Kiitos belgi nimeämisavusta
Tilasin innoissani “Icelandic Poppy Gafford´s Mix”, onkohan tänä itse asiassa ihan tavallinen siperianunikko kumminkin?
Toiseksi tilasin “Alpine Poppy”, toivon, että tämä on edes eri, alppiunikko…?
Korallin värisiä luvataan tänään ostamistani idänunikon siemenistä kasvavan. Aion esikasvattaa ne pussin ohjeita mukaellen, mutta ohjeessa minua ihmetyttää se, että taimet neuvotaan sijoittamaan viileään paikkaan odottamaan yöpakkasten ohi menoa. Miten niin?
Tjaah, tarkoittanee, että esikasvatetut taimet pitää kasvatella viileässä ja istuttaa ulos vasta sen kesäkuun 10 jälkeen.
Toivottavasti sitten jostain kohdasta löytyy oikea viileys
Millaisessa maassa unikot viihtyvät? Onko hiekkamulta hyvää? Noi unikot ovat niin kauniita ja pihassa ois yks paahteinen paikka mihin niitä voisin lykätä. Pitäis vaan TAAS tehdä uusi penkki(olen tällä viikolla tehnyt jo kaksi kookasta penkkiä).
Siperianunikko on siis monivuotinen ja idän- myös?
Siperianunikko lienee kaksi- tai kenties useampikinvuotinen, idänunikko monivuotinen ja samassa paikassaan pysyvä paalujuurensa ansiosta, eli sitä et sitten kovin helpolla siirrä, et vaikka kuinka neuvottelisit. Nuo muut unikot kasvaa melkein missä vaan, sorassa, hiekkamaassa ja hyvässä kompsotimullassakin, mitä enemmän ravinteita sen komiammin kukkivat, ainakin mulla. Ja yksivuotisetkin ovat tavallaan monivuotiisa, koska lisääntyvät myös siemenestä, eli niitä sitten voi ilmaantua yllättäviinkin paikkoihin, etenkin jos käyttää kompostimultaa. Unikot ovat kauniita ja tuottavat paljon siemeniä.
Siperianunikko on kestävä ja helppo perenna. Tykkää kalkista. Voi siirtää nappaamalla kasvin ja osan juurakkoa tai helpommin siemenistä. Linnut niitä meillä kuljettelee, välillä niitä kaunokaisia kasvaa missä vain. Jos on nätin värinen, en raaski nyppäistä pois…
Hiekkamulta kuulostaa hyvältä! Paahde samoin!
Niin siperianunikkohan kukkii koko kesän, idänunikko vain hetken. Sikäli järkevää “piilottaa” idänunikko samaan penkkiin, niin toiset unikot jatkaa kukkimista sen jälkeen. Idänunikko korkea, siperian- matala ja vähän lamoava mulla.
Tähän unikot kylväytyvät itse. Keväällä siinä kukkivat pienet sipulikasvit ja siementäneet orvokit ja viimeeksi unikot. Kukinnan jälkeen revin varret pois ja joka vuosi tulee komea kukinta.
Onpa kaunista!
Unikko on vaatimaton kasvualustan suhteen ja osaa väistää auton pyörätkin
Olisiko kellään laittaa kuvaa tai edes kuvausta keltavaleunikon maasta työntyvästä taimesta? Jotain siinä kohtaa nousee, mutta kun näyttää niin rönsyleinikiltä…
Kävin kurkkaamassa omiani, ja kyllä niitä voisi tosiaan ehkä rönsyleinikkiin sekoittaa. Väri on vaaleampi ja lehti muutenkin hennompi. Älä siis vielä nyppää pois.
Menen ostamaan idänunikon siemeniä… siperianunikkoa jo kyvin pari viikkoa sitten penkkiin. Oli vaan tosi tuulinen ilma. Toivottavasti tuuli ei lennättynyt siemeniä kadoksiin.
Jess! Yhden ehdin jo nypätä, mutta onneksi sitten huomasin ne kaksi muuta. Ihanaa!
Pitääkö siperiaunikot jo kylvää ulos?
Jes jes, löysin kahta erinlaista idänunikon siementä kaupasta. Toinen unikko oli todella korkea siis miltei metrin ellen väärin muista. Miten noi unikot yleensä lähtee kasvamaan kun suorakylvää ulos? Pitääkö niile putsata penkkiin ihan puhdas paikka vai miten?
SariW, mitä värejä ja sortteja ostit?
Joo tarviihan ne ihan puhtaan paikan, että ne pienet sieltä pääsee ponnistaan - ettei muut heti varjosta elämän ensimetreillä!
Se on pintakylvö pikkusen rikottuun kalkittuun maahan. Sitten sumutat tms niin ne siemenet liimaantuu maahan eikä lähde leijuun. Voi tietty kasvatuspaikan kastella ensikskin!
Sitten vaan paahteiseen, kalkki- ja miel. hiekkapitoiseen maahan. Lannoitteita eivät juuri tarvi. Kun vaan saat kasvit alkuun, niin ilahduttavat vuosikymmeniä ilman sen kummempaa vaivaa!
Mä kans tykkään unikoista, 4 laatua ainakin odottaa kylvöä. “Coral Reef” on ulkona ulkokylvöissä, saa nähdä miten käy.
Viherpeukalo, toukokuussa ehtii mainiosti!
Mutta kun jotkut meistä on…vähän hätäsiä…niin kuin minä esimerkiksi!
Kyllähän toukokuu kai oikeasti on se kylvöaika.
Mutta kun on tämmöinen kaunis päivä, niin voiko vastustaa?
Hyvät ohjeet annoitte, kalkkia ja hiekkaa löytyy, paahteinen paikka, MUTTA, kun meidän kompostimullassa on aina rikkiksiäkin esiin tunkemassa, niin saapa olla tarkkana, etten taas kisko kukkasia rikkiksinä pois. Voi että, josko jo huomenna kylväisin, kukkiiko se sitten jo tänä vuonna?