Tänään olen onnellinen / onnittelen (alkaen 19.1.2018 ->)

Kylläpä saa olla tosi Onnellinen,kun vielä vanhoilla päivillä pääsemme eka kertaa mummiksi ja ukiksi.Voi sitä riemun päivää,kun se meille ilmoitettiin.Nyt vaan odottamaan Ruusunnuppia.

KIitos Onnitteluista Vähis ja Karvari.

Kiioa paljon Onnitteluista Kevätlinnunherne.

Kylläpä meinasi tänään olla hankala päivä, kaikki koneet tuntui leviävän käsiin, eikä mistään tullut oikein mitään. Iltapäivällä sitten yksi mökkinaapuri toi ison satsin poimimiaan mustatorvisieniä. Toinen mökkinaapuri oli saanut ihan liikaa muikkuja omaan tarpeeseensa, joten toi liikoja meille. Kaiken kruunasi ihana kukkalähetys. Kiitos vielä lähettäjälle!!!
Nyt sitten herkuteltiin. Että onkin kivoja ihmisiä olemassa!

Ulkona on niin kaunista, että sydän meinaa pakahtua.

Tänään olen onnellinen. Pitkän melkein sokean ajan jakson jälkeen, olen saanut leikkauksen avulla näköni takaisin. Tänään sain lääkäriltä myös auton ajoluvan. (korttia ei ole viety, mutta en ole saanut ajaa juhannuksen jälkeen, kun näkö niin huono. )  Niin ja pystyn nyt lukemaan ja tekemään käsitöitä ja ensi kesänä sitten taas puutarhahommia, jotka tänä kesänä jäi kokonaan tekemättä. 

Edelleen olen onnellinen muutosta n. puolitoista vuotta sitten. Työmatka lyheni n.viidennekseen ja mahdollistaa jopa työmatkojen hyötyliikunnan, ellei töissä tarvita autoa. Edellinen asunto oli kaikin tavoin huonompi ja iso osa matkasta oli kolmannen luokan tietä. Tämä tarkoittaa, ettei sitä edes yritetä hoitaa kunnolla. Esim. jos lunta satoi 10 cm, se aurattiin vaikkapa seuravana iltana. Pari päivää siis tarvottiin lumessa ja se tiivistyi tiehen, aura ei poistanut tarkasti ja siinäpä oli otolliset olosuhteet syville raiteille.
Toinen ilonaihe on lasten asuminen lähempänä nyt. On mahdollista auttaa lasten kanssa mahdollistaen harrastamisen. Jos isommat lapset ovat jossain kerhossa, voi pienen tuoda meille ja vanhemmat pääsevät yhdessä esim. kuntosalille, minne ei moista vipeltäjää voi viedä.

Voi että kun olen onnellinen ja joulusiivoukset on pelastettu. Sain kun sainkin robotti-imurin taas töihin. Lopetti yhteistyön n kuukausi sitten enkä oikein tiennyt mikä sitä vaivasi. Toissapäivänä etsin netistä laitteen sivut ja pääsin chattaamaan yhden ihmisen kanssa joka neuvoi kaiken maailman putsaukset ja miten sen voisi saada käyntiin. 
Onnistui, raukka oli niin sokea ettei nähnyt missä kulkea. Olin vain tyhjentänyt roskalaatikon ja harjat alla. Vaihtanut patterit. Mutta se vaati pikkuisen putsausta lisää. Korvavanupuikolla silmät piti putsata. :Whistling::Whistling:
Nyt siivosi keittiön lattian ja asettui itse taas lataukseen. Nyt vain moppi heilumaan niin saan lattian myös pestyä. Pian on vuorossa toisetkin huoneet.
Kyllä oli rasittavaa imuroida tavallisella imurilla menneen kuukauden ajan lattioita. Nyt taitaa jonkin asteiset joulusiivouksetkin totetutua. ​​​

Hoyabella, ymmärrän niin täysin. Meillä toinen Neato on ollut virraton pari viikkoa ja ollaan oltu kun maamme myynneitä. Perjantaina tuli uusi akku ja nyt taas robo siivoaa tehopuuskassa. Että on ihanaa!

Otan kantaa vaikka en ole iloinen tänäänkään…
Pölyt ja roskat jatkuvine ja lopputulemassa hyödyttömine imuroinnin hiki-maratooneineen on Belssepuulpin keksintö olen siitä melko varma :slight_smile:
  Roboimuri on nyt samalainen naisen unelmien Luksus tuote kuin joskus on ollut tiski ja pyykkikoneet… nykyään kukaan ei pesis kaikkea pyykkiäkään käsin vaan hulluna jo katottais.

Haaveilen robotista…
Ehkä se tulee ja humista rallattaa sitten tuossa lattioilla kun luulosairaasta/ patalaiskasta kotipiiasta eli minusta aika jättää. Siivoaminen on silloin ilo kaikille muille.
En ole siis iloinen visiosta yhtään, tuskin tuun näkemään tuota vimpainta meillä jollei nyt jalat mee… tosin voihan sitä imuroida pyörätuolissakin kun on vaan sitä aikaa… ottaa torkut välillä. :smiley:

No, minä  usein tiskaan käsin vaikka tiskikone onkin keittiössä. Meidän robotti-imuri olen itse. Imurointi on oikeesti hikistä työtä jos sen kunnolla tekee, yritän itelleni kertoa että ole tyytyväinen, on hyvää kuntoilua. Ja onhan se sitä.

Kun vielä asuin äidin luona (täysi-ikäisenä) ei siellä hänellä  ollut pesukonetta (hyvin pienet tilat, ei olis mahtunut) vaan pyykki todellakin pestiin käsin. Lakanapyykki pesuammeessa kun tarvitsi isomman tilan. Kun sitten muutin omaan asuntoon kerrostaloon siellä oli pesutupa. Sen jälkeen kaikki äidin pyykit hain sinne ja pesin/kuivatin siellä tiloissa. Kyllä oli helppoa elämä siinä vaiheessa. Sinne kotiini sain vauvapyykkiä varten omaan kylppäriin sellasen pulsaattorikoneen jolla sitten surruuttelin kaikensortin pikkupyykin, mm. vauvan vaipat jotka siihen aikaan oli harsoja eli pestävää riitti. Pulsaattorikonehan vie aika tavalla aikaa, sen kanssa kaikki tehdään “yhteistyössä” pikkuhiljaa jaksoittain.

Tosta vois aatella että oonpa ihan dinosaurus mutta en sentään. Ei vaan ole koskaan ollut pahemmin rahnaa mitä investoida mukavuuslaitteisiin.  Nykyään en enää hevin suostuisi olemaan ilman pesukonetta, mutta jos olis pakko niin hyvin pärjäisin.

Robotti-imurin ostin, kun vielä olin töissä. Silloin oli jo selkä, lonkka-, olkapäävaivoja. Kun yksin joudun kaikesta siivouksesta huolehtimaan, niin investoin tulevaisuuteeni ja hyvinvointiini. 
Varmaan halvempaa kuitenkin, kun kotiin palkattu siivooja. ​

En ole rikkaimuri oston jälkeen oikeaa imuria esille ottanut. Tuolla voi ohimennessään jonkin kohdan hurauttaa. Rappusissa erityisen hyvä.
Olen vähän turhankin kova pyykkäämään, ilman pesukonetta en tulisi toimeen. Astianpesukone (45cm) on myös joka päivä päällä vaikka yhden hengen talous.

Meillä tiskikone laitetaan käyntiin kun se on täynnä astioita. Noin kerran kaksi viikossa.

Tämä kuuluu tähän ketjuun, olen onnellinen.
Kun luin tänään tätä robokeskustelua, mietin ja jouduin kysymään mieheltäni koska ensimmäinen robo tuli taloon.
Hän tiesi / muisti (en ole ollenkaan yllättynyt, mieheni muistaa kaiken), ensimmäinen robo tuli vuonna 2002.
Siitä lähtien meillä on ollut roboimuri enkä vaihtaisi hetkeäkään pois.

Meillä robot (alakerrassa ja yläkerrassa) imuroivat ainakin kerran päivässä, tarvittaessa (koirat !!!) kaksi kertaa.

Joka päivä tyhjennetään tankit (täynnä) ja puhdistetaan harjat. Jos tarve vaatii, pestään lattiat. Se on ihan helppoa kun imurointi on tehty :wink:
Pääsee niin paljon helpommalla :heart:.
Mitä vähemmän on roinaa, hiekkaa ja pölyä lattialla, sitä helpommalla pääsee siivouksessa. Tällä hetkellä pyyhin pölyt 1-2 kertaa kuukaudessa. Ei pöly kierrä jos sitä ei ole ilmassa / lattialla.

Ollaan tietoisesti valinneet matot ja huonekalut niin että robo pääsee joka paikkaan. Kaapelit ja johdot on niputettu pois robolta, huonekalujen korkeus on se minimi 10cm, siis robon korkeus on 10cm ja se pääsee meillä joka paikkaan. Nukkamatot on matalanukkaisia. Ei ole mitään irtotavaraa lattialla robon esteenä. Koirat jos makaavat pitkin pituutta robon tiellä, nousevat ja vaihtavat paikkaa. Ei suurempaa draamaa.

On ollut tilanteita että ollaan lähetetty robot huoltoon (takuuajan kuluessa). Melkein joka kerta on tullut ihan uusi robo tilalle. Ei ole ollut valittamista. Ihan varmasti roboissa on jossain mittari joka jotain liittämällä (siellä huollossa) ilmoittaa miten paljon on robolla työtunteja takana. Meillä on ihan mielettömän paljon :grin:.

Täällä ei pärjättäisi ilman roboja, ihan fakta.

On meillä myös lattianpesurobo. Valitettavasti ”se alkaa olla tiensä päässä” (ikää melkein 10 vuotta).
Meidän malliin ei ole saatavilla enää varaosia, pitäisi ostaa se uusi versio.
Se on aivan ihana, pesee lattiat puhtaalla vedellä + puhdistusaine ja imee ”roskasäiliöön” likaisen veden.
On arjen pelastaja. Koirilla on porrashuoneessa oma kulku ulos ja sisään. Siellä kun laittaa pesurobon menemään (n.20 neliötä) niin on taas puhdas lattia (tällä hetkellä melkein päivittäin).
Se on ihan siinä ja siinä etten jo laittaisi uutta lattianpesuroboa tilaukseen.

Minä ainakin käytän tekniikan hyväkseni, ihan täysin. Ai niin, on meillä ikkunapesurobotkin :grin::+1:

Nuu, jos sinulla olisi robo, et varmasti siitä luopuisi :grin:
Se vaan helpottaa arkea niin, niin paljon.
…eikä ole huonoa omaatuntoa kun ei itse ole raahannut sitä imuriaan perässä… :smile:
Saat hyötyliikuntaa olemalla ulkona kaivamassa, kylvämässä, uimassa, istuttamassa ja lunta luomassa ym ym :wink:
Ihan tosi. Ihan paras keksintö ikinä.

Minä olen ja onnellinen robon käyttäjä. Mieheni osti sen kun hän ei enää itse saannut selkänsä takia imuroitua ja ei pitänyt siitä että minä joutuisin kaiken siivouksen tekemään. Nyt joutuisinkin kaiken tekemään, sillä hän ei ole enää auttamassa ollut viiteen vuoteen. Muistan hänet aina kun laitan robon töihin. 

Ensin tytär hankki robotti-imurin, ja heti kun näin sen hommissa, halusin välittömästi itsellenikin sellaisen.
Aivan ihana laite. Ensin vähän epäilytti, miten se selviytyy kynnyksistä, mutta varsin näppärästi se ne ylittää.

Nuu, veljeni & perhe on asunut kaksikerroksisessa rivarissa yli 10 vuotta. Täysin silloin rempattu ja se ”seinäimuri”.
Olivat asuneet siellä nippa nappa vuoden, kaksi koiraa, kaksi lasta ja hankkivat kaksi roboa.
Se seinäimuri toimii aina vaan robojen säiliöiden tyhjennykseen :joy:
Heillä robot numero 2 tai 3. Veljeni & Vaimo ei roboista tingi.

Minkälaisia mattoja sinulla on?
Robo pärjää yllättävän paksuista matoista.
Riippuen roboista, nykyään imevät yllättävän hyvin eikä vaan lakaise harjoillaan.

Minä sain robotti-imurin varmaan yli kymmenen vuotta sitten,ollu käyttämättä viimiset yheksän vuotta.
Ensin ei käytetty ku Väinö(kissa) pelekäs sitä,sen jäläkeen se on möllöttänny vaatehuoneessa hyllyn alla.