Taaro (elefantinkorva), Colocasia

(Huonekasvit: Taaro (Taro, Elefantinkorva) , Colocasia esculenta

En löytänyt taarosta eli elefantin korvasta keskustelua joten piti sit semmonen tehdä

Tässä Jmi:ltä tullut taaro, se kasvaa ihan silmissä

En tiedä sit olisko tuo mötikkä pitänyt istuttaa syvempään mutta en löytänyt niin syvää ruukkua että olis mahtunu kokonaan

Mielenkiintoinen tuttavuus, kasvikortistossa on Colocasia esculentasta asiaa myös :slight_smile:

Taaron ensimmäisen mukulan ostin ruokakaupasta Kyprokselta. Puolen kilon mukulaa kaupassa ihmeteltyäni hain oppaan apuun paikalla ja hän kertoi tämän kummallisen mukulan taaro olevan ja kyproslaisten perinneruokaa, moussakamaista herkkua siitä olisi voinut tehdä perunan tapaan. Huonekasviksi sain taaron ja todella komeat lehdet siihen tuli. Sain talvetettua mukulan ja seuraavana vuonna kasvista tuli pienempi. Keväällä 2009 ostin taaron puutarhamyymälästä, olisiko ollut exotic garden, hinnoitteli arpanopan silmäluvuin mukalat ja taaro oli tietty kallein eli 6. Kasvikortistossa on todellakin hyvät kasvatusohjeet kuten Nuu meitä jo valisti.


Valtsu, onko lehdet jo kuinka isoja?

Ison raparperinlehden kokoisia niistä tuli, tuo on huhtikuinen kuva. Teki vaan kolme lehteä kerrallaan ja uuden puhjetessa vanhin kuithui - kertonee kastelun riittämättömyydestä?

Minä oon kastellut aika lailla tuota taaroa, ja näköjään se siitä tykkää kun kasvaa kohinalla

Viljelykasvien nimistön mukaan taaro on ravintokasvi. Taroa tuo opus ei tunne. Ei se tiedä mitään kyllä elefantinkorvastakaan, vaikka siellä on virheellisesti käytettyjäkin nimiäkin mainittu.



Tässä olisi kaunis version... jonka hankin itselleni espanjasta Calocasia x ''Black Magic''

Tätä se mun uneni tiesi! Nimittäin, miten se mahtoikaan mennä, ai niin, näin hienon purkin ja sain vision ensi kesän ruukkuistutuksista. Ajattelin juuri tuota ja tätä.

bluedream, millainen kasvatettava tuo oli? Entä talveltus?

Säilytin juurakon kylmiössä sanomalehteen käärittynä samassa lootassa daalianjuurakoiden kanssa.

Taaro on kaiketi (suomalainen) nimi, eikös taro ole jotain pelikortteihin ja ennustamiseen liittyvää?

tarot on jotain ennustamista… Ainakin kaverilla aikoinaan jotkin tarot-kortit oli joilla se yritti ennustaa

Taro lukee siinä taaroni kaupan lapussa ja siis mukulassa, hehe niinhän tuo tarot onkin monikossa. No ennustaminen ei ole vahva puoleni koskaan ollutkaan, korteista tahi lottonumeroillekaan ei onnistunaurua

torstai, 29. lokakuuta 2009 - klo 18. 28 (yli 37 vuorokautta sitten)



‘‘Tätä se mun uneni tiesi! Nimittäin, miten se mahtoikaan mennä, ai niin, näin hienon purkin ja sain vision ensi kesän ruukkuistutuksista. Ajattelin juuri tuota ja tätä.



bluedream, millainen kasvatettava tuo oli? Entä talveltus?’’



hmmm… ei minusta ole ollut lainkaan ongelmallinen… helppo niin kasvatettavana kuin talvetettavana

Se on sit kumma karahka tämä taaro, sitä mukkaa ku se tekkee uusia niin entiset lehet kuolee, koko ajan siinä on vaan kaks lehteä, ei kiva juttu ollenkaan

Kumma juttu, mulla se oli silloin ihan tolkuton puska

Ne aikasemmat lehdet on just hengissä sen aikaa että se uus lehti on tunkenu ittensä ulos sieltä varresta, piruko sitä kasvia riivaa?

ainakin täällä on mahdoton puska… lehtiä ihan liiankin kanssa! Olisikohan valon, tilan ja ruuan puute tuolla taarolla… :O/

Valoa se saa, tilaakin on joten sillä on nälkä, lisään siis ruokaa :slight_smile:

Nyt voi taaro paremmin, olen kastellut sitä nyt enemmän, isoin lehti on jo tosi iso

Sus siunakkoon, nyt on isoin lehti pituudeltaan 43 cm, mihin kuiten mä ton kohta mahutan