hoyabella, olisitko ihana ja ottaisit miulle muutaman terhon talteen? Yritettiin siirtää 15 vuotta vanhaa tammea meidän pihaan, jonka pikkulikkana olin ite kasvattanut ja mummolaan sitten se istutettiin.Siirto oli viime kesänä, ihan alkukesästä(eli milteipä keväästä) ja eipä tuo sitten lähtenyt kasvuun, vaikka kuinka sille vettä kannettiin ja kasteltiin. Jospa saisin uuden vauvan kasvatettua. Pihaamme tammen tahdon, vaahtera tai siis jo kaksikin on
Höh, ja minä revin tänään monta pientä tammenalkua pois kukkapenkeistä ja kasvimaalta. Se meidän kurre mokoma on niitä sinne talvivarastoinut.
Hei kaikille
Osaisitteko viisaammat opastaa aloittelijaa? Tammi olisi haaveena ja taimikin löytyy anopin lehtikompostista tai oikeastaan kaksikin ja entiseen peltomaahan olisi tarkoitus ne istuttaa. Eli onnistuuko tuosta vaan kuoppaan laittamalla, vai pitäisikö maata parannella jotenkin (ja miten)? Olisiko vielä vinkkejä jolla hyvän kasvuun lähdön voisi varmistella että kunnon tammista saisimme joskus tulevaisuudessa nauttia.
Kiitos kaunis vastaajille.
Tippana, siirtoyrityksissäni olen tehnyt havaintoja tammien kasvupaikoista, ja monesti ne tuntuu itävän parhaiten juuri pehmeillä mailla eli olisiko kasvumaa sitten oltava hyvää multaa, joka pidättää hiukan vettä. Kiinnostaisi savimaan omistajana minuakin nämä kokemukset.
Lauantaina löysin tammenalun keskeltä metsää, kasvoi puolivarjossa kostealla turpeisella mättäällä ja minä (jolla on nykyään aina minilapio repussa) kaivoin sen juuret ylös ja otin sen kyytiin, istutin isoon ruukkuun kotona. Aion sitä elokuuhun kasvatella parvekkeen varjoisassa nurkassa ja istutan sitten.
Osaisiko joku sanoa tarviiko tammi kaverin että tekee terhoja.Muutettiin viitisen vuotta sitten tähän ja pihassa oli kaksi isoa tammea ja silloin oli terhoja.Toinen tammi kaadettiin samana syksynä ja sen jälkeen ei terhoja ole näkynyt,jäljelle jäänyt kyllä kukkii ja tekee mielestäni pieniä terhon alkuja mutta niistä ei kehity kunnollisa.
Pikkuruusu..kiitos kun kävit meillä ei ole kuin yksi tammi ja se tekee kyllä terhoja, joten ei tuon perusteella tarvi kaveria. Jospa se teidän tammi otti nokkiinsa kun hävititte siltä kaverin
Kiitos Hoyabella ohjeista!
Mun tammentaimeni näyttää toistaiseksi virkeältä, joten ilmeisesti siirtokin onnistuu tällä kertaa. Aikaisemmat taimet on heittäneet henkensä ennenkuin olen ehtinyt ne mökille kiikuttaa. Eli se kannattaa istuttaa heti ruukkuun eikä säilöä vedessä. Nyt oli onneksi multapussi nurkassa valmiina.
Toissa syksyn siemenkylvötkin mökillä on onnistuneet mutta kovin ovat ne kaksi taimea pikkuisia vielä, tähän taimeen verrattuna.
Mä kasvoin lapsuuteni mäellä, jossa oli paljon tammia. Pakkohan sellainen on omalle pihalle saada.
Meillä on vain yksi tammi omassa pihassa ja terhoja tulee, koska pieniä tammen taimia on ympäri pihaa. Muutaman talon päässä on kyllä montakin isoa tammea, mutta ei siis ihan naapurissa.
Keväällä, lumien sulettua, löysin kukkapenkistäni tammenterhon, luultavasti lasten sinne heittämän koska tammia ei lähistöllä kasva. Nyt siis penkissä kasvaa pienoinen virkeä tammenalku ja koska olen juuri muuttamassa omakotitaloon niin mietinkin että siinähän onkin mainio vuosimittari, taidan siis ottaa tammen mukaani, niin näen kuinka vuodet vierivät uudessa kodissa, tämä taimihan on saman kesän tuotteita kun asuntoon muuttommekin ja vielä ihan itse kasvatettu
Hmm.. tässä aloin ihmetteleen sitä kun meille niitä terhoja ei tule mutta myös sitä että ei ole näkynyt poikasiakaan niinkun teillä,onkohan puu jo niin vanha ettei lisäänny niinkun ihmiselläkin luonto suojaa,heh
Ukin omista tammenterhoista kuoriutui albiinoja. Mahtavatkohan pysyä hengissä. Reunimmainen suorastaan sädehtii auringossa
Lähikuvassa näkyy vihreitä täpliä, kun oikein tarkasti katsoo.
Ohhoh! Mitenkähän yhteyttävät, kun ei ilmeisesti ole lehtivihreää ollenkaan? Jotenkin tuntuu, etteivät voi kasvaa kovin pitkään...
Meillä on pihassa muutama tammi, onkohan tuo "nappula" kukinto vai terhon alku? En ole aiemmin katsonut tekeekö terhoja..
Aikas veitikalle näyttää nuo albinot!!! (kukkapenkissä yks päivä oli sellaisia öttiäsiä, toiset oli albinoja, oli aika hassun näköisiä, kun normaali väri niillä on musta)
En tiedä, millaisia terhon alut on, itellä saattaa muutama vuoskymmen vierähtää, ennenkö ollaan siinä vaiheessa!Nyt omat tammet sellaisia 10-15cm korkeita töpöjä, söpöjä.
Tässä tämä pienempi tammi, josta nuo terhojen kuvat, on hieman kitukasvuinen mielestäni. On kait liikaa aurinkoa ja kuivaa maata perunapellon laidalla. Suuret vaahterat ja koivut vievät maasta voiman tms. tiedä häntä...
Sinitalvikin tammi kasvaa rehevästi, meidän tammi takapihalla on kanssa satoja vuosia vanha, tässä tammesta kuva
(nyt nolottaa...työjuhta/automme ei pitänyt tulla kuvaan, mutta se on se mun kukkienkasteluauto tynnyrineen)
Tämä tammi vaatii kasvaakseen valtavan tilan ja täällä sitä onneksi on, pieni tammi haluaa kasvaa siinä vierellä vasemmalla, olen yrittänyt katkaista sitä syksyin ja keväsin oksasaksilla, ettei se kasvaisi ihan yhtä isoksi ja ettei haittaisi tämän ison tammen kasvua, jäisi pienempikasvuiseksi, toivotaan ainakin näin.
On komea tammi kesäheinällä ja upeaa tilaa kasvaa, ompas ihanan avarat tilukset teillä
Tänä kesänä ei näytä olevan ainakaan liian kuivaa, pitääkin tarkkailla terhoja onkohan ne ennen pudonneet pois, kun en muista nähneeni tai olenko katsellutkaan sillä silmällä, ovat hieman syrjässä nuo tammet, pihan laitamilla piilossa...
Mielettömät noi MirjaM:n albiinot tammet! Ootko kysyny mistään onko tollaisia tavattu ennenkin? Kasvitieteeliset puutarhat vois ilosta kiljuen haluta tuollaisen, on varmaan sen verran harvinaisia. Mutta mä kans mietin sitä yhteyttämistä, kaikilla kirjavalehtisillä kasveilla on kuitenkin jonkin verran enemmän lehtivihreää kun noilla, eihän nuo voi pienillä pisteillä toimeen tulla. Mutta jos eivät henkeään heitä!