WasaGaming on kyllä upeimmin kukkiva Rugosa-ryhmän ruusu.
Kesänlapsi; tuota Blanck double de… on ainakin Paratiisin taimitarhassa myynnissä, jos tarkoitit sitä, ettet löytänyt paikkaa, josta voisi sellaisen hankkia.
Nyt olen sukeltamassa Oulujoen taimiston syövereihin; siellä on ainakin tosi paljon Tarhakurtturuusuja, muttei ole mainintaa piikikkyydestä, harmi
Hoyabella; onko tuo ihana pensaasi kovin piikkinen? Miten vanha noin komea pensas on? Selviääkö talvet suht hyvin, ettei tarvitse leikata joka kevät matalaksi?
Kävin nappaan äskön kuvia Teresasta. Oli piikikkäämpi alaosa kuin edes muistin.
1. Viimevuoden vuosikasvu, ei piikkejä.
2. Edellisvuoden vuosikasvu, jonkun verran teräviä mitä muistelinkin
3. Ja tämä alaosa… En nyt menis vähäpiikkiseksi sanomaan. :laugh:
Henry Kelsey kuuluu myös Rugosa-hybrideihin. Kaunis ja kukkii koko kesän, korkea.
Kyllä on kaunis Henry!
Kesänlapsi; no tarkemmin ajatellen ei se piikkisyys ole iso ongelma, ja ns. maailman sivuhan on ollut itsestään selvää, että ruusuun kuuluvat piikit.
Myönnän kyllä, että mukavampia olisivat vähäpiikkiset pensaat, mutta kyllähän talvenkestävyys ja koko pensaan kauneus ovat ykkösinä, kun ruusujakin valitsen. Ja Oulujoen taimisto on nyt mielessä hankintapaikkana, sitä on niin paljon kiitelty, ja eikös siellä ole nimenomaan omajuurisia pensaita enimmäkseen ainakin?
Hoyabella; Henry on kaunis. Ja hyvä on tietää, että on korkea ja kukkii pitkään. Ehkä on yhtenä listalla. Tosin kohta käy niin, että pitää rajoittaa listan mittaa, kun on niin paljon kestäviä, korkeita, ihania Rugosa-ryhmän ruusuja kirjattuna muistiin. Tosi vaikeaa on hahmottaa, mitä hankkii. Puolikerrotut tai kerrotut kukat yritän pitää etusijalla; se sentäs vähän rajaa, muttei paljon.
(Toisaalta olen hiukan suunnitellut Kempeleen kaunottaria pari hankkia, mutta se ei kuulune tähän ketjuun…Jossain ketjussa siitä varmasti puhutaan?)
Ostin aikoinaan kempeleen kaunottaren, eli se on nykyään tyttäreni pihassa.
Se on kasvanut tosi isoksi, joku 2,5-3 metriä korkeutta.
Se kukkii aika vähän aikaa, mutta on hieno.
Galleriassani on kuvaki, käynpä katsomaas, jos löydän.
Juup sivulla 20 suokukan galleriassa on 3 kuvaa kempeleen kaunottaresta.
Keskustelujen etusivulla, aika alhaalla on vapaa sana ja siellä omat kuvagalleriat.
Siellä on suokukan kahden puutarhan loukussa, vai olisko koukussa nimellä minun kuvia.
Juu kempeleen kaunotar ei ole hirmuisen piikkinen.
Tässä rugosa ryhmässä on kyllä liian paljon kauniita ruusuja, tuklis valinnan vaikeus ittellekin.
Ei nämä yksinkertaisetkaan pahoja ole. (Ei nyt ole rugosa, tämä on siis se aikaisemminkin mainitsemani pellonreunasta löytynyt supertuoksuva aarre. Mutta ei ole kerrattu, ja ainakin minä tykkään.) Vai onko tämä löyhästi kerrattu? :laugh:
Laitetaan nyt Teresastakin kuva, koska ollaan kurtturuusuketjussa. Se on aivan ihana. <3
Ihana tuo kesänlapsen ruusu.
Onkohan se ihan joku lajike, vaiko luonnonruusu?
Aattelin vanhasta kodistani siirtää tänne noita luonnonruusuja, olen ajatellut, että tontista iso osa saisi olla pelkillä luonnosta löytyvillä kasveilla.
Etupihaan varmaan tulee jotain jalompaa ja vajan taustalla on entuudestaan jotain ruusuja, sinne varmaan laitan muutamat ruusut lisää.
Henry Kelsey menee mun pakko saada listalle tänä keväänä Myös Sävel ja Sointu olisi ihanaa saada.
Kesänlapsi; kyllä minä sitä toivoen elän, että minunkin Teresani alkaa kukkia paljon ja pitkään
Nyt tosiaan etsin mahdollisimman korkeaa tai siis ainakin semmoista n. 2m korkuista, talvenkestävää II-vyöhykkeellä ja mieluiten puolikerrotut tai kerrotut kukat tekevää ruusupensasta.
Rugosa-ryhmässä taitavat ne kestävimmät olla, näin olen kuullut. Kempeleen kaunottaria omajuurisina haluan pihan eri puolelle muutaman, ja aidanteeksi jotain muuta etupihalle. Vaikeaa on valita, kun on niin valtavasti mahdollisuuksia.
Taannoin tässä ketjussa kyseltiin ruusun Blanc Double de Courbetin perään. Viime vuonna ostin semmoisen Blomqvistin taimitarhalta. Taimi kukoisti oikein hyvin viime kesällä ja teki pienuudestaan huolimatta aika monta kukkaa. Piikkien määrästä en nyt muista, eikä niistä näin nuoresta taimesta varmaan voikaan paljon todistaa. Tässä pari kuvaa. Kukassa on valkoisten terälehtien keskellä ruskehtava (melkein musta) keskusta. Taimesta (kuvassa alkuvaihe) kasvoi kesässä oikein topakka, vihreä pikku puska.
Mitkä ruusut mielestänne tuoksuvat voimakkaasti - jos nyt kurtturuusuista puhutaan, kun tässä ketjussa ollaan? Makuasiahan on, mikä tuoksu on kenenkin mieleen, mutta ajattelen nyt “keskiverto-nenällä” nuuhkaisten, missä olisi vahva tuoksu.
Onkohan kurtturuusuissa vai Pimpinelloissa enemmän vahvasti tuoksuvia ruusuja? Monte cassinon ja Monte rosan olen hankkimassa, mutta muutama lisää vielä mahtuu suunnitelmiin. (Kempeleenruusutkin tulevat pihaan, mutta väärä ketju niille tämä.)
Kysynpä taas kasvattaakseni tietämystäni. Toivottavasti on oikea ketju.
Kasvikortisto sanoo, että Hansaruusu Rosa ‘Hansa’ kukkii saman vuoden versoilla. Viherpeukaloilla on myynnissä Pensasruusu Hansaland, Rosa rugosa-ryhmää, jonka sanovat kukkivan sekä edellisen että saman vuoden versoilla.
Kukatkin ovat vähän eriväriset, kuvista päätellen. Ja korkeudessakin lienee eroja, Hansaland on vain reilun metrin korkuinen.
Sitten vielä Tahvoset kertoo sivullaan, että “Rosa rugosa-ryhmän ´Hansassa´on vähemmän kiulukoita kuin kurtturuusussa.”
Olen suht totaalisesti ulalla näiden kolmen ruusun suhteen. Ovatko ne keskenään täysin eri ruusuja? Luulin, Rosa rugosa-ryhmän ruusut ovat nimenomaan kurtturuusuja ja osa tarhakurtturuusuja, mitä en kyllä liioin ymmärrä: Miten tärkeää on muistaa tuo “tarha-” mainita, ettei puhu vain kurtturuusuista?
Ehkä tähän ei ole mahdollista vastata, mutta minua kiinnostaisi hankkia yksi näistä mainituista ruusuista. Yrittäisin löytää sellaisen, joka ei kuitenkaan ole se “joka puistossa ja kunnantalon edessä” kasvava kestävä ruusu.
Onko näistä jompikumpi se, jota on puistoissa, tienvarsilla ja monissa julkisissa paikoissa yleisesti? Minua kiinnostaisi
Hansaland on eri ruusu kuin hansa.
Hansaland kukkii samanvuoden ja vanhoilla versoilla.
Ja kukkii tosi pitkään.
Mun galleriassa on hansalandistakin kuvia, voin myöhemmin etsiä vaikka lisääkin kuvia.
Se on ihana ruusu, mutta pysyy aika matalana, noin metrin korkuisena.
Ja otti viime talven pakkas-jäätikkötalvesta pahasti siipeensä, selvisi sentään kaksi kolmesta hengissä minulla.
Niin ja hansa-ruusu on se joka on tienvarsilla ja muissa julkisisssa paikoissa.
Hansa on vaaleampi kuin hansaland, hansaland on ihan kirkkaanpunainen, keltaisilla heteillä ja ei oo ainakaan minulla ollut kiulukoita.
Hansaland
Lehdet ovat sileät, hansa ruusulla ryppyiset.
Nämä kuvat on kaikki otettu kesä-heinäkuun vaihteessa ja siitä riittää kukkia lähes syyskuulle asti.