Kolme annosta keltamoa istutin varjon penkkiini leviämisvaroituksista huolimatta, kastelin kesäkukkaistutuksia ja näpräsin kasvarilla jotain kahdeksan minipientä pisaratomaatin alkua avomaakurkkujen pariksi ja pari ruukkua tein niistä myös ja koetan ne salakuljettaa vaikka anopille synttärilahjaksi. Näin taivaalla joitakin pilviä ulos mennessäni. Mäkärät äksyinä ja vähän turhan hiesee keli.
Peräkärryllinen multaa haettu, mies kärräsi ja minä olin päällysmiehenä. Sinne tontin takalaidalle tulevaan kukka-pensaspenkkiin. Runkoruusu viety ulos, alkuun autokatokseen niin ei aurinko pääse porottamaan. Sainkin kannettua sen ihan yksin kun on pyykkikorissa, sillä on helppo kuljettaa. Mutta painoi se silti...
Lisää tulppaaneja kukkii. Istutin Särkältä ostamani reunusasterit (''''kasseler'''') ja kastelin aiemmat ostokset + Titamiinilta saadut aarteet. Hauska juttu, Titamiini, se esikko kukkii oikein pirteänä, yleensähän kukkiva kukka tahtoo repsahtaa jos sitä siirtää. Laitoin sille kyllä hevonpaksaa juurelle, jos se tuntee olonsa kotoisaksi ![]()
Ja sisälle lähtiessä huomasin että viime kesänä istutetussa koristeomenapuu Makamikissä on nuppuja! Tulee loistavanpunaiset kukat. Ja parsapenkistä on noussut puolenkymmentä parsaa - nam!
Mutta omenamintusta ei näy vielä mitään - viime vuonna nousi muistaakseni toukokuun viimeinen päivä, ja nyt kevät on pari viikkoa myöhässä. Joten en menetä vielä toivoani.
Kävin kirkonkyläreissulla Sandilla töllistelemässä pihaa, ja siellähän oli vaikka mitä uutta :) Sitten läksin taimikauppaan ostamaan kesäkukkia, ja kovin näkyvät olevan sinivoittoisia minun kesäkukkani tänä vuonna! Ennestään oli jo rapunpielessä sinisten orvokkien laatikot, ja nyt ostin ovenpieliin seinäamppeleihin pienikukkaista sinistä orvokkia. Isoon lootaan kärhöjen ja köynnösruusujen ja jättipoimulehtien kaveriksi ostin sinisiä lobelioita ja valkeita markettoja. Saunan porraspieliin (kärhöjen )Justan ja Hagley Hybridin seuraksi siniviuhkat, ja sitten vielä pajukoriin yhden valeanpunaisen pelakuun ja kaksi vaaleanliilansinistä kesäleimua. Sitä koria innolla tutkailen koko kesän, siitä tuli syötävän suloinen, eikä mulla ole koskaan ollut kesäleimua. Nappasin reunalle vielä viimevuodelta rapunpielessä maassa talvehtineet ruukusta rönsyilleet keltalehtiset rönsyalpit. Minikokoiset taimet, mutta kyllä ne siitä kasvaa.
Istuttelin kukkaset illalla, ja hyi olkoon kun itikat meinasi syödä kokonaan. Olin vielä hellevaatteissa, hihattomassa topissa ja sortseissa ilman hyttyskarkotetta... auts!
Luultavasti istutin juuri koiranheisipuun - tai sitten jonkin toisen - varjon penkkiin ja sen juurelle sinivuokon alun raparperin juurelta. (En vielä isoa sinivuokkomätästä irrottanut) Aamun kuitenkin aloitin juhlallisella kurtturuusuaidanteen siivouksella oksien osalta ja sainkin liiterin oven pieleen oikein mainittavan piikkioksakeon aikaan. Tämä puuha on kokonaan Poppiuksen eilisen piipahduksen ansiota. Olen vältellyt näitä tekemättömiä pisteitä pihassa.
Kun nuorimmainen huikkasi keittiön ikkunasta lähtevänsä parin päivän leirille töihin, olin vähän aikaa sukkia, pyyhettä ja pitkähihaista hänelle pyörimässä, vaikka hänellä oli kuulemma jo ihan kaikki oleellinen muovipussissa ja sitten hoksasin kesäkukkarivistössä kissanpeekummun ja osittain tästä johtuen menin vähän möksölläni kasvarille ja nostin sieltä pensaiden taimipurkit pihalle ja lähdin suunnittelemaan kesäkukkapenkkiin sijoituspaikkoja siperianhernepensasruukuilleni ilmoittamaan kissoille kyseinen alue varatuksi, kun eksyin varjon penkin luo ja tulin hakeneeksi tuon koiranheisipuun alun raparperin alta.
Että semmosta. Ihana hiki, kun ei ole ihan tuskastuttava helle ja ohutta yläpilveä on silloin tällöin tullut bongatuksi.
Etsin minä välillä aika pitkään ja tarkasti meidän moottoritonta ruohonleikkuria, mutta nostinkin sitten vain verhon varaston ikkunalle, muovivarastoja hyllyyn ja muoviruukkuja pesukekoihin, kun mistään en löytänyt leikkuria.
Tein tänään kasvimaalle avomaankurkuille kohopenkin, hirveän juolavehnikon putsasin puhtaaksi (toivottavasti) juurista. (ja hiki tippui nenästä) Laitoin pohjalle risuja, sitten kuivaa kukanvarsisilppua kerroksen, sitten puolivalmista kompostia ja hevosenlantaa sekaisin aika annoksen, ja päälle multaa ja kompostia... tuli ainakin 40 senttiä korkea penkki, mutta kyllähän se siitä painuu. Kuusi taimea meinaan istuttaa, saa nähdä tekevätkö kurkkuja! Tarvinnevat aika paljon vettä. Ja lopuksi pulahdin uimaan. Vesi on hitusen yli 20 asteista. Jee. Tytöt olisivat järvessä koko ajan, mutta ei viitsi laiturilla ihan koko päivää istua vahtimassa... eikä rannassa riitä puuhastelemistakaan, kun ruusupuskatkin on jo leikattu. Jaa mutta sen yhden kärhön (Toki) kyllä taidan istuttaa lumipallopensaan juurelle... siinä voisi olla oiva paikka. Se saapi olla seuraavan uintireissun vahtimispuuha!
Meillä kylvettiin tänään avomaankurkku Konsaa ruukkuihin (juu, tiedän, ettei kurkku tykkää esikasvatuksesta, mutta pakko näin kun kasvimaa on vielä Herran hallussa). Pikkusälli ja pikkublondi olivat iloisia saadessaan täyttää ruukkuja kylvömullalla. Pieni etusormi on aika hyvä mitta kylvösyvyyttä arvioitaessa; sormen toinen nikama melkein mullan alle ja siemen piiloon:) Ja jättiläisauringonkukkaa muutama ruukullinen. Ja sitten loppui kylvömulta, mutta tärkein saatiin tehtyä
Lapset kysyivät, että eikös me voitaisi näitä taimia myydäkin, äiti saisi viikkorahat maksettua. “Juu. Sitten kun ollaan tosi hyviä tässä ja hommataan kasvihuone.”
Nyt kyllä ajattelin vielä käydä moralla etsimässä kurjenpolvikasvustot. Ilma on sopivasti viilentynyt.
Alkuperäinen kirjoittaja: Tuntematon tai poistettu käyttäjä
Huh huh, mä oon ihan pihalla ja katki. Luulenpa, jotta meillä on nyt se kesän kiirein aika puutarhahommien kannalta. Te siellä jo ihailette aikaansaannoksianne ja kukkianne. Mutta kerron kuiteski, mitä oon tänään puuhannut, jos kiinnostaa, missä olosuhteissa kuutosella puurretaan.
Tänään vasta pistelin puna- ja ryvässipulit maahan (ei silti ole täällä vielä myöhäistä). Siis kasvimaan kylvöt on tehty nyt. Perennapenkkejä on siivottu ja kasteltu, kasteltu ja kasteltu... Täällä kun ei ole satanut juuri ollenkaan. Sitten taimistoilta on tarttunut mukaan mm. pari "runkosyreeniteiniä", valkoinen ja sininen, molemmissa nuppuja. Varjorikkoa, valkoista rantatädykettä, maanpeittotatarta (Särkän uutuus!), suoputki ( olikohan tämä virhehankinta, kuka tietää?), näsiä, valkohärkki, perhoangervoja pari kappaletta, mantschurian kärhö, onnenruusu. Ja lopuksi kaikkein jännittävin ja mielenkiintoisin on muuan vanha ruusu Ruotsin puolelta. Se on löydetty jonkin hankkeen kautta ja luin siitä "Norrbottens Landsbygd"-lehdestä viime kesänä.
Joten vähiin on jäänyt näillä palstoilla käynti viime viikkoina. En ymmärrä, miten te muut kerkiätte aina täällä piipahtaa, vaikka koko ajan paiskitte hommia ja tuloksia näkyy hienoista kuvistanne päätellen.
Iltapäivällä innosta puhkuen istutin viisi siperianhernepensaan puuksi pyrkivää olentoa ruukuissaan kesäkukkapenkkiin (Koska tulen siirtämään ne syksyllä keskemmälle), Viljamin keltaruusun kiven luo kanukan ja pilvikirsikan seuraan (oli todella lähellä, etten tuota istutusmullosta ruvennut laajentamaan ja laajennusvaran takia istutinkin Viljamin melko reunaan). Karsean pirteitä ja tuuheajuurisia virpiangervon pätkiä nousi mullasta, kun Viljamille petiä tein. Pistin Viljamille ämpärillisen hevonpeetä sekä kompostia.
Rönsyleimu joutui kärhön alustaan varjon penkkiin ja kaksi pikkuruista punaisen laukan sipulia tökkäsin sorapenkkiin jasmikkeen taakse. Nämä alut sain kasvienvaihtopäivältä. Onneksi tuo Viljami oli ehtinyt kasvattaa hyvät juuret ruukussa odotellessaan.
Pari kesäkukkaruukkua nostin kasvarista amppeleihin ja pensaiden taimipurkit sekä viimeiset tuoksuhernepurkit nostin kasvarilta sen länsipäätyyn ulkopuolelle, koska halusin kasvarin jo rauhoitella pelkkään kasvarielämään.
Flunssa nostatti pienen kuumeen joten olen ottanut lokoisasti. Mutta niinkuin isäntä aiemmin totesi että vanhan romun puhe luistaa hyvin niin pistin pojat siivoamaan peltikatoksen, jotka ovat saattaneet epäjärjestykseen. Se on niin hankalan mallinen, pitkämäinen ja leveä oviaukko pihaan, joten kaikki rojumaisuus näkyy ensimmäisenä kun meidän pihaan kaartaa. Onneksi tekivät työn näpsäkästi niin että pääsin kehumaan sydämestäni ja tarjosin jätskit.
Isännän kanssa laitoimme kasvihuoneeseen Vaasan messuilta ostamani automaattisen kastelujärjestelmän. Vinkkinä: Jos Blumat ei toimi on syynä pakkauksessa littaantuneet letkut. Etsin syytä hetken ennenkuin älysin että piti avata ne multaan pistettävät plötikät ja sormin pumpata ja nitkuttaa litistyneet letkut pyöreäksi. Johan toimii. Nyt täytyy vain seurata säätöjä parin päivän ajan.
Kanttasin kanttausraudalla kolme- eikun neljä istutusaluetta mutta lopetin kun pulssi nousi tosi korkeaksi ja silmissä hämärsi. Ajattelin ettei ole keveydestään huolimatta kuumeisen hommaa.
Järjestelin vielä keskipihan ruukkuasetelmaa ja nyt se alkaa näyttämään paremmalta. Lisäsin siinä aina olleet ruskeat puulaatikot systeemiin ja näky parani heti.
Lopuksi leikkasin Millavillakoiran harventuneen turkin kesämalliin. On tosi haikeaa katsoa miten se on ikääntynyt. Halailin sitä aika paljon yli normaalin. Mutta vieläkin se koitti ilakoida kun tuli valmista, jopa hyppelehti vähän. Raukka. Nyt se taas näyttää vielä enemmän käpylehmältä kuin ennen: Tikkumaiset jalat ja ei niin kovin hoikka uuma.
Olen yrittänyt etsiä keltaisen kesäkurpitsan taimea, mutta huonolta näyttää... taidan jäädä tänä vuonna ilman
Siinäpä nuo pihapuuhat olikin, kun koko ilta eli 3.5 tuntia meni operetissa. Kulttuuria välillä niin pihahommatkin luonnistuu taas paremmin ![]()
Pensashanhikki aukaisi ensimmäisen kukkansa, samoin omenapuu Pirja.
Temskukka, saman blumat-letkuongelman kanssa pähkäilin viime kesänä
... enkä löytänyt myöskään keltaisen porkkanan siemeniä... mur... eli tänpäivän pihapuuhat meni ihan silleen kun en päässytkään kylvöhommiin.
Ja minä olen etsinyt paprikan taimia ja tänään sain sähköpostin että Exotic Gardenilla olisi. Sinne on meiltä 35 km. Harkita sopii, tuleeko itsekasvatettujen paprikoiden kilohinnassa voittoa kaupasta ostetuihin verraten....![]()
Sain vihdoin viimein istutettua tomaatit ja paprikat parvekkeelle. Paprikat ovat olleet sisällä eteläikkunalla ihan ikkunaan liimaantuneina niin ettei niitä oikein pääse tarkastelemaan. Yksi keltainen oli jo ehtinyt kukkiakin ja nyt näyttäisi että ensimmäinen itsekasvatettu paprika on tuloillaan.![]()
Toivottavasti eivät paprikat kovin pahastu tuosta parvekkeelle muutosta.
Oulunseudulta: Hassua että sulla kukkii jo Pirja kun meillä ei vielä yritäkkään... Vissiin ollaan sen verran pohjoisempana. Viime kesänä tuo kukki 10.6... Kävelin eilen seiskan aikaan teidän ohi, mutta pihalla ei näkynyt liikettä ja ajattelin että ehkä haluat sairastella rauhassa. Maanantaina kävin myös siellä päin, mutta silloin olit kai lääkärissä.
Siirsin eilen miekkaliljat lopullisille kasvupaikoilleen ja otin ne samalla pois muovipurkista, purkit olivat niin täynnä juuria ristiin rastiin etten yrittänyt irroitella mukuloita toisistaan vaan laitoin ne koko könttinä maahan. Saapa nähdä kuinka käy.
Istutin samalla myös pullokurpitsat ja koristekurpisat kunnolla maahan, nekin ovat olleet taimipurkeissaan penkissä. Pari kunnon nuppua on jo koristekurpitsassa, pallokurpitsat ei juurikaan ole kasvaneet.
Kylvin ojanpientareelle vielä vähän ruiskaunokkia ja kääpiölupiineja. Ja yritin jatkaa etupihan aitaviritelmää. Ötököitä oli vain niin hiivatisti seurana ettei hommasta meinannut tulla mitään kun koko ajan sai huitoa. Mies kehitteli "sadevedenkeräysjärjestelmää" ja hyvä siitäkin varmaan joskus tulee. Tynnyri odottelee pihan perällä, letkua pitää ostaa ja suppilo kehitellä.
Eilen meidän pihalla(kun ensin oltiin kuopus käytetty päivystyksessä,kuumetta kolmatta päivää ja nyt eilen jo 39,5->korva, ja saatu kuume laskemaan kohtuullisiin lukemiin ja lapset petiin)kitkin heiniä sieltä ja täältä, istutin ruusupavun sankoon ja kiikutin sankon köynnöskaaren juurelle, siinä uskossa, että se papu siihen kesän mittaan kiipeää.Lisäksi kylvin sokerihernettä ja tilliä, ainii ja RUCOLAA, nams.Ja sitä kastelua, sitähän on nyt joutunut tekemään ihan uskolla!
Saatiin varmaan hyviä ilmeitä ja ihmetyksiä aikaan, kun meidän tontin rajalla hirmu-heinikossa hiippailtiin ja potkittiin maata ukon kanssa kaksissatuumin ja yritettiin etsiä tontin rajapyykkiä ja yritykseksi se jäikin. Haaveissa olisi sadevesikaivo, mutta aina noloa se olisi rakentaa se "vahingossa" kunnan tontin puolelle
.Tultiin siihen tulokseen, että kaivetaan putket paikoilleen ja katsellaan sitten tilanteen ja budjetin mukaan se ite kaivo.Putket on se tärkein nyt.Kunhan mies alkaa loman ja kunhan ne siellä töissä pääsee yksimielisyyteen,että milloin se loma alkaa![]()
Kitkin ja kastelin kasvimaan. Kastelin pihanurmikon , perennat ja pensaat. Puolille öin meni.
Ennen kuin heräsinkään, puin työvaatteet päälle, mutten olekaan saanut aletuksi mitään
Kurtturuusujen rikkiksille oli tarkoitus mennä, mutta jotenkin tulikin vaan taas kerran siirreltyä tupakukkia kuistilla männyn siitepölyssä.
Illalla myöhään kastelin pelkästään tänä keväänä istuttamiani juttuja. En ole vielä kertaakaan käynyt kannun kanssa muun kasvillisuuden parissa, vaikka se hetki lähestyy kovaa vauhtia.
Kara.Koo, eihän se mikään ihme ole ettei teillä Pirja vielä kuki kun asut puoli kilometriä pohjoisempana ![]()
Eilenillalla oltiin kuuntelemassa operettia, ja maanantaina olin n. klo 22 asti sairaalan päivystyksessä... tänään pitäisi olla jo seiskan aikaan kotosalla, jos kuljet ohi niin tuuhan kurkkaamaan, jos ei pihalla näy niin rimpauta ovikelloa. Pitää aina välilä käydä sisällä etsimässä puutarhakirjoista/netistä ohjeita. EIkä mulla ole muuta vikaa kuin että ääni ei oikein kulje - mutta ei se haittaa kun elekieli pelaa ja kädet viuhtoo puheenkin edestä!
Suoritin koko etupihan alueelta täydellisen nurmikon riiston, kun vedin käsikäyttöisellä hiljaa surraten nurmikot aivan minisängelle vastoin kaikkia hellekesän käytäntöjä. Haravoin kolme kottikärryannosta viherkatetta, jotka tietysti käytin varjon penkkini istutuksille, koska se on nyt minulla koko ajan mielessä. Katetta panin vain sille alalle, missä on istutuksia.
Kyllä kesti kauan, ennen kuin sain leikkurin katkomaan heinää. Oikeastaan tuo sänkiasento oli ainoa, minkä leikkuujälkeen olin tyytyväinen. Mutta oli kyllä yhtä tuskaa keskipäivällä tuommoista jyräystä pitää, kun niin lämmintä piisasi.
Leikkuri oli muuten autotallissa pahvilaatikossa ja sarvet varastossa hyllyllä pieniksi purettuina. Kaikkea se isäntä ehtiikin.
Äsken kastelin jo takapihan altaan "viimekesäisellä, vanhalla vedellä" takapihan joitakin kohtia. Jospa viikonloppuna saisimme uudet vedet altaisiin, ettei tarvitsisi niin pihdata tynnyrivesien kanssa. (Molemmissa ranteissa ja leuan alla on imelät turvotuspullistumat mäkärien jäljiltä)
Istutin ruukkuihin ja penkkeihin kaikenlaisia kasveja, perennoja, kesäkukkia, chrysanteemia, kosmoskukkaa, koristetupakkaa, pun.päivänsineä, kelloköynnöstä, ihmekukkaa, keijunmekkoa, mustasilmäsusannaa, Israelin pun.kesäkukkaa, lobeliaa, auringonkukkaa ym.ym. huomenna jatkuu istutus.