Kurppa kiitos ![]()
Ei vielä tiiä mitä on,katon kelloa koko ajan ja ootan koska pitää lähtiä.
Eilen illalla petissä aattelin mitä viikonloppuna tehään,niin sitten tuli sunnuntain kohalla että joo taas töihin.Sitten hokasin ettei tarvikkaan ![]()
Lokoisia eläkepäiviä, Karvari! ![]()
Antoisia eläkepäiviä Karvarille.
Karvari, nyt nauti vapaudesta tulla, mennä ja olla - ihan mikä milloinkin parhaalta sun mielestä tuntuu. Uusi ihana elämänvaihe ![]()
Nään joskus painajaisia että oon töissä, mikä helpotus kun herään ja olikin vain unta. En muista työuraani mitenkään kaiholla, raatamista oli, vaikkei ruumiillisesti mitenkään raskasta aikaa ollutkaan.
Mukavia aikoja Karvarilla, äkkiä kalenteri täyttyy tekimisestä, sitä on kuin villivarsa aluksi kunnes rauhoittuu.
Karvarille mukavia eläkepäiviä! ![]()
Onnea karvarille uuteen elämänvaiheeseen. Ehkä kuluu vähän aikaa ennen kuin tottuu siihen, että päivän ohjelman saa miettiä vapaasti. On varmaan erilaista, jos on ollut pitkään samassa paikassa ja ollut vakiasiakkaita.
Toisin oli oma pätkätyöläisen työ. Mihin aikaan päivästä tahansa saattoi tulla soitto töihin. Jos oli työpäivä tiedossa, saattoi vuoro vaihtua, jos oli vapaa tai työtön, tuli työvuoro. Asiakkaista valtaosa oli mukavia, sitten oli se toinen ääripää
Kiitos palijon te ihana ystävät ![]()
Ainaski nämä päivät on ollu täynä vaikka mitä.
Parasta on ku ei tarvi lähtiä aamulla.
Ja mussukkaki on ens viikon jäläkeen kotona ![]()
Hyvää ja onnellista isänpäivää kaikille isille ![]()
Kyllä se muuttaa asioita kun puolisot työelämän jälkeen jää kahdestaa möllöttään mökkiin, keväästä syksyyn on kaikenlaista duunaamista ja menemistä. Mut lokakuussa ko tulee kylmää ja pimeää…
Niin mitä sitten tapahtuu ![]()
…niin sitten harrastetaan muuta…
Keväällä ja kesällä kasvatellaan ja kerätään kaikenlaista talvelle.
Pimeän aikaan leivotaan ja keitellään ja paistellaan ruokaa kerätyistä että keväällä taas voi aloittaa kasvatella uutta kun ns. laarit on tyhjät.
Kiirettä pitää että valoisaan aikaan ehtis edes vähän käydä ulkona.
Kumma kyllä mutta ei aika käy ainakaan pitkäksi.
Kyllä minä odotan aikaa, kun saa olla möllöttää ukon kanssa kahdestaan.
Ei se niin herkkua ole painaa kolmivuorotöissä ja raskaissa sellaisissa.
Ja toinen painaa keikkahommaa ja 12 tunnin päivääkin pitkät pätkät.
Kyllä siihen oleminen ja möllöttely toisi kivaa vastapainoa.
Oon ikäni haaveillut kaikenmoisista kansalaisopiston kursseista, mutta jaksaminen vuorotöissä on tiukilla.
Huomaan että vanhemmiten tämä yövalvominen ei ainakaan helpotu.
Eipä siinä paljoa osallistuta, kun ehkä joka kolmas viikko ehtisi paikalle ja silloinkin väsyneenä.
Koiratkin ottaa aikansa, ja lopun aikaa meneekin kodinaskareissa ja neulomisessa.
Todellakin tekemistä riittäisi ilman töitäkin, olisi kivaa, kun olisi joskus rentoa ja ihanaa aikaa, ilman jatkuvaa väsymystä ja stressiä.
En jaksa edes kässämessuille lähteä, mieluummin olla möllötän kotosalla hetken.
No on mulla viikonlopuksi taas projekti, saunan ja kylppärin tehopesut ohjelmistossa.
Nyt mussukan kans kotona möllötellään,onhan tuo ihimeellistä ku ei tarvi lähtiä ja juossa tuli äässissä.
Luulen että mulla vielä luulo päässä ettoon lomalla,tai sitten vaan oon niin sppeutuva että lupsahin heti oikiaan moodiin.
Oon vielä kuiteski kiini työasioissa,eilen sain viimiset tositteet kirijanpitäjälle,ens kuun alv ja kirijanpitäjän palakkio maksamatta.Sitten oon ulukona työasioista.Tai sitten verottaja alakaa ahistelemaan ![]()
Saìtko jo eläkekortin?
Eikös vain olekin mukavaa ilman lähtemisen pakkoa näillä keleillä pimeydessä ja liukkailla
Jaksamista teille, jotka työn raatoa teette. Ei ole vaatimukset, vähennykset ja säästöt loppumassa. Laulun sanoin “tunnen kuinka vauhti kiihtyy”,
Huokaan myös onnesta asmuisin ettei moottoritielle tarvitse lähteä jonoon liukastelemaan 42 km suuntaansa. Jatkoin 9 kk yli allimman vanhuuseläkeikärajan ja
Jatkoin mieluummin mökkeilyä loppukesällä kuin hyppäsin kärrynpyörästä kiiren keskeltä pimeään ja pakkaseen. Nyt neljäs vapaa talvi alkamassa, tekemisten ja puuhailujen kirjo vaan laajenee, hyvien ruokien laitto kasvattelu on parasta. 40 vuotta tuli täyteen, 30 v samassa paikassa
Tämä on ollut parasta. Saanut olla metsässä niin paljon kun halunnut. Nyt tunti jäisiä suppiksia kerätty aivan hiljaisessa metsässä ![]()
No hitsi, pitääkö (saako
) tästä nyt singota suppismetsään. Vapautta parhaimmillaan tehdä just sitä mikä milloinkin sattuu mieleen juolahtamaan ![]()
![]()
Paitsi nyt pitää odottaa lvi-miestä tulevaksi. On sitä siis edelleenkin kiinni työelämän rajoitteissa jollain tavalla
. Onneks hyvin harvoin ![]()


