tuosta tulee nätti kunhan saat sen valmiiksi :slight_smile:

Maxine, hieno allasalue sulle tulossa! Tee ihmeessä miehesi mieliksi ja peitä savi multakerroksella ja kukilla. Saat komean taustan altaallesi :slight_smile:

Tässä pitkään mietinnässä ollut suihkulähde. Tänää päivä menny sitä tehdessä. Tasasesta nurmikosta lähettiin. Vielä kukkapenkki valmiiksi niin hyvä tulee.

saa nähä saanko kuvan siirrettyä. :)

On se kaunis…

Täällä aloitteleva puutarhaharrastaja, jolla pää pursuaa ideoita (kun vaan toteuttajakin olisi) kieli ulkoa Nyt kuitenkin olen näiden teidän allaskuvienne jälkeen päättänyt itsellenikin altaan toteuttaa... paikka on vielä kuitenkin vähän harkinnassa. Allasta olen mietiskellyt jo muutaman vuoden. Tonttimme on kuitenkin aivan tasainen ja ainoa paikka on melkeinpä etupihan grillikatoksen vieressä, siinä ongelmana suuret koivut, mutta muuta järjellistä paikkaa en oikein keksi. Sillä ei kai ole mitään järkeä että allas olisi sivussa, josta sitä ei hyvin näkisi... Lisäksi etupiha suht etelän suuntaan, joten paahdetta piisaa, mutta koivut tietty sentään varjostavat. Mitä mieltä olette paikasta (puhdistusta takuulla olisi enempi; etenkin syksyn lähestyessä) ? Pitäisiköhän hahmotella kuva pihasta, jos teiltä ideoita paikan suhteen saisi naurua

Toivonkin kaikilta teiltä lisää kuvia altaistanne/ suihkulähteistänne, jotta saan ideoita lisää hymy Itse kun olen huono kehittämään uutta näkemättä ensin esimerkkiä, josta ottaa vähän edes mallia cool

Tuolla purotopicissa tätä jo pohdin, mutta osaisiko joku suositella kivipohjaisen puron alle laitettavaksi jotain allasmuovia tai -kumia? Onko niissä paljon eroja vai ovatko kaikki markkinoilla olevat allasmuovit ihan ok? Entä mikä tekee allasmuovista erityisen, ajaisiko pressu saman asian?

Varmaan ainakin se, että allasmuovin pitäis kestää sitä ultraviolettisäteilyä vai mitä se oli, tavallinen rakennusmuovi esim. hapertuu ulkona aika nopeasti. Pressuista en tiedä kuin kestävät, mut kai ne muuten ajais saman asian…

Ei ole itsellä ollut mahdollisuutta valita allasmuoveista, sitä on otettu mitä kaupassa sattui tarjolla olemaan… kokeiltiin myös sellaista valmista puronpohjaa pieni pätkä, suikaletta johon liimattu kivirouhetta mutta se ei oikein toiminut minun tarkoitukseen, kömpelöä taivutella ja rouheet rapisi pois.

Hyvä pointti, uv-säteilynkesto on varmaan ainakin yksi allasmuovin ominaisuuksista. Mutta tarviikohan sitä ominaisuutta, jos muovi on kokonaan näkymättömissä kivien alla? Yksi ylimääräinen sopivankokoinen pressu tossa olis tyhjänpanttina, siitä olis niin helppo toi systeemi tehdä…

Allasmuovi ja -kumi taitavat olla sen verran joustavampaa, että se kestää myös talven, jos vaikka joskus kelit vähän seilaa ees taas. Pressu jäätyessään tulee niin kovaksi, että halkeaa. Luulen.

Rummun pärinää, huomasin että suihkulähteen lumpeessa on nuppuja!

Täällä varmaan joku osaa neuvoa, minkä kokoisen pumpun ostan. Olen tekemässä pientä allasta noin 200 litraa. Siihen on tarkoitus tulla pumppu joka ensinnäkin liikuttaisi veden pintaa tai sitten joku pieni vesikello tms ja lisäksi pitäisi saada vettä myös toiseen kohtaan, sen pitäisi valua muutamaa kiveä pitkin takaisin altaaseen. allas on noin 50 cm syvä ja sen toisen ''puron'' korkeusero on noin 30 cm. Katselin tavaratalo Hong-Kongissa pumppua, jonka teho oli 55W ja virtaukseksi suihkusuuttimeen luvattiin 1100 l/h. Tuo virtausmäärä yhteen suuttimeen on tietenkin näin pienessä altaassa liian suuri, mutta miten on kun vesi tulee kahteen paikkaan, onko virtausta silloin liikaa/liian vähän. Yritin etsiskellä netistä ohjeita, mutta en nyt sattunut löytämään. Jos jollakin olisi joku linkki tai itsellään tieto, miten tämän ongelman ratkaisen.

En osaa vastata kysymykseesi, koska minulla ei puroa ole, mutta pohdin itse asiaa. Ajattelenko nyt jotenkin kierosti, mutta minä en käsitä kuinka saisit yhdellä pumpulla veden nousemaan puroon, sekä se kuplan. Vai onko sellaisia pumppuja sitten ihan erikseen saatavilla? Tarkoitan, että minulla on kaksi erilaista pumppua, eri suihkulähteissä, eikä niissä kummassakaan ole kuin yksi veden ulostulopaikka. Mielenkiinnolla odotan itseäni viisaampien vastausta asiaan, koska sitä puroakin tekisi joskus mieleni :).

Kiitos belgi vastauksestasi. Ajattelin tökätä se puroletkun siihen veden virtailusäätöaukkoon, joka on sen suihkuputken varressa. Mitäs luulet onnistuisko?

Jaa, siihen. Mahtaako riittää enää voimia nostaa vettä puroosi sitten sen kautta, jos osa vedestä nousee pinnalle. Äkkiseltään en usko että tulisi riittävästi vettä, mutta en koskaan ole kokeillut, joten en kyllä tiedäkään, kunhan arvailen. Toisaalta, jos pelkkä veden väreily sinulle riittää, niin sehän tulee automaattisesti purosi laskeutuessa takaisin lampeen, tarvitsetko lainkaan erikseen kuplaa tai vastaavaa? Toisaalta parillakympillä saa pikkupumppuja, joilla saa ihan kivankokoisen suihkun tai kuplan, sellainen minulla on pikkualtaassa, todella pienessä, eli kuudenkymmenen litran laastipaljussa, joka on upotettuna perennapenkkiini :slight_smile:

Se palju on tosi kivan näköinen. Tuo 11oo l/h on aika hirveä virtaus parin sadan litran altaaseen. Ajattelinkin, että voisi olla parempi laittaa vain se puro, kun allas on niin pienikin, mutta sitten ei olis muutosmahdollisuutta ja todella mulle riittäis veden väreily pelkästään. No, pienempi vastaava pumppu ei maksais kun vajaa 30, mutta siinä ei ole lainkaan sitä sivuvirtausta, joten siinä ei voi mitenkään säätää virtauksen määrää. Erilaisia pumppujahan on maailma tulvillaan, joten varaa niissä on valita. Jos laitan vaan sen puron ja ostan sen pienemmän pumpun voisi virtaus olla sopiva.