Ei kai ne lehettömiä tartte olla, jos valoa on niin toki lehetki säilyy, ainahan ne tiputtelee lehtiään, joku enemmän joku vähemmän, Leikkelet Annabellaa sitt myöhemmin keväällä vähän ikäänkuin järkevämpään kuosiin, ja otat pistokkaita tietenni. Sama kohtelu Blue Angelille, se on niin pitkä versonen malli että minä vanhimpia yksilöitä melko raakalla käjellä kuritan kevväällä. Eli minun ymmärryksen mukaan nuo voi hyvin, mutt mikään asiantuntija en ookkaan, muutaman vuoden kokemuksella vaan heittelen.
Alwin on tainnut erehtyä vuodenajasta, kun päätti aloittaa kukinnan jo nyt. Oli pakko tuoda sisälle, että saan itse nauttia kukista. Mutta eihän tuosta raaski ottaa pistokkaita, kun on niin täynnä nuppuja.
Miulla Alwin tekee tuota samaa joka talvi, samoin Blue Angel, he näköjään kukkivat sillon kun ihan itte haluavat. GartenMaister näkyy myös nuppua pukkaavan.
Minun verenpisarat on ulkona pakkasiin asti. kaikki varret paleltuu. Viime syksynä oli multa ihan jöössä, kun oli-7 pakkanen. Otin kuitenkin jöiset juurakot muovilaatikosta. Karistin liiat mullat pois. vein pimeään perunakellariin. tänään huomasin niissä sentin versoja tulevan mullasta. maaliskuussa nostelen ämpärit kellarikerroksen kylmän saunan lauteille. Sillä on pieni ikkuna.Saavat siellä kasvaa pitkää vaaleaa versoa. Ne kepitän ja toukokuun alussa nostelen ämpärit verannalle. Istuttelen ne ruukkuihin, joista sitten taas sinne muövilaatikkoon.
Yksi on kellarin eteisessa. jossa on pienei ikkuna. siinä on jo 5cm versot.Vintin eteläikkunalla on pieniä kesän pistokas taimia. ne kasvattavat nuppuja. Kuukauden kulutua vaihdan isompiin ruukkuihin. Niistä saan nopeasti kukkivia ihalle. verenisara kasvaa vaihdilla pituutta. Ne pitää kepittää, sillä versot on hauraita.
Miranda, kyllä mie niitä leikkelen keväämmällä ja yleensä siinä vaiheessa kun vaihdan/lisään multaa. Miulla ne melko ahtaassa talvehtii, niin nehän on sitt myöhemmin vaikkasun minkä- näkösiä ja -laitasia sykkyrämykkyröitä.
Jos siltä näyttää tai tuntuu, ota vaan, niin minäkin taas rapsin ohimennessäni pisimpiä tuolta sekasotkun keskeltä, ja sillä tuloksella että nimet on jo nyt sekasi, trallallaa.
Olen 2004 kesän lopussa tuonut töistä jonkin tuhdisti kerrattukukkaisen pisaran ja talvettanut sitä uskollisesti. Viime keväänä luulin emokasvin kuolleen, mutta kyllä sieltä elottoman näköisistä oksista huolimatta lähti reipas kasvu kuitenkin juuresta liikkeelle. Nyt se ressu tekee honteloihin talviversoihin surkeita nuppuja.