Tuholainen: Etana, kotilo

Niin laittaa, mutta polttopuiden sekaan palamaan. Luin jostakin lähteestä, että periaatteessa noita lehtokotiloitakin voisi syödä, kuten jo on todettukin, mutta se työ saatuun hyötyyn on melkoinen. Ainakin meikäläiselle on käynyt niin noiden etanoiden kanssa, että inhoan niitä niin kovasti, että enää ei tulisi mieleenikään alkaa syömään niitä. Silloin nuorempana ravintola-alan ammattilaisena nuo etanat(=escargot) olivat oikein hyviä runsaalla valkosipulilla maustettuna ja kulauksella hyvää punaviiniä kyytipoikana. Lisäksi aivan vasta oli myynnissä jotakin ryppyvoidetta, jossa oli käytetty etanaseerumia tehoaineena. Kaikki etanoihin liittyvät suorastaan kuvottaa nykyään .

Joo, kyllä etanakin maistuu hyvältä ravintolassa, kun se on keitetty kermassa ja valkosipulissa ja juo punkkua päälle. Tosin en noita "ulkoetanoita" suostuisi syömään.
Kerran sain ravintolassa (salaatissa) tuoreen etanan lautaselle .

Ryppyvoiteelle voisi löytyä jollekulle-joillekuillekin? käyttöä… voisittehan alkaa kokeilla, vaikka eläinkokeita vastustankin. Täällä kun ei ole etanoita, niin mieluusti kuulisin tuloksista.

Eilen litistämissäni kotiloissa oli monta elävää. Olisi varmaan aika levittää ensimmäinen kerta Ferramolia.
Onneksi viime vuonna ostamastani 10 kg säkistä riittää vielä moneksi vuodeksi.

Pihapuuhissa kuusi kotiloa päätyi ämpäriin - ennätys meillä. Olen ollut kummissani, kun parin kolmen sadan metrin päässä on lähipurossa varjoisa notkelma, siellä on aina valtavasti kotiloita, joskus vaikea astua liiskaamatta niitä. Monta vuotta ovat asustelleet siellä eivätkä levinneet, odottivat tietenkin juuri tätä vuotta .

Kyllä ne sieltä hiipii.Täällä myös aikoinaan olivat pusikoissa, ja nyt 3 vuotta niitä päivittäin keräillyt. Viimekesä oli vähän “hiljaisempi” liekö helle vai roundappi, kun myrkytin kaikki lähipusikkojen aluskasvillisuuden.

-Onneksi ei vielä meitin saharassa ole näkynyt ensimmäistäkään etanaa, ei isoa eikä pientä:D!

Mie olen jo ensi kylvökset Ferramoliinilla tehnyt, loistava aine.

Eilen, kun kurkkasin katkottujen iiriksen lehtien alle, oli siellä oikea etanapopulaatio. no, ne lehdet päätyi sitten vauhdilla pois penkistä, jätin ihan vähän jäljelle. Pitää käydä kaikki muutkin paikat läpi, kunhan tullaan huomenna kotiin.

Selasin läpi vanhoja puutarhalehtiä.
Käskettiin laittaa kaurahiutaleita  sellaisten kasvien juurelle, mistä etanat ovat kiinnostuneita. Etanatkin pitävät  kaurahiutaleista ja syötyään niitä hiutaleet turpoavat. Eivät pääse  liikkumaan 2-3 päivään. Sitten vaan soppa-aineksia kerämään.
 

Pitääpä siis ruveta kylvämään kaurahiutaleita :smiley:

Poikkeuksellisen vähän on ollut kotiloita ja etenkin niiden munia.

Yksi munasatsi vaan tuli ruukuttaessa näkyviin, kun edellisenä vuosina on ollut kymmeniä kasoja.

Mitä tehtä ostotaimille, jonka juurelta löytyi kotilonkuori? Voipi olla lehtokotilokin vaikkei ollut suuri… Puutarhamyymälän ainoan, kauan himoitsemani heinäkasvilaatikkoryhmästä bongasin kotilon kuoren. Taitaa olla muissakin, ferramoniako isken vai keitänkö ruukut taimineen???

Mie olen vastaamassa tapauksessa huuhdellut juuret puhtaaksi kaikesta mullasta.

Ja kannattaa pestä koko höskä. Niitä pikkuvauvoja saattaa olla myös lehdistössä jemmassa.

Ja ne pesuvedet jonnekin muualle kun kompostiin.

nyt taas pelotellaan Iltiksessä, että niitä tappajaetanoita on tulossa Suomeen. Ruotsalaisista lähteistä löysin jokunen vuosi sitten tiedon, että kahvilla kastelu tappaa myös tappajaetanat. Aikamoista myrkkyä!!

Kävin ketjua läpi ja ilmeisesti täällä puhutaan " vain lehtikotiloista". Salon Seudun Sanomat kirjoittaa tänään tappajaetanoista eli espanjansiruetanoista. " Etanat ovat levittäytyneet kauppapuutarhojen kautta Helsingistä Oulun pohjoispuolelle ja Kiimingistä Joensuuhun." Lähde nilviäistutkija Ilmari Valovirta.
En ole näihin suursyömäreihin törmännyt kuin Tukholmassa viime kesänä. Olin Brommassa ystäväni luona, etanoita oli siellä joka paikassa, puutarhoissa, jalkakäytävillä oli astua päälle ja ne ovat isoja, jopa 15cm, oranssin värisiä. Kylmät väreet menee pitkin selkää pelkästä muistosta, onko niitä jo paljonkin Suomessa?

annaw näymmä pohtii samaa kuin minä…

Eiku täällä puhutaan kotiloista ja etanoista iloisesti sekaisin ja eri nimellä kutsutaan samaa elukkaa tai samalla nimellä eri elukoita.
No meillä ei ole näkynyt vielä espanjansirua, vaikka tuolla alueella ollaan.

Juu, en paljon taimia osta, mutta tätäkään hankkimaani taimikassillista en vapauta ennenkuin ferramolia purkin multaan sirottelen ja sittenkin vielä karanteenissä pidän. 
Ei ole ennestään näitä hirmuja ollut, enkä laiskuuttani nytkään viitsi kokeilla

muoks mie puhun lehtokotiloista, espanjansiruetanat kyllä tunnistan ja heidän tapansa…