Töyhtöangervo, Aruncus

Just :slight_smile:

En oikein ole vielä kärryillä tästä puutarhanetistä mutta jospa tänne joku vastais kun uutta ketjukaan ei saa/voi aloittaa.

Ensimmäistä kesää ollaan uudessa kodissamme ja pihalla kukki aivan mahtava töyhtöangervo. Pitääkö se leikata alas syksyllä? Vai annetaanko vain olla? Aiemmin kyselin angervon siirtämisestä mutta vielä ei ole uskallettu vaikka sekin pitäisi tehdä. Jos komeus kuolee.

Mie leikkaan vasta keväällä.

Ihan oikein teit kun tänne entiseen ketjuun laitoit kysymyksesi. :slight_smile: Töyhtöangervo on sitkeä sissi, sain pari vuotta sitten anopilta ison juurakon, se ensin makasi pesuvadissa muutaman viikon, sitten tuli yllättäen (heh) syksy ja pakkaset, upotin sen kasvimaalle. Keväällä sieltä kasvaa porskutti, ja siirsin sen sitten lopulliselle kasvupaikalleen. Siis kestää siirtoa hyvin!



Minä en viimeisiä syyskukkijoita leikkele alas, vaan annan jäädä talventörröttäjiksi. Niin olen tehnyt töyhtöangervollekin. Keväällä sitten siistin penkit, ja leikkelen kukkavarret silpuiksi penkin katteeksi.

Elikkäs hoidetaan kuin perennaa. On vain niin hämäävää kun tuo näyttää niin pensaalta ja tuntuu että uskaltaako leikata. Laitanpa tähän vielä kuvan komeudesta. Kun vain pysyisi hengissä meidän käsittelyssä.








Tuopas onkin kaunista!

Olen leikannut joskus syksyllä,joskus keväällä ja hengissä ovat kaikki ja siementaimia ovat tehneet hirveät määrät.

Töyhtöangervo olisi tosiaan upea kasvi räystästipun alle…

Mitä luultavimmin miekin tahon!

kuka kumma hoitais logistiikan, meiltä sais noutaa Aruncuksen alkuja ja kerätä siemeniä lähes mistä kasvista tahansa…

muut kuin puutarha-askareet kiinnostavat syksyä kohti enemmän :slight_smile:

Kibu, arvaa polttaako ja himoittaako, mutta en uskalla tulla pihallesi keräämään minkäänlaisia siemeniä. Sinulla on siellä oikea aarreaitta ja minulla pieni piha. Joutuisin itse kohta evakkoon omalta pihaltani :smiley:

Olisiko tämä mahdollisesti pikkutöyhtöangervo? Nuo vasemmalla näkyvät valkoiset/vaaleat kukinnot kuuluvat samaan kasviin. Kokoa kasvilla ei ole kymmentäsenttiä (lehdistöosuudella)



Ja onko tämä samaa?



Näitä huomasin tänään pihallamme enemmänkin. Ja pahoittelut jo etukäteen, jos tämä kasvi ei kuulu tähän ketjuun.

Voisi ollakkin. Tässä miun silloin kun kukki, nyt kukinnat ihan ruskeina.



Kamsatkantöyhtöangervo, Aruncus kamtschaticus

Ompas veikeän näköinen.

Kuinka korkea tuo on?

Olisiko kellään kuvaa töyhtöangervon siementaimesta? Meillä kun löytyy pariskunta muutaman kymmenen metrin etäisyydellä toisistaan enkä koskaan ole hoksinut heidän tehneen jälkeläisiä parinkymmenen vuotisen yhteiselonsa aikana. Emäntä kasvaa vielä kukkapenkissä hyvässä mullassa.Olenko siis puusilmä vai onko pariskunnan välissä riittävästi vapaata ilmatilaa luonnolliseen ehkäisyyn :wink:

Töyhtöangervo on erityisesti kimalaisten(?) suosiossa. Yleensä joka töyhdössä pörrää ainakin yksi.

Vie maljakossa emännälle sulhanen jasi useampi sinne kukkapenkkiin hyvässä mullassa, ette tarvitse kimalaisen matkoja lennellä… siemenet itää tosi hyvin.

Iik, en kyllä rupea paritustoimintaan :open_mouth: Haluaisin vain kuvan potentiaalisista rakkautensa hedelmistä, voisin sitten vaikka tuttaville jakaa jos vastaan tulee nurmikosta