Tunnistus: Kaktuksen tunnistusta, suljettu




Ensimmäinen kysymys kaktus experteille. Mikä kaktus mahtaa olla kyseessä. Lehtien reunat ovat lähes pyöreät. Yhdessäkään lehdessä ei ole sahalaitaista reunaa. Kukka on muistaakseni pinkin/punaisen sekoitus.

Toinen kysymys hiertää mieltä. Mietin tuossa vain että onko kaktuksellani jokin geneettinen virhe kun se kasvattelee eriskummallisia segmenttejä. Kuvailen hieman kasvin kasvua. Muutama alkulehti kasvaa 2 reunaisena 2-3 cm pitkänä lehtenä (eli normaalisti). Niistä kasvaneet uudet lehdet ovat vain vaivoin 1 cm mittaisia. Ja näitä 1 cm ''pätkä paloja'' on parhaimmillaan 7 peräkkäin. Lisäksi osassa lehdistä on segmentti virheitä eli kulmia on enemmän kuin 2. Kulmien määrä vaihtelee 2-5.

Koitin ottaa kuvan sellaisesta kulmasta että siinä näkyisi vähän kaikkea ja piirrellä vähän selventäviä viivoja silmän isku. Katsokaa ja kummastelkaa!

Ensimmäisenä tulee mieleen, että jos jaokkeet jäävät pikkuisiksi, jotakin varmaan on liian vähän; vettä, valoa, ravinteita? Omissa marraskuunkaktuksissa on myös muutamia jaokkeita, joissa on enemmän kuin kaksi reunaa, ei liene mitään kummallista :slight_smile:

Minulla on tuollainen samanlainen kaktus, on ilmeisesti joku kevät- tai pääsiäiskaktus. Siihen ilmestyy ajoittain pieniä, karvaisia lehtiä, jotka myös jäävät pieniksi. Mielenkiintoista on, että pienten lehtien perään ilmestyy normaalia kasvua. Kuvan voin laittaa myöhemmin.


Alkuperäinen kirjoittaja: VP

Tässäpä olisi kuvia

Pieneksi jääneitä lehtiä

Suurempi kuva, jossa näkyy eri kokoisia lehtiä:

Keväällä tämä kaktus joutui vihannespunkkien hyökkäyksen kohteeksi, ja voimakkaan myrkkykäsittelyn jälkeen ilmestyi paljon juuri tällaisia pieniä lehtiä. Olen samaa mieltä kuin Trigona: tuskin on mitään vakavampaa, mutta joku asia kaktuksen hoidossa ei ole nyt aivan kunnossa.


Alkuperäinen kirjoittaja: VP

Ketju SULJETTU uusilta viesteiltä. Keskustelu jatkuu ketjussa Tunnistus: Mikä kaktus?