Tomaatti, Solanum lycopersicum, osa 5 (alkaen 9.1.2018 ->)

Miten nuo juurrutetut tomaatit selviävät talven yli? Tarvitsevatko lisävaloa?

Mulla on ollut tomaatti ikkunalla talvehtimassa (pistokas), mutta tarvitsee ehdottomasti lisävaloa.

Mulla on kasviledit käytössä chilejäkin varten, jospa tuo sovussa eläisi. Viidakossa tunteen oikeenlaisen saan :nail_care:

Eilen syötiin viimeinen itse kasvatettu ja sisällä kypsynyt pihvitomaatti leivän päällä. Tämä Uluru Ochre Dwarf kasvoi ulkona eteläseinustalla isossa ruukussa. Keräsin viimeiset tomaatit ulkoa lokakuun alussa ja kypsyttelin niitä sisällä. Maku ei enää ole sama kuin ulkona kypsyneillä, mutta parempi kuin kaupan tomaateilla tähän aikaan vuodesta. Vielä on jäljellä levinpellillinen Kenneth’s Piennoloja ja muutama Saucy Mary.



Jos haluaa pihvitomaatteja kasvattaa, kannattaa kokeilla noita Dwarf lajikkeita, joilla kasvi jää vain noin metrin korkuiseksi ja ne silti tuottavat useampia tomaatteja. Minulla pihveihin iskee usein harmaahome kasvihuoneessa, joten kasvatan nuo dwarfit ulkona isoissa altakasteluruukuissa räystään alla, niin että ne ovat sateelta suojassa. 

Roma tomaatti epäonnistui menneenä kesänä täydellisesti. Sekä sisällä että ulkona. Kasvihuoneessa rehotti parhaimmalla paikalla kaksi tainta. Heinäkuussa hoksasin että jotain häikkää, ja revin molemmat juurineen pois varjostamasta.
Edellisvuonna vaikutti ihan lupaavalta ja siksi siirsinkin paremmalle paikalle.
Ulkona ruukussa oleva juroi koko kesän ja vasta loppuksesästä auttamatta liian myöhään alkoi tehdä raakiletta jotka eivät millään ehtineet valmistua minkään vertaa.
Joku pikku vika tässä oli kasvun esteenä. 

Viimisiä viedään. Vähän jo nahistumista pinnassa.

Karvari, huomasin et olit laittanut jo itämään sen caro richin. Oliko se myöhänen lajike (en muista nyt enkä kerkiä etsimään tarkemmin tietoa) vai laitoitko muuten vaan näin aikasin? 

Nuu,muuten vaan aikasin,näyttäs olevan kompakti kasvutapa.Ja kyllä hekuttaa päässä heti kattomaan mimmonen on,vaikuttaa kiinnostavalta.
Tarkistin,70-80 vrk kypsymiseen.

Joo, se mun kasvoi ämpärissä ja hyvin pysyi omassa tilassaan. Mähän laitoin sen taimen tosi myöhään viime kesänä joten muakin kiinnostaa nähdä millanen tosta tulee kun saa normin kasvuajan. Luulen ettei määrällisesti paljoa tuota satoa per kasvi. Makukin on mulle vielä mysteeri kun ne pari tomskua mitä siihen kerkis tulla kypsyi loppuun mustaakseni sisällä.

Annampa palautetta ku pääsen nauttimaan hedelmistä :smiling_face:

Meinaan itekin laittaa  sitä tulemaan, mut vasta maaliskuussa. Pääset maistiaisiin nopeemmin :slight_smile:

Oli viime kesänä myös ulkona kasvamassa tomaatteja. On tietysti lajikekohtaisia eroja miten pärjäävät. Tomaatteja oli sekä isoissa ruukuissa että ihan miltei vaan puutarhan hiesumaassa. Raakileiden määrissä ei juuri eroja.
Kypsää satoa tuli aika heikosti kaikista ulkokasvatuksista. Jotkut tuholaiset myös söi raakileita/kypsyviä. Sitten niihin iski joku tauti näihin tomaatteihin. Tuli musta piste tomaattiin ja piste isoni tunkeutuen syvemmälle. Tuon mustan saattoi myös leikata pois, mutta tomaatti maistui syömäkelvottomalta. Pintaviotus ei kuitenkaan saanut tomaattia pilalle. Talvella myös pariin talvikurpitsaan tuli noita laajenevia mustia pisteitä. Ennen näitä ei ole ollut.
Katsoin että kyseessä on vaan joku sieni ja “epäedulliset” olosuhteet. Täällä satoi hyvin viime kesänä, eli epäilen että vaan siitä johtuvaa.
Kuitenkin näille avomaantomaateille olisi hyvä olla jotain sateen suojaa. Että tomaatit myös säilyisi. Ainakin jos tulee vettä normaalin kesän verran.

Minulla oli tomaatteja sekä teltoissa, että ulkona isoimman teltan seinustalla. Paras sato tuli pienistä pensastomaateista sekä ulkona, että teltoissa. Tänä vuonna aionkin istuttaa enimmäkseen noita pieniä mm. Mikron,
mini balcony yellow, minibel, venus, vilma, villitomaatti. Ne menestyivät viime kesänä ulkona ruukussa hyvin ja tekivät paljon tomaatteja kunnes tuli liian kylmä. Isompiakin on suunnitteilla. Yllättäen yksi hyvä viime kesänä oli indigo rose joten ne on listalla ensi kesälle. OXHEART ORANGE ja german giant kukkivat, german giant jopa runsaasti, mutta yhtään tomaattia ne eivät ehtineet tehdä. Kun olosuhteet ovat mitä ovat täytyy keskittyä pieniin ja nopeisiin lajikkeisiin.

Eka tomaatin kukka auki, seuraava ei aukea hetkeen. Ei siis pölytystä eikä satoa tuosta…

Pari uutta tomaattia sirkkalehdillä. Ajattelin hakea multaa niille mutta ei ollut lähikaupoissa. Vielä pärjäävät taimimullassa mutta hetken päästyä ei. Yleensä syksyllä jemmaan 
niitä varten multaa mutta nyt luulin ettei meillä kasva ylsikään tomaatti tänä keväänä. Jos ei muuta löydy niin oisko Biolanin mustamulta huono vaihtoehto, mistä valmistettu… Onko mielipiteitä, itse vähän epäilen sitä käyttää…

sohvakukka,ite laitan taimimullasta Biolanin mustaan multaan kanankikkareitten kera ja hyvin ovat pärijänneet

sohvakukka,älä sekota sitä kanankakkaa koko multatilaan.Ite oon tehenny ”lannotepesän” joka ei oo ihan juuripaskussa kiini.

Samoin minäkin teen:)

Noin minäkin olen tehnyt mutta yleensä vasta sitten kun istutan kasvariin. Nyt aion kokeilla millaista on “asua” kanan kakin kanssa sanoissa tiloissa. :pinch:

sohvakukka,kyllä siihen tottuu :sweat_smile: ja hajussa kasvaa :+1: