Tomaatti, Solanum lycopersicum, Osa 6 (alkaen 10.8.2024 ->)

Ei siitä ole mitään haittaa. Käytän sitä typpilannotukseen kaikille kasveille kasvihuoneessa ja puutarhassa. Sitä pitää antaa jo kukintavaiheessa, että se ehkäisee latvamätää. Minä olen ostanut sitä 25 kg säkin muutama vuosi sitten, kun Siemenvesalta tilaamani 1kg pussi loppui.

Aikoinaan Nutrifortella oli kotipuutarhureillekin kaksiosainen mansikka- ja tomaattilannoite, jonka purkki #2 oli juuri tuota kalsiumnitraattia. Jos tuota käyttää jonkin muun kastelulannoitteen kanssa yhtä aikaa, ne kannattaa liuottaa erikseen veteen ja sekoittaa nesteet saaviin, missä on vettä, sillä muutoin ne voivat sakkaantua. Esimerkiksi epsom-suola ja kalsiumnitraatti muodostavat vaikealiukoista sakkaa, jos ne laittaa kuivana samaan vesiastiaan.

3 tykkäystä

Hei Jussi ja tervetuloa!
Kuvasta päätellen olet jo ”Penttiainesta” :joy:, kunnon kasvatukset jo :+1:

24 tomaatin tainta koulittu, siinä on varallekkin jos joku keikahtaa. Riittää hyvin mulle kun ei oo enää niin paljon syöjiäkään. Loput laitoin kompostiin. Tänä vuonna laitan taimet kasvusäkkiin niinkuin Karvari että pääsen helpommalla, kun ei tiedä millainen kunto tulee olemaan.

3 tykkäystä

Laitto kompostiin :no_mouth:. On se hurja…

3 tykkäystä

Joskus oon alakukesästä jonku raaskun laittannu kompostiin silimät kiini.
No,eilen taas järijestelin tomskuja ja laiton tukikeppejä,ja kas yks taimi napsahti poikki puolesta välistä.
Katon hölömistyneenä ja juoksutin näyttämään mussukalle,johon hän,oho,miten on mahollista.
Heti aprikoin että veteen ja juurruttamaan,mutta nuita taimia on tullu vahingossa kolome,vaikkoli tarkotus että vaan kaks tainta per lajike(paitsi Sungold :innocent:)
Vielon tuola muitten joukossa,mutta tänään reippaana tyttönä nakkaan pois :face_with_spiral_eyes:

6 tykkäystä

Nyt on mun tomaatit kylvetty :grin:!
14.3 lautalle Tiny Tim, Tumbling Tom Red ja Närpiön Bamano, siirsin 5 pv kuluttua siemenet multiin - kaikki siement oli itäneet.
Tänään suoraan multaan kylvetty Amateur, Supersweet 100, Moneymaker, Harzfeuer, Marmande ja Evakko. Vain 1-3 siementä/laji - eiköhän tässä ensikertalaiselle jo riittämiin. Ja minullahan ei ole kasvihuonetta, avomaalle ja ruukkuihin tulevat.

10 tykkäystä

Tässä on minun kylvöt eiliseltä 27.3.2025!

6 tykkäystä

Eka kukka. :blush:

10 tykkäystä


Sungoldissa eka kukka auki,lautalle siemen 8.2 ja isompaan purkkiin 24.2
Aiemmin kylyvetyt vasta pikkunupulla,nämä josson kukat kohta auki olleet suurimman osan aikaa uuen valon alla.
Pituus eroki valtava,vanhemmat noin 50 cm ja nämä toiset vajaa 30 cm.

7 tykkäystä

Tänään tomaattien huoltopäivä.
Möyhensin ja lisäsin multaa purkkeihin.
Mieltälämmittävän palijon taimia joisson nuput,osassa jo kohta aukiamassa.
Muutaman taimen sain menemään kaverille :smiling_face:

4 tykkäystä

Nyt kypsyy päivittäin 1-2 pikku hedelmää(marjaa?) ja kyllä ne voittavat kaupan perustomaatit. Ikävä happamuus puuttuu.
Olen jo juurruttanut pari sivuhaaraa joiden toivon saavan hyvän startin kesään. Ehkä liian aikaisessa? Biolan kasvatuspusseissa aikeena nostattaa 6 kasvia.

11 tykkäystä

Minulla on taimet vielä pikkuisia. Yhdestä siemenestä kasvaa toinenkin taimi, viime vuonna sama juttu.

2 tykkäystä

Lampun alla alkoi jo lehtiä kärventyä.
Yritän pitää yölämpötilan alhaalla.

7 tykkäystä

Meinaakko että kasvuvoima riittää?
Lannotustahan voi ite laittaa,mutta multaahan on vähän.
Ite oon laittannu kolome ja kastelujärijestelmän niin ei tarvi tehä muutaku kerätä satoa.

1 tykkäys

Mulla normaalia etton kärähtäneitä lehtiä.
Eilen toista pöytää laskettiin alemmas ettei tarvi kattoon asti lamppuja nostaa.

1 tykkäys

Jooh valotilasta vaan pula toistaiseksi niin ajattelin että voivat venähtää.

1 tykkäys

Edelleen vain tämä kasvaa minulla tässä vaiheessa, huomenna kylvän kaikki muut tomaatit niin ovat juuri sopivasti kesäkuun 10 ulos istutettavan kokoisia.

5 tykkäystä

Mulla oli tänään tomskujen siirtoa ruukusta toiseen. Siirsin loput pikkupoteissa olevat vähän isompiin ja joitakin niissä jo vähän isommissa olevia taas pikkusen isompiin. Täytyy jatkaa jo huomenna sitä hommaa. Jos vaikka yön aikana mulle yhtäkkiä jostain joku taikois lisätilaa valojen alle :roll_eyes:

Oon ihan tyrmistynyt siitä kuinka paljon mulla on tomskuja tulossa. Järkevänä ihmisenä en oo voinut niitä kaikkia itse laittaa, joku tekee käkihommia ja tuo mulle vaivihkaa salaa omiaan. Muuta selitystä en keksi :thinking:

3 tykkäystä

Minulla on maltillisesti neljä tomaattia kasvamassa. No onhan yksi varas minkä tökkäsin multaan kun se oli niin söpön näköinen, siinä taitaa olla nuppukin tulossa. :thinking:

1 tykkäys

89 tomaattia mutta 1 on sellainen, että joutaisi heittää pois. :see_no_evil:

2 tykkäystä