Kokeilen nyt minäkin aloittaa omien kuvien tänne keräilyn. Toivottavasti menee oikein ja ketjukin on oikea. Katotaan.
Meillä on tullut lähipäivinä niin paljon lunta, ettei uskoisi maan ikinä näyttäytyvän. Minä huokailen taimipurkit kainalossa ja lapsilla on kivaa kun on suojalunta. Tässä nuorimmaisen "noita" joka alkoi sulamaan jo heti seuraavana aamuna.
Ja tässä seuraavan lapsen luminen pääsiäiskana, joka myös on jo "vainaa":
Ja mukavasti pääsiäisen odotukseen.
Näistä aloitin. En löytänyt kaupoista sellaisia amppeleita joissa olisi ollut tasainen pohja, joten ostin leipäkorit. Rautalangan avulla tein niistä sellaiset jotta voin pitää narsissiamppelini päivällä ulkona ja nostaa varmuuden vuoksi yöksi sisälle eteisen lipastolle odottamaan. Siihen vaan muovitus, kukat ja pääsiäiskoristeita.
Tuo lumiukko on yksi hellyyttävimmistä mitä oon koskaan nähnyt =D
Ihania “lumitöitä”! Onneksi oot ne ikuistanu ennenku ehtivät kadota.
Ja mitä vielä. Ei tullut kovin pääsiäismäistä. Talosta ei löytynyt ensimmäistäkään höyhentä tai munaa tai tipua...Ja ihan varmana niitä jäi paaaljon yli viime vuonna.
Onneksi oli edes keltaista lahjanauhaa ja oransseja joulu(!)koristeita muutama. Täytyy tuunata noita sit ku taas eksyy sivistyksen pariin.
Eihän kaikki tarvitse kerralla olla valmiina.Pääsiäiseen on sen verran aikaa että joku höyhen sun käteen osuu jostain ja ne pääsiäismunatkin.
Upee alku, oma aikaansaannos. Lapset on sulla mestareita.
Kiitos Tähdikki ja kiva ku löysit tän. Mun täytyy seuraavat kuvat lisätä silloin ku online-tilassa ei oo montaa nimeä. Tää kestää muuton niin tuhottoman kauan.
Pakko laittaa muistorikkaita kuvia ensi alkuun.
Lapsena asuin Hollannissa ja erityisesti jäi mieleen valtavat tulppaanipellot ja kukkafestarit.
Onko Hollannin taivas todellakin eri värinen niinkuin taiteilijat väittävät? Taitaa johtua vanhasta kuvasta.
Tasan kerran käytiin katsomassa toinen toistaan upeampia kukka-asetelmia ja luomuksia. Muistan, että olisin voinut jäädä sinne asumaan, mutta vanhemmilla oli aivan liian kova kiire.
Vaikeaa löytää sellaisia kuvia joita haluan näyttää, kun jokaisessa on jonkun naamataulu.
Jonkun ajanjakson jälkeen asuimme Sharjah´ssa ja Dubaissa. Sieltä jäi kummallisia kasvimuistoja mm. joku villiintynyt minttu jonka tuoksua etsin yhä ja tomaatti! Siellä yhden arabin pihassa kasvoi paljon erilaisia kituvia hyötykasveja mutta tomaatit olivat valtavia. Joka kevät on pakko hiplata tomaatintaimia ja kaukomatkustaa.
Tässä kuitenkin vain kuvia omasta pihasta.
Tai no.. tämä on siitä pääkadulta.
Tämä on mein pihasta.
Nää kuvat on tuol päiväkirjapuolellakin, mut halusin silti ne tännekin.
Siellä, niinkuin muissakin lämpimissä maissa oli jokapaikassa kulkukoiria ja kissoja. Minä tietysti rakastuin joka ainoaan vaeltavaan nelijalkaiseen ja tuhlasin kaikki viikkorahani koiran ruokaan.
Tai ensin hyysäsin kulkukissoja, mutta niistä ei ole kuvia.
Nämä onnettomat pennut löysin roskiksesta. Talollisilla oli porttien ulkopuolella ruostuneita tynnyreitä roskiksina ja kun mitään ei saanut tappaa mitä ei syö, niin ns. vahtikoiran pennut oli heitetty sinne kuolemaan. Aikani niitä piilottelin, mutta parin viikon päästä ne olivat niin isoja, että lähtivät seuraamaan. Ja minä tietysti ruinasin kunnes sain tahtoni läpi. Tässä ne ovat iltaa ennen eläinlääkärin hoitoa.
Tässä tyypit on kuukauden päästä. Madotettu ja jokainen punkki ja loinen häädettynä. Musta oli minun koirani (poika) ja toinen pikkuveljeni (tyttö). Saivat nimekseen Joppe ja Papi (veljeni mielikuvituskaverin mukaan...juu en tiedä, voi sillä olla se mielikuvituskaveri vieläkin...)
Kolme kuukautta myöhemmin. Kaverit sopeutuivat kotiimme mainiosti. Molemmat leikattiin ja tyttökoira sai komplikaatioita. Mikään ei auttanut ja Papi kuoli kärsittyään kuukauden. Joppe jäi ja tuli aikanaan mukanamme Suomeen. Joutui olemaan kolme kuukautta karanteenissa jossain Porin lähellä ennenkuin pääsi kotiin. Mutta eleli tyytyväisenä 13 vuotta, eikä ikinä oppinut olemaan vihaamatta lunta!
Laitanpa omaksi ilokseni vielä pari lapsuusajan kuvaa, jotka vaikuttavat vieläkin.
Clarendon school. Muotoonleikattuja puita ja pensaita, maalattuja kiviä. Kaksi vuotta kuin vankilassa. Onneksi oli upea luonto ympärillä jossa haaveilla.
Upea vanha suihkulähde. Ihan samalainen ei taitaisi meille sopia, mutta johonkin jonkunlaisen samantyyppisen vesiaiheen haluan.
Aika kului. Vihdoin löysin omakotitalon johon pääsin vuokralle. 
Hoitamaton piha. Valtavia puiksi muodostuneita syreenejä. Maa oli pelkkää harmaata savea. Pihanhoidossa tein niin monta mokaa, että niistä olisi voinut kirjoittaa kirjan. Yritän aktiivisesti unohtaa ne.
Maisemat olivat kuitenkin upeat ja vuokranantaja todella mukava. Näihin aikoihin tajusin, että maalla asuminen voittaa kaupungin.
Seuraava osoite olikin omistusasunto. Ajattelin, että nyt vihdoin teen sellaisen puutarhan jonka haluan, koska se on oma. Ja kun rahaa ei ollut, keräilin siemeniä ja sain taimia muiden pihoista. Muutama vaippaikäinen vähän hidasti harrastusta, joten tein pääosin yöllä pihatyöt.
Juhannusruusuja löytyi kituvina juolavehnän joukosta.
Lupiineja haluaisin tännekin pihaan, mutta ne eivät kertakaikkiaan suostu kasvamaan nykyisessä hiekkamaassa.
Valtavan kokoinen piha oli pääosin juolavehnää. Ja kun rahaa ei ollut, kaivoin paakkuina juolavehnät ja muut rikkaruohomättäät ylös ja tein kukkapenkit ja kasvimaat siihen. Edellinen asukas oli myös rakentanut kasvihuoneen, jossa muuttohetkellä kasvoi tasan yksi pitkä ja laiha nokkonen. Huomatkaa kiva peltikatto! Pimein (sanan moninaisimmassa merkityksessä) kasvihuone jonka olen koskaan kohdannut.
Silloinen 11v. poikani purki katon ja me yhdessä poistimme ikkunat (osa oli rikki). Veljeni ja poika keikkuivat katolla muovia asentamassa, kun minä niittailin seiniä kuntoon rantapallon kokoisen mahan kanssa.
Uusi ilme ja siitä tuli kaikkien aikojen paras kasvihuoneeni. Talvella istuin pikkulasten kanssa siellä sisällä, minä luin ja lapset leikkivät hiekkaleikkejä mullassa.
Kasvimaa alkoi olla pakon sanelema juttu. Perhekoko kasvoi ja ihan oikeasti piti itse alkaa kasvattamaan ruokaa.
Kasvimaa laajeni tästä vielä ainakin kolminkertaiseksi ja tein vielä kakkosmaan. Ikinä ei ole ollut niin hyvää kuntoa meikäläisellä kuin tätä pihaa laittaessa.
Arjen vastapinoksi alkoi hullu luovuus nostaa päätään.
Sitten tämäkin idylli särkyi ja talo meni myyntiin. Nyt jos joku siellä pähkäilee, mitä järkeä tässä kuvasarjassa on, niin ei mitään. Olen asunut nykyisessä paikassa jokusen vuoden, enkä ole saanut otetta tähän pihaan. Tilanne on sikäli sama kuin enenkin, aikaa on muttei rahaa, mutta tämän pohdinnan jälkeen olen tajunnut mitä tältä pihalta haluan. Ja nyt on kamera käytössä, aloitan siis keväällä pihanlaiton varsinaisen kuvaamisen.
Tagetes, tässä kuvasarjassasi vasta järkeä oli! En ole pitkään aikaan lukenut näin hyvin kirjoitettua elämäntarinaa ja joka kuvaan olit saanut myös niin vahvoja tunteita mukaan. Voi, oli todella ihana katsoa nämä kuvat. Olit myös aivan ihana auttaessasi myös noita pieniä nelijalkaisia. 
Ja kuule, saat varmasti pihasi laitettua kivaan kuntoon, kun sinulla on energiaa, tahtoa ja intoa, "kuin pienessä härässä". Ei sillä rahalla aina saa kaikkea, vaan kun pienistä asioista itse vääntää, suunnittelee ja toteuttaa, ilo on moninkertainen. Ja se vain merkitsee, mitä ihmisen sisällä on. Käyn tästä eteenpäinkin monta kertaa katsomassa pihamaatasi, joten ei muuta kuin hihat heilumaan ja tsemppiä tästä eteenpäinkin.
Voi kiitos. Liian monta kertaa on elämä pitänyt aloittaa alusta. Kummallista miten yhden netti osoitteen kautta voi löytää itsensä uudelleen ja tuntea sen hullun luovuuden joka oli kadoksissa niin kauan. On tää pentti ihme paikka!