Voide-, saippua- ym. työt

Täällä paljon saippuasta ja rautalankaohjeet.
Myös täällä ohjeita ja kuvia.
Ja täällä.

Tässä olisi sellaisia perusohjeita, joita voi muunnella. Mehiläisvaha on kuitenkin säilyttävä ja koossapitävä enemmän kuin muut kovat rasvat. Hienompia juoksevia öljyjä saa vaikka ruokakaupastakin, ainakin pähkinä- ja seesamiöljyä, jos ei tavallinen oliivi- ja rypsiöljy kiinnosta, niitä voi tietenkin sekoittaa keskenään. Näissä ei ole vettä, joten pitäisi säilyä puoli vuotta huoneenlämmössä. Astiat pitää olla puhtaat, kuten säilönnässä. Eteeristen öljyjen määrä ainakin mun nenääni on aika reipas ja ihan liikaakin, riippuen siitä mitä tuoksua käyttää, kannattaa lisätä ensin vain vähän. 

Huulirasva:


1/2  tl mehiläisvahaa
1 rkl kaakaovoita
1-2 tippaa piparminttuöljyä tai esim appelsiiniöljyä

Rasvat sulatetaan vesihauteella, sekoitetaan tuoksu joukkoon, kun on hiukan jäähtynyt. 

Huulikiilto:

1 tl kookosrasvaa
1/2 tl kaakaovoita
1/2 tl manteliöljyä
(1 tippa tuoksuöljyä)

Perusrasva:

50 g mehiläisvahaa
2dl kasviöljyä
n. 20 tippaa eteerisiä öljyjä

Sulata vaha, lisää öljy, eteeriset vasta vähän jäähtyneeseen. Purkin kansi kannattaa sulkea vasta täysin jäähtyneenä, ettei kanteen tiivisty vettä. Jaa, pitänee lisätä, ettei tämä ole tosiaan mikään kevyt kasvovoide vaan käsi- ja kantapäärasva paremminkin. 

Kiitos ohjeista taas :slight_smile: Mitähän tuo jossain ohjeessa ollut kasvirasva on? Ja jossain linkissä vilahti mansikkaöljy? :o

Myönnän innostuneeni asiasta kun näitä juttuja luin ja onnistuin tartuttamaan innostuksen muutamaan muuhunkin :slight_smile: . Sovittiin, että tehdään muutaman työkaverin kanssa saippuaa joku ilta - toki pitää ensin perehtyä asiaan vähän tarkemmin ja kartoittaa toiveet ja hommata sen perusteella tarvikkeet.



Mietin tuossa, että jos tekisi isomman annoksen saippuamassaa ja jakaisi osiin ja tuoksuttaisi/lisäilisi osiin erilaisia aineita, mutta miten onnistuu? Kovettuuko massa miten nopeasti?

Kasviöljy tarkoittaa juoksevaa öljyä, oman mielen mukaan voi käyttää vaikka rypsiöljyä tai muuta ruokaöljyä, tai jos oikein hienostelemaan alkaa, niin aprikoosinkiviöljyä tai manteliöljyä (apteekista, luontaistuotekaupasta, netistä). Näillä on sitten kaikkia hienoja erityisominaisuuksia spesiaalikäyttöön. Kiinteät kasvirasvat ovat sitten sheavoita, kaakaovoita yms. Kookosrasva menee vähän siihen väliin, koska sulaa huoneenlämmössä. Eläinperäisiä ovat sitten mehiläisvaha ja lanoliini, ei pidä näitä laittaa vegaanille tuleviin juttuihin.

Mansikkaöly, minttuöljy, pelargoniöljy sun muut ovat yleensä eteerisiä öljyjä, niitä saa luontaistuotekaupoista ainakin. Kehäkukkaöljyllä voidaan tarkoittaa vähän muuta: sitä saa niin, että laittaa kehäkukan terälehtiä kasviöljyn joukkoon, kuumentaa 40 asteiseksi, antaa hautua tunnin, purkittaa ja antaa tekeytyä kuukauden, jonkun ohjeen mukaan valossa.

Niin mutta kun siinä oli jo nämä muut…
150 g auringonkukkaöljyä

300 g oliiviöljyä

150 g kookosrasvaa

100 g kasvirasvaa

97 g lipeää

250 ml vettä

…eli siis sheavoita tai kaakaosellaista?

Mie käsitin, että tuo on kovaa kasvirasvaa tuossa Heksun ohjeessa. Munkkirasvan nimellä näytti olevan ja jossain kokkirasvan. Paketin sivussa luki että tehty kasvisrasvoista?

Meinaan kokeilla kohta kahvisaippuaa.

Kyllä minusta ehtii isommasta satsista jakaa ja “maustaa” eri tavoin jos on nopea:)

Tämmöisen tein. Ohjeesta en osaa sanoa onko lähellekään niin kun pitäisi, mutta jossain luki, että samanlaista kun leivonta joten

100g pellavansiemenöljyä
250g oliiviöljyä
150g munkinpaistorasvaa
200 kookosrasvaa

97g lipeää
2,5dl kylmää kahvia
3 kahvimitallista kahvinporoja
Päälle ripottelin vielä hieman kahvinporoja

Kurppa - Minkä kokoinen satsi tuosta määrästä tulee? Eli kertoisitko tuon astiasi mitat…

22cm x 19cm ajattelin että leikkaan siitä kuusi saippuaa. Reunojen tasaukseen menee kuitenkin hieman. Reunasiivuista voi muotoilla vielä omaan käyttöön saippuaa.

Jessus mitä houkutuksia tällä esittelette! Perinne on, että minulta saa lahjaksi vain saippuaa ja villasukkia ja sukat on omaa tekoa, mutta joutuukohan saippuatkin kohta tekemään itse…

Ne pitäisi nyt tehdä, kun tarvitsevat ainakin 1,5kk ajan tekeytymiseen. Meinaan uusiopaperista tehdä kääreen ja siihen kirjoittaa aineluettelon ja hamppunarulla kiinni.

Ihania saippuoita tässäkin linkissä.

 
Pillimehupurkki on hyvä saippuamuotti. Saippuasta kannattaa tehdä sen mallinen että se mahtuu hyvin kämmeneen, ei siis liian leveää. Tässä oliiviöljysaippuoita.



Näissä on käytetty muottina fetajuustorasiaa ja valmiita muotteja. Mausteena unikonsiemeniä, kylpyhunajaa ja raastettua kuivatettua appelsiininkuorta.



Nämä kuvat olen laittanut aiemminkin näkysälle, mutta sopinevat nyt hyvin tähän uuteen ketjuun.

Tein likoille huulirasvat maalattuihin metallisiin pillerirasioihin, kyllä tuli hienoja. Yksi purkki ei kyllä tahdo pysyä kiinni, pitänee vähän viritellä sinne väliin joku liimatippa tai muuta tuketta. Niitä sai halvalla jostain talousmarkasta tai jostain, apteekissa oli samoja tuplahinnalla. Nuo voi käyttää moneen kertaan, niistä muovihylsyistä en tiedä miten kestävät.
Somat huulirasvat sopisivat hyvin vaikka koululaisten synttärilahjoiksi, niin kuin saippuatkin. Yksi saaja käytti saippuaansa kuulemma "ihan fiiliksissä", siinä oli hunajaa ja kuivattua appelsiinin kuorta. 

Eilen tehdyn leikkasin kuitenkin kahdeksaan osaan.

Niin herkullisen näköistä että tekisi mieli haukata :slight_smile:

Lähteeköhän tämä taas käsistä. Nyt tekisi mieli kokeilla jotain rasvan tekemistä. Täytyy kysäistä täkäläiseltä vihreän kosmetiikan myyjältä onko sillä karitevoita.

Täällä kivoja ohjeita myös simppeli kuorintavoide.

Yrttitarha.com myös loistava paikka omien rasvojen yms. ohjeiden etsimiseen.

Sitä sun tätä -sivulla jo voidepuolelle meni keskustelua, mutta luin tarinoitanne ja innostuin myös. Täytyypä tutkia noita em. saippuoita yms. tarkemmin. 

Onko tästä Pihkavoiteesta teko-ohjetta minkäänlaisia kellään? Jos tuotteessa on rypsiöljyä ja kuusen pihkaa yli 70 %:a ja mehiläisvahaa, niin mitenköhän itse valmistus menisi? Kuumennetaanko ne vai miten? En koskaan ole yrittänyt tehdä mitään voiteita, mutta voisinpa innostua kovastikin! 

Jos ohjetta pihkavoiteeseen ei löydy, niin voihan tuota pienen määrän kokeilla tehdä vain sulattamalla aineet yhteen.

Kas mokomaa, jostain syystä en pitkään aikaan ole päässyt yrttitarhan sivuille, mutta siinähän ne taas ovat. Noissa ohjeissa oli bentsoetinktuuraa, jota ainakaan täältä suunnalta ei apteekista saa. Ilmeisesti se ja booraksi saattavat ärsyttää ihoa. Harmi juttu, sillä muita säilöntäaineita pitää sitten tilata netistä, ja ne kuulostavat aikamoisilta kemikaaleilta, totuudesta en sitten tiedä. Säilöntä ei tietysti ole niinkään ongelma, jos ei laita voiteen joukkoon vettä, tai jos annos on niin pieni, että tulee parissa viikossaa käytettyä. Se vaan on hankalaa, että jos voide on jääkaapissa, en muista käyttää sitä.

Tässä yksinkertainen konsti: vanhaan pieneen "seerumipumppupulloon" sekoitin manteliöljyä, aprikoosinkiviöljyä ja seesamiöljyä. (No vielä yksinkertaisempaa olisi käyttää vain yhtä öljyä.) Säilyy vessan kaapissa ian kaiken ja on helppo käyttää kasvoille, joskus öljypuhdistukseenkin.