Traakkipuu (Lohikäärmepuu), Dracaena

Sen suhteen miulla on samanlaisia kokemuksia, että jos villakilpikirvoja ilmestyy niin ne tulevat aina traakkipuihin. Kaikki muut kasvini ovat saaneet olla rauhassa. Yhden reunustraakin heitin surutta pois, koska mikään keino ei tuntunut auttavan vaan kilpikirvat vaan porskuttivat ja lisääntyivät mielensä mukaan. Jännää tosin oli se, että tuon aikaisessa asunnossani oli niin paljon valoa (ja ilmeisesti muutenkin hyvät oltavat kasveille), ettei reunustraakki näyttänyt kärsivän tuholaisistaan ollenkaan. Heitinkin kasvin pois lähinnä tarttumisvaaran vuoksi.



Juovatraakistani olen onnistunut hävittämään kilpikirvat raaputtamalla joka ikisen löytämäni otuksen pois ja sivelemällä kasvin alkoholilla (taisin käyttää desinfiointiainetta).

Pitääkö kasveja sitten myrkyttää jatkuvasti ja ehkäistä näin ötököiden uudestaan tuleminen…? Vanha traakki siis selvisi aina ja uusia lehtiäkin tuli, mutta ötökät iskivät taas uudestaan… Kukkakaupan täti suositteli edelliselle traakille myös juurien desinfiointia, mutta eipä tuokaan vienyt otusta kokonaan pois… En haluaisi taas menettää uutta traakkipuutani.

Torjunta kannattaa toistaa vielä vaikkapa kahdesti viikon välein, koska myrkky ei yleensä kai tehoa muniin, joista tulee uusi tuholaissukupolvi senkin jälkeen, kun aikuset on tapettu. Varmuuden vuoksi ei kannata myrkyttää, jos ötököitä ei ole havaittu, mutta uudet kasvit on syytä pitää aluksi tarkkailtavina erillään muista. Löysin ketjun, jonka nimi taisi olla tuholaiset ja taudit, siellä on lisätietoja. Samoin kuin orkideakeskustelujen tuholaispalstalta.

Myrkytin ensimmäisen traakin kyllä useampaan otteeseen, mutta aina sama tauti palasi… alan olla jo toivoton… uudesta tippuilee nyt ihan vihreitä lehtiä enkä ole löytänyt sieltä ketään asukkia. täytyy varmaan todeta ettei meidän kämppään kannata tuoda traakkipuuta. Kiitos kuitenkin avusta!:slight_smile: pitää varmaan mennä tuholaispalstalle…:slight_smile:

Minulla on myös ollut kaksi reunustraakkipuuta ja molemmat kuolivat melko pian, minulle ei silloin selvinnyt miksi. Ensimmäisessä luultavasti oli tuholaisia. Helppona pidetty kasvi, mutta ilmeisesti kuuluu niihin jotka eivät vain tykkää minusta. Päätin että riitti sitä lajia.

Ostimme pari vuotta sitten reunustraakkipuun tuosta vastikään palaneesta kaupasta ja tässä parin kuukauden sisällä se on alkanut kuolemaan. Olenko kastellut liikaa, kun ensin nuo lehdet ovat nuupahtaneet, sitten ihan lehtien alta on varsi pehmentynyt ja lopuksi koko runko on ollut pehmeä ja “tyhjä”. Nyt on enää pisimmästä kaksi haaraa pystyssä, kaksi muuta runkoa on kuollut ja kasvi on raasu. Harmittaa kovasti, näyttävä iso kukka tuolla ikkunan viereisessä nurkassa. Nyt siirsimme kukan keskelle ikkunaa ja kuolleita runkoja paikkaamaan istutin kaksi euron traakkia ikeasta. Ovat vaan surkean pieniä. Mutta siis, mikä on mennyt pieleen ja onko odotettavissa, että loputkin isosta kasvista kuolee?

Tässä vielä kuva raaskusta traakista...

Minä ostin tätä puuta kolme kappaletta, kastelin hyvin mutten liikaa, olivat suht valoisassa paikkaa muttei kuitenkaan ikkunan edessä ja muutama päivä niin osa lehdistä kaatui alas. Riskillä leikkasin kaatuneet pois jotta näyttää paremmalta ja eipä mennyt varmaan kuin viikko niin kaikki näyttivät niin kuolleilta etten edes jaksanut yrittää ja pistin ne menemään :confused:

Yksi ystäväni monta kertaa kyseli, miten olen saanut traakin elämään ja nyt tuntuu että hän manasi sen hengiltä… :smiley: Tuntuu siis olevan huonoja kokemuksia muillakin. Meillä kasvi kuitenkin eleli kaksi vuotta tyytyväisenä, ehkä innostuin kastelemaan isoa ruukkua ihan liikaa… Tosin pienelle, paljon uudemmalle traakille kävi sama.

meillä traakki on niin huonolla hoidolla, etten muista kastella sitä kuin hyvin satunnaisesti (on siis niin hankalassta paikaas kastella, että mielellään “unohdan” sen). On ollut vuosia. Pudottelee joskus lehtiään, joskin koirakin niillä herkuttelee. Tästä kun nyt katson, niin voi mainiosti. Eli vähä kuivahtaminen välillä ei liene pahasta

Minulle kävi täsmälleen samoin, siis että ensin tippui lehtiä ja sitten totesin rungon pehmenneen ja menneen “ontoksi”.

Meillä oli käynyt kastelut ristiin miehen kanssa :wink:

Eli kerralla tuli aivan liikaa vettä ja raukka hukkui ja kuoli viikon sisällä pois.

Tuon jälkeen (harmistuin kovasti) mies on jättänyt kukkien kastelun minulle tai vähintään kysynyt olenko milloin kastellut :slight_smile:

Psst, Paapelo. Uusia saa eurolla Ikeasta :wink:

Kiitos vinkistä, mutta nyt on vain niin, että tuo meidän nuorempi ihmistaimi on keksinyt, miten onkaan mukavaa tunkea sormet sinne ruukkuun ja repiä kukkaparat sieltä irti, joten maltillisesti odotan, että äidin suojelus opit menee perille :smiley:

meillä yksi kissoista on päässyt tuoksutraakkipuusalaatin makuun. järsii säännöllisesti lehtiä ja nykyisin on vähän resuisen näköinen.

helppohoitoinen

Ikeasta saa myös isoja, olisiko korkeus noin 80 cm, traakkipuita eikä hintakaan ole järisyttävä, alle 8 euroa!



Uusi yritys, ostin noita pieniä traakkipuita pari kappaletta lisää, jos nyt eivät elä, luovutan, mut jospa innostuisivat elämään, voisi harkita myös tuota isoa traakkipuuta :slight_smile:



Mä muuten mietin, ottaako traakkipuu kovasti nokkiinsa lämpimästä paikasta? Onko takkahuono liian kuuma…

Jukkapalmu ainakin on nyt takkahuoneessa viihtynyt, on vastapäätä takkaa lattialla.

DRACAENA draco

Kanariantraakkipuun siemeniä tuli ostettua mutta haluaisin hoito-ohjeita. miten pistää multaan ja sellasta

tietääkö kukaan juavatraakkipuusta mitään.

mitä tehtä kun reunustraakkipuun lehtien kärjet kuivettuvat

suihkutellaan useammin