Kävin vilkaisemassa tuon pienemmän pumpun tehoa, sekin näyttää olevan 950, mutta on kooltaan vain kolmasosa ison pumpun koosta. Pikkupumpussa ei ole sitä ulosvirtauspaikkaa, mutta kuplan kokoa saa siitä kuitenkin säädettyä isoksi tai pieneksi.
Taidan käydä sen pienemmän hakemassa, kun on niin halpakin (taidan olla kuin Sulo Vilen )
Ihmettelin tänään prismassa semmosta kelluvaa suihkulähdettä joka toimii aurinkopaneeleilla. Oishan semmonenkin hauska lautta(pitäishän se ankkuroida keskelle allasta. Kauniina päivänä tulis kunnon suihku ja sadesäällä ny lotisee muutenkin!
Kyllä se varmaan onnistuu niin, että oalittaa puron letkun siihen.
Kun viime viikon alussa suoristettu takapihan allas on nyt piripinnassa täynnä vettä, suihkuaa pumppu vedenpinnan alapuolelta “kuplaansa”
Loppui virta minusta siinä vaiheessa, kun pumpun keskelle allasta viskattuani totesin aiheen. Ja oikeasti voisi samalla pressulla päällystää sen jonkin korokkeen, jonka pumpulle etsin jostain. Aiemmin korokkeena on ollut entinen alumiinikattila nurinpäin pantuna.
Satuimme paikallisesta kaupasta treffaamaan kaksipuolista (hopea(vihreä) uv-suojattua pressua uudeksi altaan pressuksi. Hiekkaa vasten laitoin yhden nuorisolakanan kaksinkerroin.
Mulla on huonoja kokemuksia noista aurinkokennolampuista ainakin. Mahtaako tuo toimia lainkaan? Mulla kävi aurinkokennolamppujen kanssa niin, etta yhden vuoden toimi, mutta seuraavana akku ei enää latautunut ja kun niitä ei voi vaihtaa. Voipa tietty olla, että nykyiset on jo parempia.
Mulla on nyt useampi aurinkokennolamppu ja vain osa niistä pääsee kylmään kasvihuoneeseen talveksi. Lasikasvari näyttää mukavalta varhaiskevään iltoina kun lamput alkavat taas saada riittävästi aurinkoa lataantuakseen. Ainakin yksi lamppu on ollut ulkona kesät talvet jo 3-4 vuotta ja toimii edelleen.
Kuten sanoin, aika tekee tehtävänsä, nykyiset on varmaan parempia kuin nuo vanhat. Tuota mun lamppua ei oikein saa edes auki, jotta vois katsoa, pystyykö akun vaihtamaan. On pitänyt heittää se pois, mutta onpa taas tullut säilytettyä.
Temskukalta viime keväänä ostin viisi aurinkokennovalaisinta, niitä Amerikasta tuotuja. Yksi ei toiminut kunnolla alkuunkaan, talven jäljiltä oli kaksi ihan pimeänä, nyt on kolmas alkanut vilkuttamaan ja sammuilemaan. Eli kaksi viidestä enää toimii kunnolla. Talven olivat kasvihuoneessa.
Fellow, olen laittanut noita aurinkolamppuja sillä tavoin virkeäksi että ne laitetaan “Off”-asentoon noin kolmeksi päivää hyvään auringonvaloon. Sitten taas laitetaan “On”-asentoon ja palaa.
Yksi lamppu minulla ei elpynyt käsittelystä huolimatta joten vaihdoin sinne paristot.
Temskukka, tuotakin olen kokeillut, mutta niihin kahteen ei auta sekään vaikka välillä “lepäävätkin”. Tuo vilkuttaja on taas palautunut palamaan tasaisesti. Mistä löysit sopivia paristoja?
Ihan tavallisia, ladattavia, AA-paristoja ovat.
Okei, täytyy ostaa niitä ja kokeilla. “Joku” vaan väitti ettei ne kävisi noihin aurinkokennolla ladattaviin, tiiä sitten, mutta kokeilen.
onko olemassa aurinkokennolla toimivaa suihkulähdettä ja mistä saisi?
Mielsestäni olen nähnyt loppukesästä mainoksen jossain sellaisestakin, mutten muista missä.
jos joku tietää mistä sellaisia saa täällä kouvolan suunnalla niin laitatko mailia kun en niin usein täällä käy.
kopsutalli@suomi24.fi
Vuosia sitten puutrhamessuilla keskustelin yhden pumpputoimittajan kanssa ja silloin hän kertoi niitä olevan, mutta niiden olevan niin kalliita, etteivät he ainakaan niitä maahan tuoneet. Luulisi nyt jo jollakin niitä olevan.
koska poistatte altaanne kesäkäytöstä?
minipiia, aurinkokennolla toimiva suihkulähdepumppu on (tai kaverin vastaava ainakin oli) ihan surkea. Aina kun aurinko meni pilveen, suihku sammui, eikä sen toiminnassa auringossakaan ollut yhtään mitään kehumista. Tämä siis parin vuoden takaa, voip olla, että ovat kovastikin kehittyneet sen jälkeen, mutta itse en huolisi vaikka mikä olisi jos semmoinen kuin kaverien rimpula oli, pitäisi ottaa.
bee: kiitti tiedosta mutta taidan kokeilla kun en saa sähköä sinne altaalle mistään ja aurinko paistaa kyllä koko päivän siihen.osaatko sanoa mistä kaverisi sen hommasi?