Tässä näkyy tuo tuoksuvattupuska, nuo kukat tuosta edestä olisi pitänyt jo poistaa.
Rusosinilatva
rusosinilatva ja lemmikit
Vuorirevonpapu
On kuulemma kova leviämään, olen upottanut saavin maahan ja siihen istuttanut.
Onpa tuo rusosinilatvakin kaunis!
Keltapäivänlilja
Noita keltapäivänliljoja on monessa penkissä. Kevääseen -10 asti minulla oli vain noita perinnekasveja muutamia lajeja, jotka ovat vuosien saatossa levinneet.
Keväällä -10 tapasin eräällä puutarharetkellä ihanan puutarhaystävän, hän toi minulle sen vuoden aikana useamman kymmenen laisia perennoja.
Minullahan ei ollut niille oikein paikkaa, kun olin edellisenä syksynä jakanut noita omia perennoja, joten ne kaikki piti laittaa mistä vähänkin löytyi paikkaa ja osa valeeseen.
Viime syksynä juoksuttelin noita kasveja ja tein uusia penkkejä, mutta vielä on paljon perunamaan laidassa, kun viime talvena sain Teidän ihanien ihmisten siemenkirjeistä uusia kasveja.
Tässähän näitä on jo tullut ähkyyn asti. Jatkan joskus toisten.
Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet selata näitä.
Ei mulla ainakaan vielä ole ähky Näitä jaksaa katsella vaikka miten kauan. Todella kauniita kuvia.
Niin tykkään, kun sinulla on suuret istutusalueet ja reilusti yhtälajia. Mieleen jäi nyt erityisesti ryhmä, jossa oli koko pituudelta etureunassa pikkusydäntä ihanan aaltoilevasti. Minä olen vasta viime kesänä saanut muutaman pikkusydämen alun, sekä punaista ja valkoista, ja haaveilen nyt, kuinka ne reunakasveina vallottaisivat vielä pitkät rivit, aivan kuten sinulla.
Samaa minäkin ihailin kuin Tuomipihlaja. Ihanat suuret, reunoilla olevat istutusalueet. Se se on kaunista. Kuule, kiva kun laitoit noita jääveistoskuvia, meinasin persiille pudota, kun olivat niin upeita. En oo ennen nähny noin kauniita. Miten joku osaakin. Ja ei kelleen ähkyä tuu, innolla ja ilolla katsellaan ja vieraillaan sun viehättävässä puutarhassas. Laita vaan kuvia lisää, saadaan uutta pontta ja intoa ens kesää varten.
Tähän aikaan vuodesta kesäkuvat ovat parasta sielunhoitoa!
Tuota pikkusydäntä olisi kyllä antaa sitä haluaville, mutta on aika painavia postissa lähetettäväksi.
On tullut noihin reunoihin laitettua, kun ei oikein kompostiinkaan ole kehdannut laittaa.
Tuolla perunamaan laidassa on nytkin, paikkaa vailla.
Toivottavasti minunkin pienet alkavat noin innostuneesti levitä!
Kyllä sinulla on rehevät, komeat kukat! Ei uskoisi, että olet niinkin pohjoisessa. Ja hienolta näyttää, kun samaa lajia on tarpeeksi suuri määrä, itselläni on vielä ihan yksittäisiä yhden lajin yksilöitä. Toivon, että saan niistä joskus jaettua samanlaisia pitkiä istutuksia niin kuin sinulla. Kauniita kuvia!
nuo ruusutkin
ja kaikki.
Henkeäsalpaavia kuvia!! Ja kiitos - vaikka vähän myöhäinen - siitä pajusermitiedosta! Täällä etelärannikolla on ollut pitkä, märkä ja musta syksy. Ainoa keino selvitä hengissä on päivittäinen annos kesäisiä pihakuvia. Kiitos elvytyksestä ja lisää odotellaan. :))
Toi ruusu 15.1. 18.23 onko se Torniojokilaakso, vai mitä? Siis viimesen päälle ihana!!
Tervehdys ystävät ja paljon kiitoksia kehuistanne, vaikka ne ovat vähän liioiteltuja.
En ole ehtinyt tänne koneelle vastaamaan viesteihinne ja Ff:kin reistailee.
kitikat, kysyin tunnistuspastalla kesällä tuota ruusua, että mikä se on. Se oli täällä silloin kun tulin taloon, enkä ole koskaan tiennyt nimeä. Se tunnistettiin suviruusuksi.
Tässä kuva portinvartista, kun hän on odottanut hartaasti vierailijoita. Odotus on käynyt raskaaksi, mutta sen jälkeen kun hän uskalsi kutsua vieraat pihaansa, heitä on ollut runsaasti, joten asento on korjaantuu…
Luulo ei ole tiedon väärti…
Tuolla sivulla 6 luulin nimilistaa tulostauluksi, mutta se oli lista veistopaikoista.
1. tuli tuo veistos porosta ja sudesta nimellä: "Kaksi puolta"
2." Uhka idästä"
3. "Myrsky vesilasissa"
Tästä kuvasta tuli epäselvä, kun oli niin ohut, kirkas jää ja kun vielä valo tuli takaa
Mistähän sitä aloittais…
Minun ensimmäiset keijunmekot. Itse sain muutaman itämään viime keväänä, mutta näiden taimet toi aikaisemmin jo mainittu puutarhaystävä koulimisvaiheessa.
Nyt kylvin 4.1 näiden siemenistä uudet ja aamulla katsoin, niin olivat itäneet hyvin. Laitoi vermikuliittia pinnalle ja sitten ajattelin, että olisikohan niitä saanut peittää. Varmuudeksi kylvin toiset sekoittamalla vermikuliitin multaan.
Nämä minun kuvat ovat kyllä järkytys niille, jotka eivät keltaisesta tykkää.
Minkäköhän takia kaikki nämä vanhemmat kukat ovat keltaisia. Eikö silloin ollut muita vai oliko ystävillä keltaisia, joilta näitä sain. Ja kun itsellä ei ollut rahaa laittaa kukkiin, niin kaikista oli tyytyväinen. Tuohan ne valoa pihaan.
Viime talvena ja myöskään nyt on ole kylvänyt keltaisia perennoja.
Jatketaan kuitenkin keltaisella, koreahohdekukka ja jalopähkämö