(Perennat)
Avataan nyt sitten tarha-alpi -palstakin, kun sitä näköjään jo kaipailtiin. Itse pyrin palstoja avaamaan sitä mukaa kun kasvit lähtevät kasvuun, jolloin saa seurattua kukan kehitystäkin, eikä tarvitsisi käyttää vanhoja kuvia. Nyt kuitenkin sitten pari viimekesäistä kuvaa kukasta.


Tarha-alpi on kiva! Kukkii varmasti, eikä vaadi paljoa. Vanhassa pihassa oli sitä, tykkäsin kovasti, mutta nyt tähän nykyiseen ei sitä ole tullut hankittua.
Minunkin yksi lempikasvini on tarha-alpi, mutta oloissani se vaatii paljon kastelua ja viime kesänä minulla oli niiden kanssa vähänkö vaikeaa helteillä. Jos tulee normaali kesä ja kohtuulliset sateet, on tarha-alpi tosi hieno loppukesän kukkija. Tykkään sen oikean vaaleankeltaisesta kukinnasta. Se on raikas.
Tarha-alpi on muuten mukava kasvi, mutta se näyttää olevan sitä mieltä, että muita kasveja ei penkissä kaivata! Aika nopeaa sitä on toki harventaa!

!
Äsken kuvasin, taimet ovat tämän kokoisia jo.

Minulle tuli mieleen, että onko tarha-alpia valkoisenakin? Vai olenko nähnyt vain unta.
Kaivettiin tänään isosta kukkapenkistä kaikki tarha-alpit ja ukonkellot pois, samoin jokin perenna, jonka nimeä emme tiedä. Tämä viimeinen muistuttaa tikapuunkaltaisine lehtineen lehtosinilatvaa, mutta ei taida olla se kuitenkaan. Ruokalautasen kokoinen mätäs oli levittänyt paksuhkoja, katkeilevia juuriaan ympäri penkkiä, niitä sai repiä joka paikasta.
Ukonkello oli ihan rauhassa, ei ollut juuri levinnyt, päinvastoin kuin tämä tuntematon (kuvaa ei ole). Täytyy miettiä, mitä sille tekee, ei viitsi ketään pahaa-aavistamatonta taimenvaihtajaa saattaa pulaan sen kanssa! Näin kyllä itsekin sen olen saanut... 
Tarha-alpin hieno kukinta on vähän kurja menettää, mutta leviää aivan liikaa. Täytyy siirtää jonnekin muualle kukkimaan yksikseen tai kehäkukkien kanssa!
Parempi riittävän ajoissa toimia, kuin liian myöhään. Nyt on vielä mahdollisuus istuttaa hitaammin leviäviä ja pienempiä kasveja penkkiin, ennenkuin se olisi täysin vallattu!
Minun mielestä on olemassa nimellä valkoalpi, olisi aika hienon näköinen. Onkohan kellään kokemusta siitä?
Valkoalpi onkin sitten eri kasvi:
Valkoalpi,Lysimachia clethroides
No niinpä on, anteeksi kun sotkin.
Mutta eikös ole ihana? Siis se valkoalpi.
On se. Ihana on. Tuommoinen kelpaisi meillekin. Tuota keltaista kun nousee ihan kiusaksi asti...
Tarha-alpi aloitti kukkimisen.

Nyt kukkivat tosi paljon.

Tällainen pikkuinen tarha-alpi aloitti kukinnan:

Tarha-alpi on näyttävä kasvi, ja kukkii pitkään.

Niin on mutta eikö leviä hirmuisesti perennapenkissä ?
Kyllä leviää ainakin minulla riesaksi asti... sen takia kaivelinkin tässä yhtenä viikonloppuna parisen metriä sitä pois perennapenkistä ja siirsin paikkaan missä vapaasti saa kasvaa...
Kyllähän se leviää. Minä olen laittanut sitä isompien kasvien viereen,
tai sitten paikkaan jossa saa levitäkkin.
Aikoinaan valtasi minulta Värimintun kanssa porukalla yhden ison perennapenkin, silloin sai lähtöpassit kuusen juurelle metsään. Käynkin noutamassa sen sieltä ja vien jonnekin niitynlaitaan, koska ei näytä vallanneen metsikköä, tuskin valtaa niittyäkään.