Nehän on vuodelta 2007. Kai täältä jotkut poistuu ihan muuten vaan.
Äääh. Tuli käytyä mökillä katsastamassa kasvareiden tilanne. Julmetun lumen määrän lisäksi isommasta kasvarista oli yksi kattopaneli tullut sisälle, yksi on toooodella venkuralle mennyt ja yksi on hävinyt kokonaan. Tulee varmaan asiaa polykarbonaattikauppaan keväämmällä… Ja kesällä aion kiivetä isoon mäntyyn ja katkoa sen hiivatin ison lunta pudottaneen oksan pois. Kaikkea sitä ei tajuakaan kuin vasta jälkeenpäin.
^^Voi kun osaisi kieltä paremmin, saisi ehkä selville mikä mallien ero on. Näyttää nimittäin just tuolta meikäläisen kasvarilta, ja ei kyllä kestänyt lumikuormaa vauriotta, vaikkei sitä nyt niin mahdottomia ole tänä vuonna tullutkaan.
Tälläinen olisi myynnissä netanttilassa:
Viime kesänä tuli investoitua sellaisen kennomuoviseen alumiinirunkoiseen, nyt ajattelin vesimeloneille ja ulkokasvatusta kestäville tomaateille tätä muovihuonetta, niin ei tarvitse säiden puolesta jännittää niin paljon Voi olla heppoinen rakennelma, mutta jos sitä sitten saisi tukevoitettua myrskyjen varalle. Ja talveksi sen saa sitten kerättyä pois (toisin kuin kennomuovisen).
Tommosta minäkin ajattelin laittaa tälle kesälle, mutta tais siirtyä vuodella eteenpäin.
Mä olen tuommoiset muovit ommellu kahteen vanhaan putkikehikkoon, toinen on vanha pikkukasvari ja toinen vanha pressuvenevaja. Olen vain sen alas/maanrajaan jääneen ylimääräisen muovin (mitä tuossakin näyttäisi olevan) ruuvannut kahden lankun väliin ja oviaukon muovin päälle santaämpäri. On pysynyt hyvin paikoillaan. Venevajalla alkaa kohta kolmas kesä ja pikkukasvarilla jo viides. Vähän alkaa pienessä jo saumat retkottaa, mutta ajattelin ne vielä paikata, silittämällä (muovin reunat sulaa kiinni toisiinsa) tai kuumaliimalla.
Kiva kuulla, että samantyyppinen huone on toiminut sulla Eli eiköhän tuo lähde tilaukseen, jee!
Kasvihuoneen kustannukset.
Tällä hetkellä on mennyt.
Sun kasvihuone kennolevyllä 6.2m2 600€
Tuuletusluukun automaattiset avaajat 2kpl 84€
Kasvihuoneen sokkeli 108€
Blumat kastelusarja 6m 97.80€
Paljonko perustukset vievät? kangas, salaojaputket, sora, harkot ja puutavara sekä eristelevyt. Unohtuiko jotain?
Vieläkin mietityttää tuliko valittua “toimiva” kasvihuone.
Kyl,toi on varmaan toimiva. Jos budjetti/tila rittäs, ni suurempikii ois voinut olla, äkkiä toi voi käydä pieneksi.
Onpas vain kallis… Hrrrr. Tuleehan siihen vielä lisäksi mullat, reunukset, lattia Perustuksiin menee arviolta 150e. Riippuen soran hinnasta. Kuljetus siinä eniten maksaa.
Elämö on, sanoi mainoksen mummeli… Muovihuineessakin tulee tomaateille kilohintaan, vaan edullinen viritelmä on hyvä testikapine aloittamiseen. Sellaisella itsekin testailin ennenkuin sattui olemaan valmis lasihuone kun tänne muutettiin.
Mun kasvihuoneet on kyllä tehty niin halvalla kuin mahdollista. On käyny tuuri kun löysin kaksi noin hyvää metallikehikkoa ilmaiseksi. Toinen on meidän papan vanhan kasvihuoneen runko, siis niin vanha että minä en muista sitä käytössä lainkaan ja toinen oli naapurin vanha venevaja. Oli naapuri kattonu meidän äitiä vähän kieroon kun oli käyny pyytään sitä ja sano, että vie sen mulle synttärilahjaksi.
Tuossa pienessä on tehty puiset kaukalot, puu on jämäpuuta tuolta varastosta ja kaverilta sain hyvin kompostoitunutta hevonkakkamultaa ja sen toin kaukaloihin. Valmistettu 2009 keväällä, eli pienellä alkaa jo viides kesä. Syksyllä penkkejä muokatessani kyllä katselin, että laarit täytyy vissiin ensi syksynä uusia. Isossa kasvarissa on kasvit sitten kasvusäkeissä ja ämpäreissä, ym.astioissa.
Pienessä mulla kasvaa tomaatit ja isossa kurkut, chilit ja paprikat, ym. erikoisuudet.
Muovi on siis ainoa minkä olen joutunut ostamaan, ja no metrivetoketju, mutta ne nyt ei kalliita ole. Tuossa kuvassa on pieni kasvari toisena keväänä. Leikkasin muovista oikeankokoiset kappaleet ja ompelin kangassuikaleilla yhteen Molempiin päihin vetoketjulla suljettavat ovet.
Nyt alkaa muutama kohta saumasta repsottaa, mutta ihan ajattelin sulatella saumat kiinni toisiinsa niin pitää vielä jonkin aika.
Sellaisesta valmishuoneesta minäkin haaveilen, mutta nyt ei pysty hommaamaan ja kun en tiedä onko tämä edes se lopullinen sijoituspaikka, niin on vielä turha tehdä noin kalliita investointeja. Ja noin isoon kasvihuonetilaan tottuneena ei mikään ihan pikkuhuone riitäkään. Mutta pidetään peukkuja, että joskus saan sellaisen
Olipas kiva Q. Jotain tommosta minäkin ajattelin kun ois tossa semmosen suht iso "autokatos" kehikko. MItä muovia oot Q käyttäny tohon?
heppahöperö, ihan kasvihuonemuovia. Kestää tosi hyvin säätä.
Ja tosiaan, kuten tuolla edellisellä sivulla jo mainitsin, muovin olen pultannut maahan kiinni, ruuvaamalla sen kahden laudan väliin ja santaämpäri ovensuulle, eli kannattaa muovia jättää sinne maahanasti jonkin verran.
Kasvihuone pitäisi hankkia ja erityisesti olen kiinnostunut eräästä Euro Serren mallista. Kalliinpuoleisiahan nuo ovat, mutta laadukkaan oloisia.
Tietääkö kukaan saako näitä jostain muualta tilattua kuin eräältä tännekkin mainosmielessä kirjoitelleelta henkilöltä/firmalta?
Q. on tehnyt taitavasti kasvihuoneet!
Näin kaava-alueella ei saa rakentaa yli 6m2 kasvihuoneita ilman rakennuslupaa. Ja naapurillakin menisi herne nenään jos pihalle ilmestyisi kasvihuonemuovista tehty kasvihuone. :C
Tein lisää laskelmia perustuksen kuluista.
Maanrakennuskangas 5X10m käyttöluokka II 47.50€
Salaojaputki 5m 16.90 €
HARKKO RUH-200 LECALEX 3.40€/kpl 42kpl?
HARKKO RUH-200 KULMA LECALEX 3.90€/kpl 8 kpl
HARKKO H-75 LECALEX 2.10€/kpl 10kpl?
KESTOPUU 48 x 123 MM A-LUOKKA MITALLISTETTU 2,99 €/m n. 10 metriä 30€?
Sora 100€ 1000l säkki
Biolan Kasvusäkki 70L n 9.40€/kpl (3 tainta)joten varmaan menee useampi säkki.
Vielä mietityttään pitäisikö laittaa routaeriste esim. finnfoam.
Jos löytyy englannin kielen taitoa niin voihan sitä kysyä suoraan Euro Serren valmistajalta. Ainakin heidän web-sivuilla oli tarjouspyyntölomake.
Säästää pystyisi varmaan jos tekisi omat kasvusäkit.
Nyt sen vihdoin sain tehtyä. Tilasin nimittäin ihan oman kasvihuoneen. Kokoa siinä on 8,3neliötä ja se on tehty karkaistusta lasista + katto on kennomuovia. Ajatuksissa oli tehdä toiselle pitkälle sivulle ja peräseinälle istutus penkit ja loppu alueesta laatoittaa. Minkä leivyinen istutuspenkistä kannattaisi tehdä? Samoin mietin kuinka paksu kerros multaa kannattaisi laittaa? Ajatuksissa haluisin sinne myös pienen pöydän ja tuolin sekä tietysti ruukkuistutuksia. Olisi kiva nähdä ja kuulla millaisia teidän suunnillen saman kokoidet kasvihuoneet ovat sisältä.
tuolla on ensi alkuun muutama kuva (varmaan tuon kokoisistakin), sillä aikaa katsottavaksi, kunhan väki pyhäaamuna ehtii hereille ja koneelle:-)