Varjohiippa, Epimedium

Varjohiipalla näyttää olevan tosi matalat juuret. Miten se oikein puun alla kuivassa elääkään? Vanhoista kasvustoista lohkesi helposti pari "levyä" reunoista. Kokeilen miten ne lähtevät kasvuun ja jos onnistuu, tavoitteena on peittää koko puun alunen tällä.

Siemenistä ei valitettavasti tietoa.

Tunnistaisiko kukaan tämän lajiketta?
(Voisikohan olla sama Sulphureum kuin Kalliosalmella edellisellä sivulla?)
Epimedium

Onkos teidän varjohiipat jo nousseet? Minä sain pienen jakopalasen ja sit vielä syksyllä ostin kaksi valkoista kasvia mutta kukaan niistä ei ole vielä herännyt! Onkohan mitään toivoa että enää nouseekaan? On kyllä viimeiseksi sulaneessa kohtaa…

tipilintu, ei ole vielä nousseet. Olen tutkaillut jotain tietoja ja ymmärtänyt, että ovat hitaita nousijoita meillä Suomessa.

…eilen ei vielä näkynyt. samanlaisella kohtaa on minullakin: tontin alareunasta lähtivät lumet lopullisesti vasta pääsiäisenä. meillä ainakin vielä toivotaan:-)

Täällä on ensimmäiset lenkit pinnassa.

tarkistin eilen - oli siellä jo muutama lenksu meilläkin.

Osa varjonhiipoista ei pudottanut lehtiä talveksi, ja osa pudotti, ei ole ennen noin käynyt.

Mä leikkasin ne talvehtineet lehdet pois. Muistaakseni niitä on ennenkin ollut.

Voi kun kauniita nuo varjohiipat, tuollainen pitää hankkia, sille olis paikkakin valmiina, tänään juuri mietin mitä siihen laitan.

Nyt pilkistää meilläkin uutta kasvua.

Oih! kiitos rohkaisusta, ehkä minullakin vielä!

Minulla varjohiippa on aina ollut ikivihreä, enkä koskaan aiemmin ole leikannut vanhoja lehtiä pois, mutta tänä vuonna puutarhalehden neuvosta leikkasin. Tuore kasvu olikin paljon raikkaampaa.

Syksyllä lohkaisemani kaksi reunapalaa lähtivät hyvin kasvuun. Aiemmin keväällä lohkaisin vielä yhden, se uhkasi kuivahtaa kun en kastellut, mutta taisin saada pelastettua.

Tarhavarjonhiippa alkoi kukkimaan. Ihana.

Eilen meidänkin varjohiipat availivat nuppujaan ja tänään olivat jo viehkeästi kukassa.Leikkelin viime viikolla talven yli säilyneen lehtikasvuston ja nyt kukat huojuvat keveästi tuulessa.

Voihan rähmä, lukaisin just koneelle tallennetun jutun kalkin karttajista ja -suosijoista.
Syksyllä istutin uuteen varjonpenkkiini varjohiipan (ja varjoyrtin) ja ne ovatkin happaman maan kasveja.
Ja tietysti olin kunnolla kalkinnut sen :frowning:

Erilaisia varjohiippoja. Tarkoitus ei ole mainostaa kyseistä taimistoa, eivät näköjään ulkomaille toimitakaan, mutta aika mukava lista.

Perennoissa näyttää olevan oma viestiketjunsa tarhavarjohiipalle, olisikohan mielekästä yhdistää nämä ketjut? Kun kerran tässäkin ketjussa puhutaan myös tarhavarjohiipoista (ja tarhavarjohiippaketjussa myös muista varjohiipoista).

Löysin juuri E. grandiflorum ‘Lilafee’n, valitettavasti jo kukkineena, mutta hyvää kannattaa odottaa ensi kevääseen.

On niitä mahdottomasti ja hienoja kaikki!

Piispan hattu .

Sehän se hiippa on. Tosin omani näyttää enemmän narrinhatulta (same thing?).

Edit: Tässä kun selaan päivän viestiketjujen listaa, niin huomaan, että narrinhiipan nimi on varattu huonekasville (Kohleria).

Edit2: Täkäläinen nimi on suomennettuna keijunkukka (!).

Ja kuulitteko juuri äänekkään hurahduksen? Löysin täkäläisen postimyyntitaimiston nettisivulta tusinan verran erilaisia varjohiippoja.