Istutimme isännän kanssa yhdessä (!) tosi suuren marja-aronian juurakon, jonka perimme eräästä pihasta. Se seisoi sadevesitynnyrissä odottamassa parempia ilimoja aika pitkään. Montusta nousi niin suuria kiviä, että oikein oli ihme. Aamusella kastelin vähäsen vain, kun niin on sadetta lupailtu ja nyt se sade on totta.
Mäkäriä oli erikoisen runsaasti siellä aronian istutuspuuhassa.
Heh. Luulin jo, että meillä ei mitään tuholaisia olekaan, mutta äsken kun olin menossa istuttamaan pensasmustikkaa, niin huomasin, että keltakurjenmiekkakasvustoon pesiytynyt lehtoängelmä on ihan piukassa kirvaa Hyvä sille.
Alkuperäinen kirjoittaja: Tuntematon tai poistettu käyttäjä
Kyllä tänään on ukkosta ilmassa, sillä meidänkin isäntä oikein selkeästi ilmoitti, että hän voi sen istuttaa vaikka heti, kun vain sanot paikan (kun kerroin, etten saa pestyä yhtä tynnyriä, kun siinä seisoo se iso marja-aronian juurakko). Olin kuin puulla päähän lyöty, äkkiä kuvioin lapiolla alan, vein kottikärryt, pressun ja talikon tapahtumapaikalle, pysyttelin kaukana niin kauan, kunnes näin kuopan olevan suurinpiirtein sopiva ja menin nopeasti kaveriksi tekemään multasekoituksen kompostimullasta, hiekasta ja hevonpeestä. Ihan itse isäntä myös kävi kärräämässä ja siististi asettamassa nousseet suuret kivet koilliskulman vesitynnyrin alustalle. Olen vieläkin yllättynyt. Kastelin monella monituisella kannullisella istutteen, vein työkalut paikoilleen ja silmäilin alueen muutenkin siistiksi sillä aikaa, kun isäntä kertoi kalavaleita naapurin yhtä innokkaan kalamiehen kanssa.
Kalamiehistä tulikin mieleen kuopukseni, joka tykkää kaikenmaailman onkimisista ja katiskan liottamisista ja olipa juuri pariin otteeseen melkein-miniäni isän kanssa ihan oikeasti kalastamassa Päijänteellä, troolilla, että mitähän kaikkea kalastusaiheisia saitteja mahtaakaan olla? Vielä kun saisi kuopuksen myös syömään kalaa, kotonakin, olisipa aika mainiota!
Täällä on tänään todella aherrettu koko perheen voimin. Ja ilmakin oli just sopiva, olisiko ollut n.20 C varjossa. Tehtiin kaksi liuskekivi-käytävää. Aika homma; ensin hahmoteltiin käytävä kivillä. Ja sitten kanttausraudalla tein kivien "ääriviivat", kivet pois ja nurmikko ja multaa pois. Ja alle hiekkaa ja kivi päälle. Sitten "mallaus" ja reunojen täyttö mullalla. Ja vielä uusia nurmikonsiemeniä. Nyt ovat hienot ja pääsee ajamaan leikkurilla päältä.
Näistä kohdista oli nurmikko ihan kulunnut, koska näistä aina kävellään. Kukaan ei viitsi kiertää mm. roskikselle.
Mitähän sitä tuli tehtyä mökillä? Kasvihuoneen kaksi ekaa laatikkoa on valmiit, ne on täytetty mullalla ja tomaatit, paprikat ja kurkku on niihin istutettu. Kasvarin peräseinän altaaseen kärräsin multaa ja sinne istutin muutaman tomaatintaimen, vesimelonit ja viinirypäleen. Chilit ja jalapenot laitoin myös kasvarin puolelle.
Varastoa nikkaroin sen verran, että laitoin pystytolpat paikoilleen.
Potageria täytin vähäsen, laitoin sinne muutaman maissin taimen kasvamaan. Ja kitkin sen rikkaruohoista. (Enkä tietenkään enää muista mihin ne kehäkukat kylvin. Enkä tiedä minkänäköisiä niiden taimet on, joten mahdollisesti kitkin nekin pois sieltä.)
Pelto muokkasin vähän lisää, kolmasosa on muokattuna. Kaalintaimet on istutettu ja kurkunsiemenet kylvetty.
Leikkasin nurmikon ja raivurilla siivosin marjatarhalta heiniä matalaksi.
Istutin yrttitarhaan loput yrtit.
Kärsin nestehukasta, pienikin ponnistus ja hiki valui ihan solkenaan kaikki 4 päivää, jotka jaksoin mitään puuhastella siellä. Varjolämpötilat oli 27 astetta joka päivä.
Kyllä mökillä on ihanaa-iiiihhhaaahhhaaa ! Mökkiviikonlopun jälkeen heräsin tänä työpäivän aamuna kuin piestynä, puolirampana jäsenistäni. Mökillä tein hulluna ylipitkiä "työpäiviä" kun innostuin raahaamaan keväisiä haravointijätteitä kivenkoloihin ja kuopuroihin metsänkätköihin. Kävely metsäpoluilla ei käy kuin tanssi, vaan pitää kantamuksineen muistaa kierrellä kiviä ja juurakoita, joten rankkaa on. Ja nousuakin on ihan kiitettävästi. Toinen ikuisuusprojektini oli isojen polunvarsikivien puhdistaminen. Olivat vuosikymmenien saatossa sammaloituneet kamaliksi turjakkeiksi, joten revin, raastoin, raaputin ja hankasin sammalet ja paksut kerrokset maatunutta kariketta kiviltä pois, ja kas, miten nättejä kiviä sieltä löytyikin. Projekti jatkuu, jäykkäraajaisuutta on luvassa koko kesäksi :)
muajussi, hienoja kiviä ja kivat kukkaruukut niillä
Minä olen kaivanut heinistä esiin kukkapenkin reunuskiviä ja katsellut pihanurmea sillä silmällä, että taas pitäisi leikata. Kärryllinen multapusseja odottaa, että viimein pääsisin ruukuttamaan loput taimet, mutta kun en koskaan ennätä kasvihuoneelle asti, kun on välilläkin niin paljon puuhaa...
Mökillä tulee harrastettua kierrätystä, se kun on saaressa, eli hankalan raahausmatkan takana. Kukka-astiat ovat entisen pallo-grillin puolikkaat, emaloidut ja sopivasti jalkojen reiät ja höyryreikä pohjissa. Raahasin jo varaston takaa esiin ikivanhat rautaiset kottikärryt kukka-astiaksi, jolloin isäntä meinasi saada hermoromahduksen, että noita romuja pitää esille kaivaa ! Kerroin, että ole onnellinen, sillä vielä minä en kanna esiin vanhoja monoja, joihin kukkia istuttelen, eikä hassumman näköisiä ole nekään näkemäni olleet.
Tänä aamuna jyystin osan nurmikoista moottorittomalla leikkurilla, mutta pilvimassojen lisääntyessä vaihdoin bensalla toimivaan, jotta kerkesin kaikki nopeasti leikata, eikä mitään sadetta sitten tullutkaan!
Keräsin myös kottikärryllisen vuorenkilpien kukkavarsia, vähän rikkiksiäkin siinä samalla ja sisustin taas kuistia uudelleen sekä istutin mustasilmäsusannan kukkapenkkiin. Jotain muutakin tein, sillä kuutisen tuntia olin jotain tuhraamassa koko ajan pihalla.
Kierrätin kuistille penkin kankaaksi ja pöytäliinaksi yhdet ikkunaverhot ja aika tovi meni, kun kollasin yläkomeroilla jotain kukkien nypintäkippoa kuistille, mutten keksinyt vielä sopivaa Haluan siis sinne kivan kipon, mihin voin pistää vanhat orvokin kukat ja semmoiset, sillä kuistilla on vain peltiroskis, johon pannaan kaatopaikalle menevää pikkuroihnaa käsistä. Kaikkea sitä saakin päähänsä.
Sand, mites olisi kukkaruukku niille roskille, ihan semmoinen punasavinen tai sitten muu tyyliin sopiva? Minulla on koreja ja niitä vanhanmallisia emalivateja tuolla pitkin nyppimisiin...
Tulin kotiin pää täynä kunnianhimoisia suunnitelmia mutta. Kotona totesin että isäntä on todella huonossa kunnossa sillä jäi eilen kuorma-auton lavalta pudonneen ruohonleikkuutraktorin alle. Pyysin kylän terveydenhoitajaa katsomaan ja hänkin oli huolestunut ja käski mennä huomenna lääkäriin. Koska isäntä on pipi häntä pitää hoitaa ja annoin lääkettä josta virkistyi niin kovasti että meni (vaikka koitin toppuutella) kokoamaan uutta matto/pyykkitelinettä, joka oli tuotu tänään pihaan.
Kotona oli myös poikien kavereita joten heidätkin piti ruokkia ennen pihatöiden alkua, ja hyvät apulaiseni eli meidän pojat lähtivät uimaan. Jäin sitten yksin rapsuttelemaan kukkieni kanssa, olin suunnitellut suuren luokan ruukutus- ja istutussessiota täksi illaksi.
Sain nyt kuitenkin loputkin purjot istutettua, samoin maissit pääsivät väljempään multaan. Tein yhden ruukun niin että keskelle tuli tiilenpunaista samettikukkaa ja reunoille oikein punaista apinakukkaa. Kuistin eteen laatoille tämmäsin ruukkuja, yhdessä on inkaliljaa ja gladiolus, toisessa pelkkää maahumalaa, kolmannessa daturaa ja sitä oxalista jossa on punavihreät lehdet ja punaiset kukat, ja matalanlaveaan ruukkuun laitoin esikasvatetut anemonet ja daturaa.
Tienpääruukut tein tänä vuonna oikein valtavan siirappisen suloisiksi - näytti hassulta tuolla puoliluonnontilassa koivunjuurella. Oikeastaan kiva kontrasti. Vaaleanpunaista ja valkoista.
Olin voittanut kylän markkinoilta kuin tilauksesta tummanruskean kukkalaatikon, ja sitä varten minulla oli ontto paikka tuossa keskipihassa. Se sopi kuin nappi silmään niiden kahden vanhan laatikon kanssa. Uuteen laatikkoon laitoin ruusuliisan.
Kasvihuoneeseen istutin pari tomaattia vielä ja samettikukkia. Säätelen yhä vielä sitä kastelujärjestelmää, liian kuivana se pitää pönikät.
Sekoitin kottikärryllisen istutusmultaa ruukkuja varten huomiseksi, toivottavasti sataa jo yöllä. Alkaa tyhjentyä uhkaavasti jo taas nuo ränninalussaavit.
Olisin vielä mielelläni istutellut ruukkuja valmiiksi mutta hyttyset ajoivat tupaan. On se niin tympeää kun keskityt kukanistuksiin kourat mullassa ja sitten hyttynen otsaan. Yäk.
Kukkaruukun sijasta silmissäni siintää jokin pikkuinen kori ja yöllä kolistelin kellarin aarrehyllyilläkin, mutten vielä löytänyt Löysin sieltä muun pienen seinähyllyn, joka on ollut saunassa pesusienikäytössä ja siihen saan ehkä kuistilla paikan pihahanskoille ja oksasaksille, koska aina hanskani lojuvat pitkin kuistia epäesteettisinä.
Pihapuuhana vilkaisin aamuyöllä alkaneen sateen jo yli puolenvälin täyttäneen vesitynnyrit.
Temsku, minulla on jo pitempään ollut mielessä, että kirjoituksistasi saisi koottua jonkinlaisen "Puutarhurin päiväkirjan" tahikka "Temskulan päiväkirjan". Paljon pahasempiakin kirjoja on kustannettu...