Hei mikäs se tämä on????
Tomaattikastike taas porisemassa. Onneksi laitoin tänä vuonna ison osan kirsikkatomaatteja ja niitä tulee napsittua puskista pitkin päivää.
Satoa vaan piisaa:/
Onko lajike Goldrone? Mieletön sato.
On, ne ovat mahdottoman makeita.
Parhaita minustakin. En tosin noin runsata satoa ole saanut kuin sinulla.
Oletko poistanut varkaat tuosta lajikkeesta? Vehmaalta näyttää omaani verrattuna.
Loppukesällä en ole enää poistanut, muutenkin huonolla hoidolla. Tuossa on monta tainta rinnakkain.
Viime vuonna irto pakastin noita pikkutomaatteja sellaisenaan ja niitä oli kiva heittää soppaan ja soossiin, taidan tehdä saman homman tänäkin vuonna.
Tomaattikastiketta olen keitellyt runsaasti ja joku neuvon vinkin että ohut kerros öljyä
lasipurkin päälle ennen kantta lisää säilyvyyttä.
Keräilin tänään raakoja ulko-tomaatteja sisälle 300 kpl,,,,,,,,,,,,,,eli 20 x 15sta munan kennoa.
Minä keittelin vihreitä kirsikkatomaateja etikkasäilöön, vaikka niistä varoitetaankin. En kuitenkaan syö niitä pääruokana:) vaan lisukkeena herkkupaloina. Miten voivatkaan olla niin hyviä. Ohje löytyi netistä.
Tulee mieleen se elokuva vihreistä tomaateista, hui hai hei…siinäkin keiteltiin…
Ei keitetty, kun paistettiin. Yks mies taidettiin kyllä grillata...
Filmin vihreät tomaatit olivat vasiten vihreinä valmistettavaksi tarkoitettua lajia - en tiedä nimeä - eivätkä tietääkseni raakoja tomaatteja. Raaka tomskuhan on jonkin verran myrkyllinen?
Amerikan eteläosavaltioiden herkku ‘fried green tomatoes’ tehdään kyllä ihan täyskokoisista, mutta raaoista tomaateista. Kypsät (myös vihreinä kypsät) pehmenevät liikaa kuumennettaessa eivätkä pysy koossa. Vihreät tomaatit sisältävät tomatiinia, joka ei ole yhtä myrkyllinen kuin solaniini. Tomatiinilla voi olla jopa LDL kolesterolia alentava vaikutus.
Goldkronesta tuli meidänkin suosikki tänä kesänä. Sitä ehdottomasti paljon ensi vuonna lisää Toinen josta lapset meillä tykkää on Amazon tomaatti, tekee pikkuriikkisiä hyvän makuisia tomaatteja. Black Cherry ja Jaune Flammee ovat mun omat suosikit.
Minä kasvattelin tänä vuonna Gardener’s Delightin sijaan Red Cherryä, ja ne on ihan uskomattoman makeita myös. Laitan myös ensi vuonna - vaikka nyt alkoi kiinnostaa tuo Goldkrone. Saisikohan sitä joltain vaihdossa muutaman siemenen?
Laukauksestakin tuli jonkunmoinen sato - enemmänkin olisi voinut tulla per kasvi. Siemeniä on taas varattu siitäkin ens vuotta varten.
Kannattaakohan Red Cherrystä kerätä omia siemeniä? Ehkä se selviää kun kokeilen mitä ens vuonna tulee jos omista laitan - onneksi taitaa olla vielä ostosiemeniäkin tallella.
Etsiskelen edelleen oikeaa vanhan ajan tomaatin makua ihan tavistomaateista. Sellasia kuin mummolan tomaatit, pehmeitä ja makeita - kaukana kaupan kovista ja mauttomista. Vinkkejä?
Kannaattaa keräillä siemeniä talteen kaikista hyvistä lajikkeista.
Kiitos Kurppa, näin teen.
Tomaatteja kypsyy vauhdilla. Pihvitomaateista ei ole enää hirmu paljoa vihreitä jäljellä.
Myöhään latvoin eli pari viikkoa sitten, mutta ei ole haitannut, koska kaikki saadaan taas kyllä kypsäksi. Tuntuu ihan siltä kuin kasvatuskauden loppupuolella kehittyminen kukasta kypsäksi tomaatiksi kävisi paljon nopsammin. En sitten tiedä liittyykö siihen, että en ollenkaan kastele loppupuolella kasvatusta. Taitaa kohta olla kuukausi kun viimeksi kastelin tomaattihuoneessa (maapohja!). Black Russianin lehdet ovat kuivuneet, mutta muissa on vielä vihreitäkin lehtiä ja tomaatit itse ei koskaan mitenkään tällaisesta kuivuushoidosta kuivu, ihme kyllä.
Lämmitystä on jo kyllä öisin.
Black Russianeja minulla ekaa kertaa tänä kesänä. Hyvän makuisia ovat, mutta satoa eivät tuota läheskään yhtä paljon kuin Gregory Altait. En varmaan luovu kummastakaan. Sungoldit ovat makeata herkkua ja mahtavia loppukauden tuottajia jälleen kerran. Vaikea vaihtaa Matinat on niin varmoja ja tuottoisia, että niitä pitää olla aina, kun olosuhteet usein ovat niin kalsat. En tiedä, mitä kokeilisin ensi vuonna, kun tuntuu, että mistään ei raatsi luopuakaan.
Mulla on Black Cherryissä semmonen ominaisuus, että heti poimimisen jälkeen halkeaa liki jokainen. Mistähän se johtuu? Hyvän makuisia ovat. En osaa oikein erottaa sitäkään että milloin ovat kypsiä, kuten en Indigo Rosenkaan suhteen.