(Perennat)
Minkälaisia kokemuksia on valkoalpista. Ostin viime syksynä torilta kaksi kappaletta, ja mukavasti nyt kukkivat. Melko myöhään kyllä nousivat. Leviääkö kuinka?
(Perennat)
Minkälaisia kokemuksia on valkoalpista. Ostin viime syksynä torilta kaksi kappaletta, ja mukavasti nyt kukkivat. Melko myöhään kyllä nousivat. Leviääkö kuinka?
Vielä lähikuva. Mukava kun kukkii näin loppukesällä. Kun nuo kaikki pienet kukat aukeavat, niin kukka on varmaan tosi kaunis.
Kaunis se on, omani ei ole vielä kukassa, nuppuja kyllä on. Ei mulla ainakaan ole mitenkään erikoisesti levinnyt, sais kyllä pikkasen levitäkin. On ollut muistaakseni siinä jo nelisen vuotta.
Uusi kasvu tulee aina vanhan viereen, joten pikkuhiljaa siirtyy paikastaan. Miun oma varmaan tukehtui naapurikasvin alle, mutta onneksi sain asiakkaalta uuden hienon alun, jota hoidan nyt kun silmäterää. Yksi upeimmista perennoista joita on olemassa. Nousee ihan viimiseksi keväällä.
Minullakin on valkoalpissa tosi monta kukkavartta ja se on juuri tällä viikolla aloittanut kukintansa. Istutin sen epähuomiossa vaan vähän liian korkeiden kasvien "suojaan". Mutta ei se mitään, kunhan vaan minä itse tiedän mennä sitä aina katsomaan ja ihailemaan
Eilen kävin valkoalpien kukintaa katsomassa
Ja eilen aamulla kukkapenkkiä siivoillessani ihmeekseni sain laskea peräti yhdeksän valkoalpin nousevan nyt maasta! Ihanaa.
kylvin valkoalpia kevättalvella, koulin kerran ja kyllä hienosti kasvavat. noitten kanssa olen vielä pulassa, varmaan 20 taimipottia ja useamman olen laiskuuttani tunkenut samaan pottiin. Muistelen, ettei ihan kuivassa tykkää kasvaa, muutaman muuton takaisessa pihassa kasvoi ja kaunis oli. valkoiseen metsäpuutarhaani nyt kasvattelen.
Tää on aivan ihana kasvi, toivottavasti se ei ole siskon penkissä jyräytynyt vahvempien alle ja saan sieltä palasen
No niinpä onkin! Pitää ruveta metsästämään.
Suosittelen ehdottomasti valkoalpia kaikille. Aiemmasta kuvastani huomannette sen vetävän myös isoja perhosia. Valkoalpi kukkii hyvin pitkään loppukesällä.
Pitääkin käydä tarkistamassa vieläkö tuo valkoalpi on porskuttaa. Ja siirtää se sitten tänne uuteen pihaan.
Olen valkoalpia metsästänyt vuositolkulla ilman kummempaa menestystä. Viime vuonna löysin yhden känäisen taimen ja istutin sen; Saa nähdä mitä se tänä vuonna sanoo. Saisi levitä yhtä hyvin kuin tarha-alpi mutta turha toivo.
Kerran joku taimimyyjä sanoi että se on kohtuullisen harvinainen.
Minulla on valkoalpi kasvanut hyvin vuodesta 2004 on vähän ahtaassa paikassa, joten tiedä leviäisikö enemmänkin väljemmässä paikassa. Palaan myöhemmin asiaan kuvan kera.
Valkoalpin laajamittainen metsästys tuotti tuloksen ja minäkin olen nyt sen onnellinen omistaja. Puolivarjoon istutin, vai olisiko tykännyt auringosta?
Bee: Siskon penkissä se on ehkä enemmän auringossa kuin varjossa ja hyvin on pärjännyt, en tiedä lasketaanko missä kohtaa puolivarjoksi jos pari tuntia päivästä on varjossa. Mutta uskon että menee hienosti puolivarjossa
Bee, minun on aivan paahteisessa paikassa ja viihtynyt todella hyvin, mutta varmaan menee myös puolivarjossa. ..pian sen näet
Pitkään jo tätä hankintalistalla pitänyt ja tänään sitten ostin muutaman. Tulee kanssa aika paahteiseen paikkaan, multaa on reippaasti ja tarkoitus kattaa tuo uusi penkki kokonaisuudessaan. Eiköhän ne siellä pärjää
Olen kahden taimen ylpeä omistaja. Ihastuin täysin noihin kukkiin.
Katsoin valkoalpin taimia Turun Itäharjun Prisman kesäpihalla tänään, mutten ostanut, kun en tuntenut kasvia. (Siksi tulin täältä lueskelemaan, että mikäs se sellainen on.) Eli tämä tiedoksi kasvin ‘metsästäjille’. Hyvännäköisiä taimia olivat.