Haluaisin aloittaa keskustelun vanhojen huonekasvikantojen vaalimisesta ja tietää, millaisia huonekasveja kunkin lapsuudenmuistoista löytyy? Olen nykyisin kovin kiinnostunut vanhoista "suomalaisista" torppien, kartanoiden ja pappiloiden kukista. Toki mieltä lämmittää retrokasvien (täpläviirivehka, nukkumatti…) muistelukin. Monia vanhoja kantoja ei enää löydy kaupoista. Mitä vanhoja kasveja itse vaalitte? Onko kasvilla joku tarina?
Nämä kaksi artikkelia ovat olleet kovin mielenkiintoisia:
Itselläni on kasvamassa pistokan isoäitini vanhasta joulukaktuksesta. Kaktus on alunperin isoisoäidiltäni ja näkyy mm. muutamissa 50-luvulla otetuissa kuvissa. Äidilläni on ollut myös tämän kaktuksen pistokkaita ja kukasta kasvoi valtava. Missä ikinä näenkin ison joulukaktuksen, tulee heti mieleen isoisoäidin vanha talo ja pitsiverhojen välistä siivilöityvä aurinko. Minulle on tärkeää, että joulukaktukseni on juuri tuosta kaktuksesta napattu. Omalla isoäidilläni on ollut kaikenlaisia kasveja, etenkin kun edesmennyt isoisäni oli kova kasviharrastaja. Harmittaa, ettei niitä ole enää oikein jäljellä, sillä olisin halunnut niistä muiston itselleni isoisästä (onneksi perennapuolella tämän voi vielä tehdä).
Minulla on anopinkieli, jonka isäni on saanut joltain naapurintädiltä ollessaan poikamies. Tämän on täytynyt tapahtua joskus 50-60 luvun vaihteessa. Kasvissa on melko tummat, pitkät ja kapeat lehdet. Se on osoittautunut myös hyvin kestäväksi, jo lapsena minulle kertoiltiin tarinaa tästä kasvista, jota edes äitini ei ole saanut hengiltä. Joitain vuosia sitten autoin äitiä tuon valtavan puskan mullanvaihdossa ja otin siitä paloja itselleni, sillä vanhemmiten äiti on ryhtynyt ylikastelemaan, mikä on ehkä ainoa tapa saada anopinkieli pois päiviltä. Isoäitini ovat kuolleet niin varhain etten ole ehtinyt periä mitään.
Tohvelikukka on ollut meillä aina kotona, sitä nyt siskoni kanssa kasvatamme.
Iso posliinikukka, jonka olen saanut naapurin vanhalta rouvalta yli kolmekymmentä vuotta sitten, ei se nykyisin ole kukkinut, kun ei saa tarpeeksi valoa.
Vanhoja nimettömiä soilikkeja, joita on myös kotona ollut aina, niistä olen saanut äidiltä vuosikymmeniä sitten jakopalat.
Mustanmerenruusu lila on myös äidiltä saatu joskus yli 30 vuotta sitten.
Näistä tosin ainoastaan iso posliinikukka on sellainen jota en ole koskaan uusinut, muuthan pitää uusia pistokkaista tai jakaa, mutta alkuperäiset ovat vuosikymmenien takaa.
Lapsudenkodissani oli mm. unelma, oleanteri, mustanmerenruusuja, gloxinioita, mummonpalsamia ja amazoninlilja. Sen amazoninliljan toinkin meille joskus 90-luvun alussa, mutta heikosti se enää menestyy. Sen alkuperä on vuodelta 1960, jolloin sisareni oli tuonut sen koulukortteerinsa emännältä. Harmittaa, että se ei ole enää iso ja komia. Kliivian toin myös tuolloin 90-luvun alussa lapsuudenkotoani, ja siitä olen antanut alkuja sukulaisille ja lapsilleni. Mulla se melkein jo kuoli "sukupuuttoon", kun yksi paleltui kylmässä verannalla ja toista meinasivat kilpikirvat syödä ahkerasti. Nyt on kirvat nujerrettu, toivottavasti ja jospa se taas jaksaisi kukkia. Sen alkuperävuotta tai mistä se on hankittu/saatu , en satu muistamaan. Kotonani olivat 50-luvulla myös komeat verenpisarat aina kesäkaudet kukassa. Ja mun mummollani oli komeat myrtit ikkunallaan. Sellaisen kun sais, olisin iloinen.
Muistan, että mommollani oli kynttiläliisukoita ja komeita olikin. Silloin kasvatettiin myöskin cannoja sisäkukkina ainakin meillä. Mummolla oli myös komeat verenpisarat. Oleanteri oli lattiasta kattoon ja sitä pidettiin loppuajat kirnussa että pysyi pystyssä. Äitini kasvatti gloxinioita ja aina sitä tummanpunaista valkeilla koristeilla. Pelakuita en muista meillä olleen koskaan. Yritin kasvattaa myrttiä joskus siemenistä mutta ei ne Exoticin siemenet edes itäneet.
Meillä kotona…siis Kurikassa oli monta isoa ja vanhaa pelakuuta. Äitee sai veljensä vaimolta joskus 50–luvulla valkotupsukin …sen kasvatus on nyt mulla ja likoillekki oon sitä jakanut. Vedenpisaroita, gloxinia ja kultakäpy. Kohtalonpensas oli taivaan iso,se oli ainakin metrinen leveydeltään, me sanottiin sitä lakanaksi,kun se oli valkeita kukkia täynnä.
Joku vehkakin oli,en muista tarkemmin ja tietysti balsamia keittiön ikkunalla monta.
Niin ja tietysti kliivia,se kapealehtinen .mä otin 70-luvulla siitä poikasen…son viäki mulla.
Hauskoja tarinoita tänne jo ilmaantunut Mukavaa lukea näitä! Minulla tosiaan tällä hetkellä perintökasvina vain tuo joulukaktus, mutta ajattelin vähän vinkua keväämmällä täältä Pohjois-Karjalasta (miehen koti) pistokkaita. Miehen äidillä on vanhoja perinnekasveja, kuten amazoninliljaa, hovipoikaa ja -neitoa. Mieluiten tietenkin haluan ko. kasvit häneltä ja kuulen kasvien tarinan, kuin hankin ne kaupasta ostamalla.
Harmittaa kamalasti, ettei omalla äidilläni ole juuri yhtään lapsuuteni kasveja jäljellä. Hän on aika tehokas tappamaan niitä Näitä lapsuuden kasveja oli täpläviirivehka, nukkumatti, peikonlehti ja tietenkin fiikus. Myös anopinkieli löytyi. Kultaköynnöstä hänellä on vielä jäljellä. Kaikkein mieluiten olisin halunnut alun kotona olleesta unelmasta (parsa) - tämä oli tullut alkuna rakkaalta kummi-tädiltäni (äidin sisko), joka kuoli äkisti nuorena. Muistan tämän unelman tädin olkkarin nurkassa valtavana pilvenä.
Mun äidillä on mummolta saatu amatsoninlilja, joka voi hyvin ja kukkii joskus. lapsuudestani muistan vieläkin taatelipalmun, joka hankittiin ja joka rupesi kasvamaan. siellä se on vieläkin, isona kuin mikäkin. kun saavuttaa kattoa, niin löysätään hieman verkkoa, joka pitää sen kasassa.
muita kasveja siellä on aina ollut myös paljon, mutta niitä on myös karsittu, varmaan noita vanhoja ei ole enään muita jäljellä. Lapsuudestani muistan traakkipuut ja tyräkit (ne siemenlingot, mikä onkaan oikealta nimeltään)
Syntymäkodissani, yli 60 vuotta sitten, oli paljon pelakuita, gloxinioita, iso hienohelma ja enkelinsiipi.
Posliinikukka kiipesi ikkunan edessä niin ettei ulos nähnyt ja kukki usein.
Myös kliivioita ja komeita reheviä soilikeita, iso rahapuu ja muratti, joka roikkui korkean kukkapylvään päässä…kukkapylväs on nyt minulla.
Meillä oli iso pirtti ja siellä komea kärsälilja, jonka lapsia mulla oli vielä viime vuonna, mutta talvella kuoli…harmittaa
Ainoa mikä on säilynyt perintönä syntymäködista on valkotupsukki, sitä on myös siskollani ja tyttärelläni, taisi olla silloin ihan jokakodinkasvi, mutta nykyään ei paljoa näe.
Varmaan paljon muitakin kukkia, en vain kaikkia muista, äitini rakasti kukkia ja kasvatti niitä, niin sisällä kuin ulkonakin.
Kaikki kasvoi rehevästi kun oli puulämmitys, eikä ilma ollut kuivaa, niinkuin nykyään.
Lisäys vielä, että ne mu äidin kasvattamat gloxiniat oli sitten isoja ja täynnä kukkia. Hän säilytti niitä mukuloita tiskikaapissa talvet ja otti keväisin kavamaan. Samaisessa kaapissa oli myös mustanmerenruusut. Ja muistelen edelleen,että amarylliksiä oli yksi tai kaksi ja se kukki joka vuosi. En edes ymmärtänyt, miten äiti sitä hoiteli, hän vaan otti sen joskus kukkimaan ikkunalle, yleensä kevättlavella. Itse toin 60-luvulla luokkakaverilta jonku jolukaktuksen alkuja ja kukkihan nekin äidin hoidossa.
Oli meillä kotona aikoinaan suuri isokukkainen valkoinen kalla, en vaan ole mistää löytänyt enää sellaista. Ja suuri kyynelverenpisara oikein puu, vai tuntuikohan se lapsena puulta. Samat kotoa tuodut kukat kuin siskolla PirjoAalla kukkii ja kasvaa minunkin huushollissa, amatsoninliljakin on kotoa saatu 30 vuotta sitten. Olihan äidillä aina ne amarylliksetkin vuodesta toiseen.
Lapsuudenkodissani (joskus 50-luvulla) oli mansikkabegoniaksi nimitetty huonekasvi, jolla oli täysin pallonmuotoiset pienet kirkkaanpunaiset kukat, jotka olivat suurinpiirtein pienehkön mansikan kokoiset. Jokin begonia se kumminkin oli. Katselin kaikki googlen antamat kukat, mutta täsmälleen samanlaisia en löytänyt. Luultavasti on jokin kasvitieteelinen lajike/laji. Ei taida olla ihan perinnekasvi, vanha lajike kumminkin, mutta
Joskus vuoden -75 paikkeilla pelkäsin kamalasti mennä yksin yöllä vessaan, kun se peikonlehti oli niin hirveä. Aika usein piti äitin tulla laittamaan valot olohuoneeseen, että se peikko näkyi kunnolla. Se oli huoneen korkuinen ja aika komea, päivisin se oli kyllä mun lempikasvi. Toinen, josta tykkäsin kovasti oli se keltareunainen korkea anopin kieli, jonka sitten teininä kastelin hengiltä. Muita kasveja ei ole kotoa jäänyt mieleen tuolta 70-luvun puolelta. 80-luvulla sitten itse keräilin huoneni täyteen juoruja, rönsyliljoja, kohtalonköynnöstä ja kultaköynnöstä. Ja äiti korvasi sen peikon kirjovehkalla.
Meillä oli huonekuusi, jota koristelin joulukuuseksi kesät talvet kun tykkäsin niin kovasti joulutunnelmasta Joulukuusesta ei liene kovin helppoa kasvattaa uutta alkua.
Omasta lapsuudestani muistan joulukaktuksen joka oli hyvin kasvanut,mutta isäpuoleni hävitti sen kun se ei kukkinut,harmittaa vieläkin.
Äidillä oli iso loksi tai suppilokukka,punainen,valkoisilla reunoilla,siinä oli yhtenä kesänä kymmeniä kukkia.Mumolla oli rahapuu ikkunallaan.Tätini kasvatti käkikaktusta,se on kai kirjava aaloe oikealta nimeltään,semmoinen poikkiraitainen.
Naapurin ikkunalla oli suurensuuri posliinikukka joka tuntui kukkivan aina.Muistaako kukaan Betyyniä,semmoinen violetti kerrottukukkainen betunia,tahmea kukinta,kaunis sekin.Tuota valkotupsukkia himoitsin aikanaan kun se oli miehen siskolla,vaan en ole saanut,himo on vieläkin olemassa.Jos joku joskus hennoo alun antaa,niin kiitolla otan vastaan.
Perintökasveja mulla on äidiltä napattu hovipojankaktus, mummulta saatu amazoninlilja sekä isotädin jäämistöstä pelastettu isoposliinikukka. Kaupasta en ole juuri koskaan kasveja ostanut paitsi näitä nykyisiä pelargoneja. En edes omista tavallisia huonekasveja, kaikki on siemenestä kasvatettuja, pöllityistä tai luvallisista pistokkaista kasvatettuja, elämän varrelta kerättyjä, joita ei edes kaupoista löydy. Menehtyneistä kaipaan eniten tuoksuköynnöstä Rodokselta, sekä punaista kiinanruusua ja keltakukkaista jasmiiniköynnöstä Kempeleen puutarhurikoulun ajoilta.
Valkotupsukki onkin hyvä kasvi, se ei koskaan kuole lopullisesti, vaikka pitäis kuivana puoli vuotta…
Rahapuu, mistelikorallikaktus, joulukaktus, lohenpunainen pelargoni,maatiaisamaryllis ovat säilyneet.Tällä hetkellä itselläni ei ole korallikaktusta, jota sanottiin risukaktukseksi eikä joulukaktusta.
Mutta lähisuvulla on niitä.
Muistan 60-luvulta näiden lisäksi siniset santut, kaksivärisen nukkumatin,anopinkielen,käeksi sanotun jonkun aloen, enkelinsiiven,ja piikkikaktuksia. Ja sitten mummulla oli iso gardenia.
Niin ja sitten oli sukulaisella valtava peikonlehti.
Mukavaa lukea näitä! Minulla tosiaan tällä hetkellä perintökasvina vain tuo joulukaktus, mutta ajattelin vähän vinkua keväämmällä täältä Pohjois-Karjalasta (miehen koti) pistokkaita. Miehen äidillä on vanhoja perinnekasveja, kuten amazoninliljaa, hovipoikaa ja -neitoa. Mieluiten tietenkin haluan ko. kasvit häneltä ja kuulen kasvien tarinan, kuin hankin ne kaupasta ostamalla. 
Näitä lapsuuden kasveja oli täpläviirivehka, nukkumatti, peikonlehti ja tietenkin fiikus. Myös anopinkieli löytyi. Kultaköynnöstä hänellä on vielä jäljellä. Kaikkein mieluiten olisin halunnut alun kotona olleesta unelmasta (parsa) - tämä oli tullut alkuna rakkaalta kummi-tädiltäni (äidin sisko), joka kuoli äkisti nuorena. Muistan tämän unelman tädin olkkarin nurkassa valtavana pilvenä.
Joulukuusesta ei liene kovin helppoa kasvattaa uutta alkua.