Villieläin pihapiirissä

Vielä syövät isoa omppopuun oksaa, kahvinporoja levittelin mustikoille ja rodoille toivoen että se karkoittaa niiden läheltä nälkäiset.



3 tykkäystä

Metsäjänis, kokovalkoinen. Tänä keväänä niiden suojaväri onkin huomioväri.

1 tykkäys

Viime vuonna onnistuin näkemään yhden metsäjäniksen, onkohan sekin katoamassa…

Lauantaina näin pitkästä aikaa oikean metsäjäniksen Lappajärven ja Kauhavan välisellä tieosuudella. Se oli jo alkanut vaihtaa karvaansa, mutta valkoista oli vielä eniten. Metsäjänikset ja rusakot on risteytyneet keskenään ja se saattaa vaikuttaa siihen, että metsäjänis on harvinaistunut.

Meidän mökkiranta ei ole varsinaisesti pihapiiriä, kun tontti on ihan metsää ja mökki on pieni ja rapistunut ja siellä käydään harvoin, mutta silti tulee jälkiä tutkailtua, että mitä siellä liikkuu. Lauantaina oli rannan hiekassa mielenkiintoiset tuoreen näköiset jäljet. Siinä oli kulkenut metsäkauris ja joku tassullinen. Jälkien koon ja muodon perusteella toinen kulkija voi olla ilves, joka on seurannut kaurista, koska jäljet oli samaan suuntaan.

5 tykkäystä

Peura oli taas illalla tulossa vissiin tulppaani aterialle.
Aamulla oli iso rusakko tulossa takapihalta, kun tulin töistä.

Tyttärelle olen vähän kateellinen, hän on nähnyt jo 4 kertaa ilveksen.
Lauantai-illalla yksi istuskeli heidän tienhaarassa postilaatikon vierellä.

8 tykkäystä

Linssilude.

4 tykkäystä

Ihana lude, jota ei omaan puutarhaansa sisälle kummiskaan kaipaa

Tämä kaveri oli käynyt kai jonkin aikaa lintujen kaurapurkilla ulkoeteisessä. Nyt on ruoka-astian kansi suljettu.
Tänään hän haki mansikkamaalta kypsän mansikan ja tuli lähelle sitä syömään.

12 tykkäystä

No voi hyvänen aika! :heart_eyes:

Kukas niitä raakoja mansikoita söisi, kypsiä niiden olla pitää.

2 tykkäystä

Ihan kauhean paljon söpömpää ei voisi olla :heart_eyes:

Yksi villieläin löysi apilakasvuston rapun edestä. Oli rohkea, ei pelännyt kun avasin oven neljän metrin päässä. Ehkä se viettää päivänsä jossain pihoissa ja on tottunut ihmisiin.

3 tykkäystä

Taitaa vielä olla imettävä äiti.

11 tykkäystä

Meillä on nyt viikon ajan liikkunut pihapiirissä oravanpoikanen. Poikaseksi tunnistin sen ekaksi pelottomuudesta joka lienee kokemattomuutta siitä miten yksin pitäisi liikkua turvallisesti. Tuli pihatiellä mua vastaan kun ajoin autolla. Tuli vaan, ja jouduin pysähtymään etten olis ajanut sen päälle. Sit muutti mieltään, kääntyi ja palasi tulosuuntaansa kulkien tien laidasta toiseen laitaan ihan siihen malliin ettei tiennyt mihin oikein nyt tästä pitäis mennä.

Toiseksi tunnistusmarkiksi otin sit sen että se oli pienehkö ja sen häntä oli myös ohuehko.

Muutamana päivänä sen oon nähnyt tossa piha-alueella liikkuvan. Kaikkiin vesisaaveihin laitoin samantien kunnon poiskiipeämistuet siltä varalta että se sinne putoaa. Tollanen hömeli joka ei elämästä selkeesti mitään vielä tiedä, vois helposti saaviin pudota ja sinne jäis.

3 tykkäystä

Yksi poseeraa riistakameralle aamulla vapaa-ajan tontilla. Ihan komeat nuorukaisen sarvet..

7 tykkäystä

Tehtiin sopimus. Mie syön mansikat, hän syö auringonkukan siemeniä.

Voi olla ettei kaikki sitä noudata.

13 tykkäystä

On tosi söpö. Minäkin näin tänään oravan, nökötti tolpan päässä.

Olkkarin ikkunasta puhe-elimen zoomilla, käytännössä muutaman meterin päässä. No, joku sentään kitkee vesheiniä kirsikkapuskan alta.

9 tykkäystä

Meillä nuo kitkee kaikkea mitä ei tarttis. Lantunkin olivat latvoneet jota ei ennen ole tapahtunu. Kaikki kelpaa mitä kohille sattuu.

Puutarhapalstalla oli monilla ohut naru 25 cm korkeudella rusakooden takia. Eivät kuulemma yli mene.

Juhani Aho kirjoitti: “Iloinen tarina jäniksestä ja pojasta’ mielestäni hirveän kertomuksen, muistelen siinä vaiheessa jotain jänislankoja käytetyn.