Tinden kuvia Otepäältä, Suljettu uusilta viesteiltä

Taivaallinen kasvitarha, arvaan ma. Kyllä tuollaisesta voisi hassuksi tulla, mutta jos on hauskaa ja hyödyllistä, niin silloin se on mallillaan juuri.

Yks juttu mua vähän harmittaa: Valkan laulava pankkiautomaatti jäi näkemättä ja kuulematta. Vaikka toisaalta, pitäähän seuraavillekin reisuille olla jotakin kivaa.

Uusi juttu nyt blogissa. Eli KAIKKI kasvit ovat nyt maassa ja olen valmis lähettämään lapioni romurautakeräykseen. Ei enää koskaan enää yhtäkään kasvia maahan! Nyt niitä meni lähemmäs sata multiin.

Mutta nyt voin lähteä hyvillä mielin Suomea kohti.

Ja se blogi, kertaus on opintojen äiti, löytyy: http://villaottilia.blogspot.com

Höpö-höpö! Sun kolme havua on meille eksyneenä.

Neljä, jos tarkkoja ollaan. Ja ne mä lahjoitan juuri nyt sinulle. En tahdo nähdä talikkoa, en lapiota, en edes multasäkkiä vähään aikaan.



Siksi siis lähdenkin hyvillä mielin Suomeen, jossa aion rymytä kunnolla. Käyn myön puutarhakavereiden luona tällä tourneella matkalla Helsinki - Pieksämäki - Mikkeli - Helsinki


Eli vähään aikaan ei sitten rouva Höyrähdyksestä näillä palstoilla kuulla. Ei niin, että se olisi suuri puute, mutta - HEI - jos vaan viitsitte, aina voitte käydä siellä mainostmassani blogissa.



Poistuu hän nyt takavasemmalle…

Kyllä se neljäs on eksynyt jonnekin muualle, ei löydy täältä. Aattelin toimittaa ne eksyläiset jonnekin pääkaupunkiseudulle tässä lähipäivinä.

Olen pääkaupunkiseudulla huomenna ja ylihuomenna. Sitten jo suuntaan kohti Pieksämäkeä ja Mikkeliä, missä molemmissa yövyn, pari-kolme päivää menee tässä. Sitten taas kohti satamaa ja kotia kohti.



Ihan vaan tiedoksi.



Eikä niistä viheriöistä ole niin väliä - jos luit jo blogin. Olen lähettämässä lapion romuraudaksi.


YLLÄRI-PYLLÄRI!

Enpäs minä sinne Suomeen mennyt ihan turhanpäiten! Minut ja Dalai Lama oli kutsuttu todistajiksi häihin, joissa liitettiin kaksi täälläkin vaikuttanutta nimimerkkiä, jotka yhteisnimellä tunnetaan: Villa Tupala.

Minä siellä häissä sitten sormenpää hikoillen otin kuvia, joista tässä yksi malliksi.

 

Lisäkuvia löytyy tällaisesta osoitteesta: http://www.villaottilia.ee/tupalat/

 

Eikä tässä vielä kaikki - siis Suomen reissustamme. Mehän kiersimme Suomea 1700 km vieraillen ystävien luona.

Latte-ystävämme on jo ehtinyt reissua muutamaisen kuvan kanssa kommentoida. Ja Latten kommentit löytyvät blogista, ja se jälleen kerran, löytyy: http://villaottilia.blogspot.com

Ja kuten aina, nöyränä ja odottavaisena jään odottamaan kommentteja, joko tänne tai blogiin.

-- Ai miksikö? Siksi, että tuntee itsensä tosi tyhmäksi kun pistää sielunsa ja sanansa ja juttunsa peliin, ja sitten jää miettimään, että lukeekohan näitä lainkaan kukaan....

Mää ainakin olen lukenut suurella innolla ja mielihyvästä hykerrellen joka jutun, vaan kun jäyhä pohojalainen on niin huono puhumaan/kirjoittamaan ;=D

Ettäs melkeen nurkalla käydään…? Hö.=D

Latte kuule, jos ei siitä pumpusta kärvähtänyt moottori tai sattunut joku ilman sisäänottoaukko, niin ei hätää. Kyllä ne sen unohtaa ensi kesään mennessä, tai ainakin seuraavaan…8D

Wuff kiva Kassitäti, sää se ymmärrät meitsiä.



Terv. Aina uskollinen ystäväsi Latte

Minulla ainakin on Ottilian blogi suosikeissa! :slight_smile:


Suotta Latte enää tuollaisia muistelet. Olet tervetullut vaikka huomenna uudestaan. Pahempiakin asioita on maailmassa, johtokunta taisi olla enemmän huolissaan kuin isäntäväki tai sinä itse. Ei välitetä niiden höösäyksestä mitään vaan porskutetaan eteenpäin entiseen malliin. Todella sivistynyt olit käytökseltäsi. Kymmenen pistettä olet ansainnut ja herkkupalan vielä päälle.

Latte on hieno mies! Ei mitään hävettävää. Kondenssivesikin on ihan aito luonnontuote, ei siitä(-kään) pidä hätääntyä :slight_smile:

Ei oikein jouda kommentoida :wink: Onko siellä laskuria?!

Onko Tanu sinullakin oma blogi, oletko jossain antanut osoitteen? Vai selaimen suosikeissa?

Inki, ihan vaan selaimen suosikeissa. :slight_smile:


Olipa mukava nähdä Tupaloita pitkästä aikaa, edes kuvissa. Kerrohan lämpimät onnittelut.

Nonny sain loput kuvat purettua koneelle ja tehtyä niistä gallerian. Se löytyy blogista, mutta pääsee sinne suoraan tästäkin.

Reitti siis meni: Otepää - Tallinna - Helsinki - Tuusula - Lohja - Kouvola - Pieksämäki - Mikkeli - Lappeenranta - Tuusula - Helsinki - Tallinna ja Otepää.