Käenkaali eli ketunleipä kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä.
Lehtien maku on hapahko. Niitä käytetään salaatin tapaan. Lehtiä on käytetty myös keittoihin. Lehdet sisältävät kalium- ja kalsiumsuoloja, oksaalihappoa, C-vitamiinia ja lima-aineita. Varsinkin munuaisvaivaisten tulee käyttää kohtuudella käenkaalia, kuten myös pinaatti, raparperia ja suolaheinää niiden sisältämän oksaalihapon takia.
Lähde: Eliaksen yrttitarha (ks. linkki)
Käenkaali, ketunleipä.
Sain viime kesänä 
Miikokselta kenkälaatikollisen metsäpuutarhan rakennuspalikoita, mukana mm. pienenpieni ketuleipätupsukka. Yllätyksekseni tuo pikku ketunleipä alkoi heti viihtyä ja nyt se kukkii tuollaisin aivan ihanin pikkuriikkisin kukin. Todella nätti.
Lapsuuden herkku!
Hitsi ku en muista yhtään kasvaako tuota äiteen markilla, vai mistä sitä metsästäisi. Haluan ketunleipää meillekin. Pikkutyttönä söin sitä aina. Kuten Tuomipihlaja sanoikin Lapsuuden herkku.
Minustakin ketunleipä on tosi viehko, onnistuin saamaan sitä saniaisten mukana kaverin metsästä - kumpa leviäisi hyvin. Varjoisasta ja kosteasta tykkää, on mulla kyllä osavalla paikalla 
Nämä kukkivat alppiruusujen alla.
Minullakin ketunleipä viihtyy ja leviää alppiruusujen aluskasvina.
metsien käenkaalin sukulainen pihakäenkaali, se punalehtinen keltakukkainen on samanmakuinen. Se on tunnetusti rikkaruohonluontoinen kasvutavaltaan eli halukas kasvamaan kun vain saa hiukan multaa alleen. Minulle oli tullut siemeniä kesäkoisoruukkuun ja siitä kasvoi joulukuussa ikkunalaudan talvehtimispaikassa punalehtiset käenkaalit. Niistä on sitten syötävää riittänyt koko talveksi. taimet pysyvät kauniina pieninä tuuheina, kun niistä leikataan jatkuvasti leivänpäälle höystellä. Oli hauska ylläri. Pihaani on ilmaantunut ilmeisesti ruusuruukuissa nyt kolmaskin käenkaali, vihreälehtinen, keltakukkainen pikkusipuli. Siitä en vielä tiedä muuta kuin että kova on leviämään vaikken sitä mielestäni siementämäänkään ole päästänyt.