Tomaatti, Solanum lycopersicum, osa 5 (alkaen 9.1.2018 ->)

Täälä saa kyllä syyä ittensä väärälleen tomaatteja.Nyt varsinkin ku isoja on yhtäaikaa kypsänä mahoton.En haluais keitellä sooseja niistä.


Casca de lava,älyttömän ihana,makea paksulihanen pihivitomaatti.Ehottomasti jatkoon.

Suurin Laukaus😅

Tomaatteja pukkaa enemmin kun pystyy vetämään.

Kuivatin ensimmäiset pihvitomaatit. Viipaleiksi leivinpaperin päälle, aromisuolaa päälle ja kiertoilmauuniin.
Sitten pakkaan ne pieniin lasipurkkeihin tiivisti valkosipulisiivujen kanssa. Kylmäpuristettua öljyä päälle.
Hyvää salaateissa. Oljystä tulee kastikekin valmiiksi. Hyvää leivän päälläkin.


Ananas

Ketsuppia keitetty ylikypsyneistä tomaateista. Kohta joutuu ottaan raakileet sisälle kun ilmat rupeaa kylmenemään. Kohtalainen sato tuli tänäkin vuonna.

Kiertoilmauunissa kuivattuja tomaatteja, öljyä, valkosipulia ja aromisuolaa. Tässä on ainakin ämpärillinen tomaatteja. Sopivia salaattiin. Tulee öljykastikekin samalla. Öljyä voi lisäillä. Parhaita olisi pihvitomaatit, niistä saisi kauniita viipaleita. Olen käyttänyt kaiki ylimääräiset kypsät tomaatit. Silppuan pienemmät ja kannat .

Piti ottaa pyykkikori avuks, kun iso kulho ei riittänytkään

Avomaalla harsoteltassa kypsyneitä.
Kesäkurpitsa ja chili eivät ole tomaatteja :Whistling:


Grusa Tzornia eli Musta Piru,aikojen alussa oon saanu siemeniä joltaki penttiläiseltä.Oli yksi ainoa siemen,onneksi onnistu.Mielettömän makea,jopa sokerinen,ihanan pehemiä ja mehukas.Ehottomasti tämä jatkoon!


Nämä vielä kasvarista kypsinä,onneksi eioo monta ihan raakaa enää.Hyvä sato tuli taas.

Muutama tälläinen viottunut tomsku on ollut, leikkasin sentin poi ja näytti ihan normaalilta loput.
Osaatteko sanoa mikä vaivaa , nämä samasta varresta muut näyttivät hyviltä !

Minulla auttoi latvamätään tuhka (siis tomaatille) toiset lajit on herkempiä saamaan latvamätää.

Miks tomaatit pitää kypsyttää sisällä pimeässä? Mulla ne on aina ollu pöydällä korissa :thinking:

Ettei etyleenit haihtuisi linkki. Mulla on lasikulhoossa ja leivinliina päällä, helppo kurkata alimmaisiakin ja poistaa kehnot yksi kerrallaan, on siella omenakin etyleeniä tuottamassa nopeamman kypsymisen toivossa.

Maanantaina 12.10.20 leikkasin tomaattien kasvustot alas, eilen ja tänään siistin kasvarin loppuun. Paan tämän harvinaisen myöhäisen kauden päättämis ajankohdan tänne itelleni ylös, että voin tarkistaa tarvittaessa myöhemmin ajankohdan, vieläkö tämä tulis rikottua joskus.
Lähes kaikki tomaatit ehtivät kypsyä, kohtalainen määrä jäi vielä aivan vihreitä. Alk oli hidasta ja tomaatit alkoivat kypsymään vasta elokuun lopulla, silti niitä ehti tulla aivan riittävästi.
Koko kasvukausi ei silti ole vielä kohdaltani tomaateissa ohi, onhan minulla vielä pieni amppelitomaatti, hiturainen Aztek, mutta se on jo tovin oleillut sisätiloissa.

Pitäisi ensivuoden keväällä hillitä itsensä eikä laittaa liikaa tomaatteja kasvamaan… miten se onnistuisi?

Meinasi unohtua siementen talteen otto. Onneksi kaikkia lajeja oli vielä kasvarissa.

Viimeiset tomaatit syöty, raaat paiskasin kompostiin, ei niitä paljoa ollut. Olipa taas hyvä tomaattikesä. Kurkku ei onnistunut.