Palataan keväällä asiaan tossun pistokkaiden kanssa. Minulla kaksi vanhan ajan amppelimallista talvehtii, eivät kukkineet noin kovasti viimevuonna kun tuolla siskolla. Minulla ei ole kukkavaloja ollenkaan ja viime kesä ja syksy olivat luonnonvalon puolesta surkeat mutta hengissä ovat samoin kuin tuo ostettu punainen. Muistuttakaa keväällä, laitan kyllä paljon oksia juurtumaan.
Ai autuutta:) Löysin kukkakauppoja kierrellessä verenpunaisen tohvelikukan. Se on ihan täynnä punaisia tohveleita ja nuppuja. Toivottavasti saan sen pysymään hengissä. Mullassa kun on niin se on minulle aina haaste saada pysymään hengissä.Tämä on nyt ihan ilman rönsyä tai amppelimaista kasvua kun on vain tiheä lehtiruusuke ja keskellä kukat ja nuput. Kait tämäkin alkaa jossain vaiheessa kasvamaan amppelimaisesti vai kasvaako toiset erilla lailla? Mietin vain että kuinka saan siitä pistokasmateriaalia jota saan juurrutettua vesiviljelyyn…
Ei minunkaan kaupan punainen tohvelikukka ole riippuva amppelikukka vaikka on kohta vuoden ollut, hengissä on ja keväällä kokeilen pistokkaita juurruttaa. Omani istutin uudelleen isompaan ruukkuun heti kun sain sen (sisko toi) tavalliseen multaan suoraan pussista vaan. En ole koskaan lisännyt multaan edes hiekkaa.
Floora, pysyy se hengissä :). Mummuh:lla ja minulla on kummallakin viime keväänä ostetut verenpunaiset tohvelikukat edelleen hengissä, kukkivatkin uudelleen jo syksyllä, nyt niissä on jonkin kokoisia uusia latvoja, joista otamme pistokkaita keväämmällä. Minun viime keväänä pistokkaista kasvatettu tuo vanha tohvelikukka kukkii edelleen… Orkideoista sanotaan että kukkivat kauan, mutta tämä tekee niistäkin paremman ennätyksen!! (Vähän oikeasti olen jo kyllästynyt, kun aina vaan kukkii :(. Voiko kukkivaan kukkaan kyllästyä?? ) Ne kaupasta ostetut kukkivat paljon lyhyemmän aikaa…
Mummuh ehti ensin ![]()
Kiitos rohkaisusta…nyt warmasti pysyy tuo min tohveli hengissä ja joskus vielä kasvaa amppelimaisestikkin. En nyt rohkene vaihtamaan multaa tai pesenään juuria vesiviljelyyn kun on täynnää kukkaa ja nuppua…keveemmällä sitten vaikka tänään oli jo selkeästi kunnon keväinen auringonpaiste…ihan lasiverantaa jo lämmitti missä pelargonit talvehtii…
Eihän PirjoA voi mitenkään kyllästyä kukkivaan tohveliin… Olisipas minullakin semmoinen ongelma:) Jollakin oli sinkohtiksen kanssa liikakasvun kanssa ongelmia siinäkin olisi sopiva ongelma minulle:)
Nyt on joku tohvelikukka kampanja tukkureilla kun jo 3 eri kaupassa olen nähnyt tohveleita. Keltaisia ruskein pilkuin, keltaisia tosi paljolla ruskeilla pilkuilla ja näitä verenpunaisia…Tekis mieli ostaa keltainenkin mutta pidän peukkuja että saan ruinattua PirjoA:lta sitä vanhaa kantaa olevaa keltaista. Nämä uudet lajikkeet tai kannat ovat monessa suhteessa paljon epävarmempia johtuen varmaankin osittain kaikenmailman kasvu ynm hormooneista+tököteistä mitä liene käyttävätkään tänäpäivänä.
Tuon mullassa olevan tohvelin kastelua juuri fundeerasin…sehän on ohutlehtinen joten ei saa päästää kuivumaan… se on tällä hetkellä ikkunalaudalla ja saa luonnonvaloa jonkin verran muttei kamalasti kun sitä ei vielä ole tarjolla enempää… Pitäisiköhän siirtää jonneen paremmin valaistuun paikkaan esmes kukkapöydälle?
Se on vähän niinkuin karanteenissa edelleen jottei tulisi mitään tuliaisia muihin kukkiin. Laitoin siihen het provadopuikkoa multaan ja olen pitänyt suht tasakosteana sitä mikä on tosi vaikeaa kun on tottunut antamaan 1-2*kuussa muille kukkasille(vesiviljelyssä) vettä…
Floora, tohveli ei kuole vaikka pääsee kuivumaan että on ihan naattina, siitä toipuu kun kastelee, mutta liikaa jos kastelee ja sen vuoksi menee “lötköksi” ,siitä ei toivu ollenkaan vaan kuolee :(.
Taitaa tehdä uuden ennätyksen tuo vanhanaikanen kukkimisessa.
Minulla on kasviloisteputki noiden yläpuolella, sen valo näyttää riittävän. Ajastimella kytkeytyy yöksi pois päältä.
Kiitos neuvoista. Ei siis liian märäksi ja lisävaloa tarjolle:)
Ensimmäiset tossun pistokkaat juurtuneet, vielä ovat vedessä. Lisää laitoin juurtumaan viimeviikolla.
Kuinkahan mun pistokkaiden kasvun käy, kun tuo viime vuotinen kukkii edelleen eikä oo tehnyt juurikaan uusia oksia? Mutta eihän minulla oo hätää, mummuh juurruttaa minullekin, eikös niin ![]()
Minulla tuo punainen tossu aivan kauhean pelottavan näköinen …sain siitä kuitenkin 3 pientä pistokasta joista yksi vielä hengissä muttei vielä juurella varustettu.
kuivuneita lehtiä minullakin tuossa punaisessa on vaikka kuinka, mutta latvat virkeän näköisiä ja niissä uutta kasvua, kumpa vielä venyisivät vähän mittaa, niin voisi ottaa pistokkaita. Hyvin on mies saanut pysymään nuo hengissä viime viikon, minulla vielä toinen viikko kuntoutuksessa, toivottavasti silloinkin muistaa kastella :).
Jestas ku on kokoa
Ostin tämmöisen siemenseoksen 10 siementä
Mul on edelleen sirkkalehdillä 
Sen pitunen se … lyhyt oli miun tohveleitten tarina…
Pitää itsekkin vissiin ostaa siemeniä ja koitta niistä aloitaa tohvelin kasvatus.
Tohvelikukan pistokkaat juurtuneet hyvin myös kaupasta viimevuonna ostettun punaisen pistokkaat. Vanhat hengissä uusia oksia kasvaa paljon.
Mummuh. Täällä olisi yksi tumpelo käsi ojossa juurtuneelle tohvelille
…olisin ostanut uuden mutta eipä enään mistään löydy ![]()
Palataan asiaan floora keväällä kunhan ilmat lämpiävät. Laitan vielä myöhemmin lisää juurtumaan.
2 kymmenestä siemenestä on itänyt. Ovat niin pieniä, että tuskin näkee ilman suurennuslasia.

