Äsken mies vinkkasi minut ulos kuuntelemaan, mikä eläin ääntelee metsässä...menimme takapihalle ja kuulin elämäni oudoimman äänen pimeästä metsästä, se muistutti kumeaa kolmitavuista koiranhaukkua...jos olisin yksin lenkkeillessäni kuullut äänen hämärissä, olisin varmasti saanut töppösiin vauhtia, siksi aavemaiselta se kuulosti! Muttei se sen pahempi elukka ollut kuin huuhkaja tai viirupöllö...kumpiakin täällä pesii.
malvankukka olisiko se voinut ola kettu? ketut kuulemma haukahtelee muun viekastelun lisäksi, jospa joku asiasta tietävä sivistäisi minuakin, 
luvassa haukahtelun tunnistajalle..
(korjasin kun olin kirjoittanut lettu - ei silti, niitäkin tekemiäni on haukuttu. vähän epäonnistuivat käännössä)
Miehen mukaan ei ollut kettu, kun siksi itsekin luulin ensin. Ääni oli "pöllömäisen" aavemainen, eikä koira reagoinut siihen mitenkään, kettu olisi ehkä saanut kovat lähdöt.
Ja kyllä lettukin olisi loppunsa kohdannut...
Viime kesänä kun pidin töistä vapaapäivää ja siivoilin aamuyhdeksältä grillipaikkaa, tuli äkkiä tunne, että joku tuijottaa... Erotatteko jo tästä kuvasta, kuka oli tullut kylään?
kettu
Kettuhan se siellä kurkistelee eikä näyttäisi pelkäävän ollenkaan - nätti otus:) Näin ketunpoikien telmivän tiellä viime kesänä Norjan reissulla eikä tietysti juuri silloin ollut kamera mukana…
Hiukan lähempää...
Taisin itse säikähtää enemmän kuin repolainen, se osoittautui melkoisen kesyksi kun tarjosin sille grillimakkaran pätkän. Seikkaili ainakin puoli tuntia pitkin pihaa ja tarkkaili minua uteliaana, kuten minäkin sitä. Ehdin hyvin hakea kameran sisältä, harmi että meidän digimme on niin onneton eikä ole edes zoomia. Hyvinkin 5-10 metrin päähän kettu minut kumminkin päästi, käyttäytyi lähinnä kuin irtipäässyt vieras koira kuin villieläin.
Myöhemmin minulle selvisi, että moni naapuri oli myös nähnyt kettumme ja se vieraili vielä useaan otteeseen. Komea häntä sillä!
Heh, tokihan meillä pitää kettu asua kun portillakin lukee Repo (miehen sukunimi).
Toinen kuva ensimmäiseltä vierailulta:
Täälläkin sentään orava tupsukorvat hyppelevät kuusen oksilla. Tämä oli tänään tuossa "majan" katolla,vähäsen huono tuli kuvasta kun raukka pelästyi minua. Kaksi niitä kuitenkin on,meno välillä aika ripeää. 
Meillä nuorimies 12v. lähti kokeilemaan hiihtämistä näillä lähes lumettomilla pelloilla keskiviikkona, ja tuli puuskuttaen takaisin kertoen nähneensä karhun jäljet.Tänään hän kuvasi jälkiä tikkuaski mittatikkuna. Soitin heti petoeläinasiantuntijalle ja pyllyt pystyssä miehet noita jälkiä tutkivat. Ahma se kuulemma on vieraillut meillä lähes pihassa, keittiön ikkunasta olisin kuvan saanut jos olisimme osuneet samaan aikaan paikalle. Käyköhän se ahma hevosen kimppuun yhtä inhottavasti kun se hoitelee muita saaliitaan?? 
Tässä kohtaa voisi todeta, että onneksi teillä ei ole lampaita enää. Arvelisin, että ahmatti jättää hevoset rauhaan - vaikka on se poni kyllä aika snadi… Oli pikkumiehellä varmaan jännä kokemus!
Meillä vieraili kaksi hienoa "villieläinherraa" puuvajan katolla viime viikonloppuna. Kolmas herra kykki aidalla, mutta ei mahtunut samaan kuvaan.
Fasaaneita liikkuu tässä mäellä ihan valtavasti, ja niitä on kyllä aina pakko pysähtyä ihailemaan. On ne komeita lintuja, vaikka ääni on kuin ruosteisella ladonoven saranalla.
Metsää ja peltoa tämä asuinympäristöni paljon on, mutta kuitenkin pienen kaupungin leipeillä ja asuinalueella ollaan. Parin kilometrin - satojen metrien säteellä on kumminkin viime vuonnakin tehty karhuhavainto ja viimeaikoina tiiviisti susihavaintoja. Jaiks! Ei ole luonto siis kaukana täältäkään, vaikka joka ikkunasta joku naapuri näkyykin.
Omalla pihalla on tiemmä vieraillut ainakin metsäkauris ja kettu, rusakoita toki ja oravia myös. Tuo ketunveitikka on erityisen kaunis otus. 
Tämä huomattiin tänään pihalla. Mitähän tuo orava aikoo..
Se joko katselee pesäpaikkaa tai pistelisi mahdolliset linnunmunat poskeensa.
Vaikuttaa siltä, että orava on jyrsinyt pöntön aukko itselleen sopivammaksi. Tuskin tekijä sitä noin karkeasti on tehnyt. Poikaset orava selvästikin pönttöön aikoo tehdä.
Puutarhakeinun ja istuintyynyt? …eikö karhunkaan enää piisaa maata sammalmättäällä…
Citykarhu…
Mutta entäs kun meillä oli mukavankokoiset ‘tortut’ penkillä kuistilla juuri ikkunan alla - lieneekö seuraillut meidän saunatouhuja…ei muuten mene kokonsa puolesta kissan- tai koiran jätöksiksi. Nuorimmainen sanoi, että jospa se oli hirvi, joka kävi istumassa!!! …hih hih…
Nyt selvisi niiden kevättalvella kuvaamieni jälkien alkuperä (ja aiemmin vilaukselta näkemäni eläin), sanoisin satavarmasti. Kävin ottamassa pari valokuvaakin tuossa tienvarressa ojanpohjalla makaavasta (auton töytäisemästä?) uhrista eli MÄYRÄstä. Jalkansa sojottivat ylös jäykistyneinä, ja kynnet olivat niin hirmu selkeästi siinä esillä - aivan kuin siinä hangesta ottamassani tassunpainautumakuvassakin.
Kuullostaa varmaan aivan typerältä, mutta kyyneliä siinä vieressä nieleksin, tuntui kuin vanhan tutun olisin kuolleena nähnyt. Niin paljon hänen jälkiään olin kuitenkin miettinyt. Muutaman sekunnin väärä ajoitus tienylityksessä oli hänen kohtalonsa…Liian julmaa, aivan liian julmaa!