samoin
… leijailee…
No, jos kuvat aukeavat ilman ongelmia, niin sittenhän ei ole mitään tarvetta lisätä otsikoiden määrää.
Laittelenpa taas hieman kuvallista kerrontaa tältä suunnalta.
Ensin kevään ja alkukesän kukkijoita:
Tämä ei liene ihan puhdas tillipioni vaan jonkinmoinen hybridi, mutta siitä mukava että ensimmäisten joukossa aloittaa kukinnan:
Sitten aloittelikin jo Cunningham''''s White availemaan nuppujaan:
Ja pian sen perään rosa rhodo, jonka nimi autuaasti unohtunut:
Tässä välissä oli KERRAN myös tulipunaisin kukinnoin hehkuva rhodo - minne lie kadonnut. Ainakin Eräs, joka on palannut rikospaikalle, yrittää vihellellä ihan muina poikina Kwai-joen siltaa.
Kriikunat, kirsikat ja omput ovat jo kaikki kukkineet, nyt on vuorossa aronia.
Ompuilla oli muuten tosi runsas kukinta tänä vuonna:
Alkukesästä myös voikukka ei säästellyt kukinnostaan. Kuva kaverin pihalta ja se ruskea pömpeli on grilli:
(hmh... tässä kuvassa näyttäisi taas olevan rasteria, vaikka saman kokoinen ja samalla tavalla tallennettu kuin ylemmätkin, joissa rasteria ei näyttäisi olevan.)
Sitten vielä muutama kuva perheemme karvaisista jäsenistä, joille hellekausi oli rankka, varsinkin Ronjalle. Silti täytyi parvekkeelle vääntäytyä, kun Mammakin oli siellä:
Illalla olikin jo helpompaa. Tässä kultainen Buddha ilta-auringossa:
Toivon etteivät kuvat ole ihan mahdottoman isoja tai avaudu tolkuttoman hitaasti.
Tässä siis sekalainen otos elämästä tällä suunnalla.
Ja laitanpa vielä yhden kuvan karvaisesta Kaunottarestani, joka viettää nyt luultavimmin elämänsä viimeistä kesää:
Aurinko on tänään taas ilmestynyt taivaalle isona ja ihanana mollukkana, joka lämmittää kaiken.
Sadepäiviä ehti ollakin lähes viikon verran, varsinkin öisin tuli vettä runsaasti. Ja nyt siis aurinko porottaa - voin vain kuvitella mitä tämä yhtälö tekee luonnolle.
Kuljin tänään pitkin pihaa kuvaten kaikkea kukkivaa. Ja kirjoitin siitä jutun blogiin, joka jälleen aukeaa tästä.Kuvia on paljon, toivottavasti ette tympäänny.
Pienensin niistä vielä muutaman tähän - ehkä aukeavat helpommin ja ilman rastereita. Olen yhä huolissani siitä, että olen heittänyt tänne liian isoja kuvia, joiden avautumista kukaan ei jaksa odottaa.
Aukeavatko nämä yhtään nopeammin?
Ronjaa tekisi mieli ottaa kaulasta kiinni ja halata oikein sydämellisesti, se on kaunis koira. Tinde rapsuta sitä korvan takaa oikein hellästi minun puolestani ja kerro terveisiä Suomen Lapista mäyräkoira Ressulta ja hänen emännältään hillasuolta.
Näin teen.
Jotenkin Ronjan katse on viime kuukausina käynyt vielä viisammaksi kuin ennen - jos se on mahdollista.
Ehkä sekin hiljaa hyvästelee minut. Usein huomaan että se katsoo minua intensiivisesti, hiljaa, rauhallisesti. Suuret ruskeat silmät ovat niin täynnä myötätuntoa.
Ja nyt pyyhkäisen silmänurkasta turhat kyyneleet - niiden aika ei ole vielä - ja kerron jostain muusta, meidän nurmikosta. KELE.
Heti nousee pieni mukava annos adrenaliinia vereen.
Me siis teimme Tanhulavan ja sen ympärille siistin nurmikon. Rahaa meni siemeniin ihan kipeästi - juuri nyt ei ole hirveästi millä mällätä - mutta nurtsi oli yksi asia, jonka halusin saada tehtyä kunnolla.
Siis, maa käännettiin jo viime syksynä ensimmäisen kerran, rikkaruohot nostettiin pintaan ja annettiin talven ne jäädyttää ja tappaa.
Keväällä käännettiin sama alue - ei se iso ole, mutta käsipelin käännettynä ihan riittävän iso - kahteen kertaan. Ja minä noukin mullasta joka ainoan viheliäisen rikkaruohon juuren, jonka vain näin. Oltiin kerrankin tooodella huolellisia.
Kaksi kertaa.
Sitten siemenet maahan, harattiin koko alue, harvavalla ei haralla, ja sitten tampattiin niin että lapaluissa rutisi. Kun ei muuta ollut, käytettiin vanhaa Antsun jakkaraa nurin narin. Ja tumps-tumps-tumps.
Kun oli kuva aika, kasteltiin, ja odotettiin ja odotettiin.
Ne siemenet olivat aivan pas*aa! Ja ne maksoivat ihan kipeästi, parasta piti Tindelle oleman.
Löysin jossain vaiheesa jotain ikivanhaa nurmikonsiementä, joka itämisaika oli ollut ummessa jo pari vuotta, ja nekin viskasin sitten maahan.
Ja kuinka kävi: ne olivat ainoat jotka itivät.
Tässä tämä nurtsi nyt sitten on, lykkää savikkaa (?) ja muita rikkaruohoa eikä muuta.
Kuvan takareunan (kituva) nurmikko on vanhaa nurtsia. Ja edessä siisä tämä super-delux-golfkenttänurmikko
Lähikuva vielä nurtsista. Se nurmi-osio mikä sieltä välistä pilkistää lienee tosiaan niistä pari vuotta vanhoista siemenistä.
Arvatkaa jurppiiko.
a) ei jurpi
b) jurppii
c) jurppii kipeästi
a
Ei vaiskaan. varmaan harmittaa. Voitteko valittaa kauppaan?
Siis öööö onpa vaikea kysymys, valitsen kuitenkin vaihtoehto c:n
Harmittaa varmasti, kun olette tehneet kaiken just niin perusteellisesti kuin vain voi ja sitten siemenet eivät idä. Voin vain kuvitella : (
AAAAH, tätä vastausta odotinkin.
Valittaminen, kauppaan, Virossa. Otepäällä. Otepään Ehitusmarkettiin.
Siinä sitä on extreme-lajia vahvimmille.
En tiedä apeampaa ja vastenmielisempää kauppaa - anteeksi nyt vaan - kuin Otepään rautakauppa. Jotain siellä on PAHASTI pielessä. Paitsi että hinnat ovat n. 30% korkeammat kuin Tartossa, siellä on henkilökunnan kesken niin huono henki että pahat suokaasut nousevat sieltä varmaan kilometrien päähän.
Muistan kun tultiin Nepalista kotiin, takana oli kova jet-lag, oltiin valvottu paluumatkalla pitkälti yli 30 h ja sen jälkeen nukuttu vain muutama tunti. Mielessä oli vielä Nepalin ystävälliset ihmiset, jotka yrittivät kaikin tavoin auttaa sinua, vaikka yheistä kieltäkään ei olisi ollut. Ja sitten oli pakko mennä Ehituskeskukseen ostamaan suihkuun letkua, kun vanha oli mennyt rikki. Tiina-niminen iso kolho nainen tuijotti minua kivinaamana kun esittelin vanhaa letkua eikä sanonut mitään. Kysyin olisiko samanlaista kaupassa. Ei sanonut Tiina vieläkään mitään. Lähti kävelemään ja meni seisomaan kaupan toiseen päähän kuin Pääsiäissaaren patsas. En ollut uskoa silmiäni. Aloin itkeä. Kimmo kysyi että mikäs mulle tuli ja sain itkultani sanottua, että kiva on taas takaisin olla Ambomaalla. Todellisuus virolaisesta arjesta iski lujaa.
Pöh. Kamalasti kirjoitusvirheitä ylhäällä molemmissa kirjoituksissa, tuohtuneena kun näppistä taoin, ja järjestelmä ei anna niitä korjata, hyvistä yrityksistä huolimatta.
Kyllä oisin minäki itkeny, törkeetä 
Siitä vaan ajelet nurtsin ja samalla menee savi ymv rikkikset, kyllä ne sinne nitistyy, reikä paikkoihin uutta siementä, kohtuullisesti
ja kun loppukesä koittaa sinulla on hieno nurmikenttä.
Tietty, jos tavoiteena oli englantilainen nurmikenttä niin eihän siihenkään mene kovin montaa sataa vuotta , kärsivällisyyttä ja mielen tyyneyttä
Kiitos kiurunkannus. Kärsivällisyyttä ja tyyneyttä ja pari sataa vuotta. Jep. Heh.
Tinde, älä murehdi savikoita. pois ne lähtee, vaikka itse peratenkin. Irtoavat aika helposti maasta. Viime kesänä kävimme Reposaaren mökkimessuilla. Joillakin mökeillä oli selkeästi tehty sellainen valmisnurmikko suoraan rullasta, ja oli sitten sellaisia savikkanurmikoitakin.
Tinde, jos ostamassasi siemenerässä olisi ollut puolet jotain muuta kuin nurmiheinän siementä, olisit varmasti huomannut sen. Eri kasvien siemenet ovat eri muotoisia ja värisiä, nurmiheinän siemenen näköisiä eivät rikkisten siemenet juuri ole. Joten ihan hyvä, ettet mennyt kauppaan rähjäämään.
Pidän todennäköisimpänä vaihtoehtona nurmikkosi nykytilaan sitä, että kun maata on käännetty huolellisesti ja moneen kertaan, kaikki maan siemenpankkiin varastoituneet ja tilaisuuttaan odottaneet siemenet ovat hurraata huutaen itäneet päästyään hyviin olosuhteisiin. Yksivuotiset häviävät, jos nurmikkoa leikkaa ahkerasti eikä anna niitten siementää, monivuotiset pitää kitkeä pois. Jos jää suuria aukkopaikkoja, voi tehdä paikkauskylvöjä.
Laitanpa pitkästä aikaa kuvia tällekin puolelle.
Nurmikko, josta kannoin murhetta on lähtenyt jotenkuten kasvuun ja piha alkaa jo saada jonkinlaista muotoa. Samoin on siemenkasvattamani krassit ja hajuherneetkin innostuneet kukkimaan.
On vähän vaikea ottaa kuvaa, jossa kaikki istutusalueet näkyisivät samanaikaisesti, joten laitan sitten useamman kuvan vähän eri kulmista. Ideana kuitenkin on, että nuo soraviljelmät kulkevat ikäänkuin jokena tai purona tontin yläreunasta alareunaan asti.
Tässä sisäänajotieltä alaspäin, kulmassa näkyy uusi tanhulavamme eli pieni patio
Syksyllä istutetut villiviinitkin ovat lähteneet mukavasti kasvuun. Ensi vuonna jo tuo ruma aita on piilossa.
Hajuherneitä olen ripotellut vähän joka aidalle:
Sitten on syntymässä uusi istutusalue. Nyt on taimien juurella haketta, seuraavaksi tulee vielä sorakate:
Krassitkin ovat röyhähtäneet mukavasti:
Tässä näkymää vähän eri kulmasta, taustalla sitä kovan onnen nurmikkoa, josta ei meinannut nurmikkoa lainkaan tulla:
Tässä takapihan viheriää, joka siis on vielä muutoksessa:
Ja tässä tähän mennessä katetut viheriät:
Tänään siis pitäisi tätä jatkaa... joten mitä minä enää täällä koneella teen! Ulos!
No nyt on homma taas hieman edennyt, vaan valmista ei vielä ole. Sade tuli ja keskeytti hyvin alkaneen puuhastelun.
Tällä hetkellä näyttää tältä:
Ja tässä Dalai Lama puuhastamassa:
Ja kokonaisuus vielä yhdestä suunnasta eli alapihalta katsottuna:
Hyvin on lähteneet nuo viime syksyn hankintasi kasvuun. Hieno alue siitä tulee!