2014 Vuoden Ulko- ja pihapuuhia, Suljettu

En ole vielä mitään kylvänyt, mutta nyt on maa valmis, ei muuta kuin penkkiä tekemään ja siemeniä piiloon. Laitoimme toisen kerran pumpun vesimonttuun. Kerran jo laitoimme, mutta otimme pois kun oli niin pakkasasteita yöllä, mokoma olis menny vielä rikki. Melkolailla hyvä olo!

 

Mie en muistanutkaan, että takareisilihas on olemassa

Nyt se ilmoittelee, että venytetty on liikaa.

Iso, iso kankkulihas on myös tiukilla tuon kumartelun jälkeen.

Mutta, tulipahan tehtyä kasvimaa valmiiksi(melkein)

Kyllä olen tyytyväinen, kohta saunaan ja ansaittu saunajuoma päälle .

Mietin tänään että mitäs kaikkea mulla sinne kasvimaalle oikein on istutettavaa, oli koko ajan sellanen tunne että onpas vähän sortteja tänä vuonna. Äsken hokasin että sipulit, niitähän mulla on myös vaikka kuinka paljon maahan laitettavana. Johan helpotti "liian-vähä-ahdistus" :)
Lähes koko päivä mennyt tänään kasvimaapuuhissa, istuttamaankin pääsin jo taimia. Eilen ostetut puuliljat laitoin myös kukkapenkkeihin, niistä olen ihan hirmu onnellinen.
Mitään kamalan ruumiillista rehkimistä en oo tänään tehnyt, siksi tuntuu että olis vaan lekotellut ja laiskotellut. Ihan mukavaa sekin vaihteeksi. Ja seuraavaksi pieni pihakierros kylmän juoman kera

Ihanan kesäinen päivä ollut!  Yheksisen tuntia tuli oltua ulkona/liikkeellä, söinkin lennossa autossa.  Nyt on ruoto niin kipeä, ettei tosikaan - mitenkähän kipeä huomenna?  No joka tapauksessa, aamupäivästä suuntasin miehen kanssa yhdelle kaupungin omistamalle tontille (muistanette, kun kyselin aiemmin keväällä toisaalla tällä palstalla siitä alppiruususta?) hakemaan kasveja. Siis kaupungilta saadulla luvalla tietysti! devil Alkuperäinen ajatus oli tuoda se alppiruusu kotiin, mutta sinne se nyt sitten kuitenkin jäi.

Kaivettiin tontilta kolme mätästä jotain angervoa sekä yksi mysteeri. Tuota mysteeriä tontilla oli valtavat puskat, lehdet näyttivät isolehtisen alppiruusun lehdiltä, malliltaan, mutta pienemmiltä. Jos se tuossa pihassa innostuu kasvamaan ja kukkimaankin, täytyy lajitunnistusta tehdä sitten. Noiden ylöskaivamisen jälkeen ajateltiin käydä rodon kimppuun, huonoin tuloksin.... Mutta rodon juurelta kaivoin ylös jotain. Se näytti itse asiassa liljan piipoilta, mutta kotona tarkemmin tutkittuamme mies tuli siihen tulokseen, että piipot ovat alppiruusun. Jos sekin lähtee kasvamaan, tunnistellaan sitten. mail

Sittenpä tulikin myllättyä tuossa omassa pihassa. Kuvia voitte käydä kohta katsomassa tuolta gellerioista mun galleriasta. Täytyy sanoa, että tuli hieno - vaikka itse sanonkin. broken heart Pyykit kun vielä ripustaisi kuivumaan, syöttäisi koirat ja käyttäysi ne iltatarpeillaan niin sitten pääsisi saunaan ja varmaan aika pian sen jälkeen unelle.

Jaksoin vielä iltapuhteina leikata nurmikon täältä vanhan asunnon pihalta. Nyt on väsynyt mutta tyytyväinen olo. Voi hyvillä mielin heittäytyä sohvalle selailemaan puutarhakirjoja ja -lehtiä.

Tuli mieleeni, vaik ei ehkä lukeudu ulkopuuhiin...

josko kokeiltaisiin puutarhatöiden aiheuttamiin lihaskramppeihin sitä kuuluisaa

keppijumppaa

Huomenna saattaa olla entistä enemmän virtaa

En tosiaan tiedä, mikä tähän selkään auttaisi. Heräsin äsken kun piti vain hetkeksi ummistaa silmät ja kävin roudaamassa ulos jätetyt kasvit joko kasvariin tai sisälle. Ihan lämmintä vielä ulkona, joko se kesä nyt tuli?

Olipa tosiaan ihanan kesäinen päivä, ja varmaan kevään kiireisin! Istutin kaikki tomaatin ja kurkun taimet kasvihuoneeseen kasvusäkkeihin ja isoihin ruukkuihin. Lopuksi illalla (päivään kuuluu tietenkin aina ruoanlaitto yms. ) ennen saunaa istutin betonirenkaaseen orvokkeja ja narsissitupakan taimia sekä kylvin tuliunikon ja krassin siemeniä. Ja kärhöruukkuihin kylvin myös krasseja ja kääpiösamettikukkia. 

Lapset ovat sellaisia, että heti kun tulee vähän lämmintä, vaihdetaan jalkoihin shortsit ja etsitään vesipaikkoja, kasteluvesitynnyriin mokomat yrittivät kastautua, kun meillä ei ole mitään lampea tai uimapaikkaa. Eihän ne ymmärrä sitäkään, että uimarannoilla vesi on vielä tosi kylmää! 

Huomenna Turussa kuulemma avataan Samppalinnan maauimala. Todennäköisesti siellä on melkoiset ruuhkat kun on niin lämmintä ilmaa luvassa, en vie lapsia sinne vielä huomenna. 

Minulla odottaa istutusta mm. upouusi japaninmagnolian taimi! Huomenna ehkä teen sille paikan. 

Ensimmäinen ihan "ikioma päivä" tänä vuonna. Vuorokausi yksin, ai että tuntuu hyvältä. Ei passattavaa, ei tarvinnut neuvoa, ei tarvinnut tarkistaa ja ei tarvinnut pyytää tekemään uusiksi. . . . .

Keittiö- ja lämmitysjärjestelmän remppa valmis. Kestänyt ikuisuuden. Uusivuosi vaihtui meillä niin että porakaivon pumppu hajosi, tuli tiensä päähän, ikää 24 vuotta. Nyt vettä virtaa sisällä ja ulkona, lämmintä ja kylmää. Uusi keittiö toimii ihanasti ja myös keittiön koneet. Lämmitys riittää ja laitoinkin jo pois päältä, nythän on jo kesä. Aaah. Ihanaa. On ollut rankka kevät. Miehiä on ollut enemmän ja vähemmän ja aina joutunut olemaan hyvinkin läsnä. En hyväksy fuskuja jos jostain maksaa.

Ulkona ei sitten mitään tehty, en ole edes ehtinyt ottaa haravaan kiinni, mutta tänään siihen tuli muutos. Aloitin sentään.

Kasvihuoneessa tilanne kriittinen, tomaatit ym pitää saada ruukutettua, mutta tänään paneuduin enemmän kukka- ja multapuolelle. Oli pakko saada olla ulkona. Aurinko paistoi ja oli kesäisen lämmin. Päällä hyvin kevyt vaatetus. Nyt tarvitsee saada vähän väriä pintaan.

kuva

Istutin erilaisia ruukkuasetelmia. Pieniä vielä mutta kyllä ne siitä komistuu. Kukonhelttakukkaa, kannaa, muurinkelloa, siniviuhkaa, petuniaa. . . . . .

kuva

Oli taas pakko saada Riikinkukkopetuniaa istutettua laatikkoihin, ovat niin komeita ja reheviä, ja kukkivat koko kesän. Pasuunat ovat jo olleet pari vuorokautta ulkona ja viihtyvät. Nuppuja on paljon. Petuniaamppelit pääsivät tänään omille paikoilleen. Uusi tuttavuus on mustasilmäsusanna? siis punaisena. Tällä nimellä se myytiin, köynnöstävä ja kestävä? en tiedä, kokeillaan ja katsotaan. Oli niin nätti väri ja hyvät taimet.

Muita istutuksia oli myös narsissitupakat ja se tuoksuva tupakka (jota nimeä en myt muista). Ovat vielä sen verran pieniä että en ottanut kuvia. Virginiantupakka odottaa istutusta huomenna, niin kuin myös lisää Riikinkukkopetukoita. Huomiseksi jäi myös jokunen tusina verenpisaroita. Onnistuin liian hyvin verenpisaroiden pistokkaiden kanssa, että nyt alkaa "tenkka påå" mihin ne oikein saan sijoitettua.

kuva

Viherlandiassa muovihuoneiden huput olivat tiensä päässä ja täysin haperot. Yritin hakea netistä varahuppuja mutta eihän niitä myydä. . . .

Suunnitelma B, tein tuulisuojan. Pitää ostaa lisää laastinpaljuja, muovihuoneiden rangat saa nyt jäädä "tukikepeiksi" ja istutan tänne avomaakurkkua, karviaiskoisoa, tomaattia ym.

Käänsin ja muokkasin perunalavat. Tosin, tänä vuonna en ole niin varma ollenkaan että istutan perunaa, koska menekki on meillä aika pientä. Sen sijaan paljon maissia ja juureksia.

Koska aika on ollut kortilla, tiloista puhumattakaan, ostin uusia tuppoja ruohosipulia ja persiljaa, jokunen valkosipuli ( ensimmäinen kokeiluni), ja purjoa. Sain nekin istutettua. 

Onneksi huomenna on uusi päivä. . . . 

Puuhaa riittää. 

Henkinen väsymykseni väistyi tänään ja tilalle tuli fyysinen  väsy.

Joka ikunen muskeli kolottaa ja sen päälle vielä massutauti. Noh, ei se nyt tahtia haittaa kunhan ei laita mitään suuhunsa . . . ja pysyy kotona !

 

Voi hyvänen aika miten paljon, Chali, ehdit tehdä yhdessä päivässä. Mulla olis mennyt noihin varmasti viikko. Ja tuntuu, että te kaikki muutkin olette ihan yhtä taikureita kuin Chali.

Tänään ois ollut kyllä niiiin mahtava päivä touhuta pihalla, mutta meni melkein kokonaan koiratouhuissa. No, tein yhden, kenties aika merkittävänkin pihapuuhan. Näin elämäni ensimmäiset liljakukot pikarililjan lehdellä p*neskelemassa, toivottavasti olivat onnellisia kuollessaan cheeky

Sanonpa muuta Tuomipihlaja. Ihan hengästyttää. Mulla ei mikään etene koskaan noin nopeasti.

Minä maalasin eilen ikkunoiden karmilautoja ja vieläkin se jäi kesken, hidas kun olen. Mutta mies sai maalausurakkansa loppuun eli talon ja varastorakennuksen seinät ovat nyt kahteen kertaan maalattuna. Urakan valmistumisen kunniksi korkkasimme kuohuviinipullon.

^ ja ^^

Kun saan touhuta ilman keskeytyksiä ja omaan tahtiin, puuhat menevät kivasti. 

Välillä istahtaa juomaan kahvia ja siinä samalla suunnittelen seuraavia töitä. Nousin kyllä tosi varhain kun valoa oli liikaa ja nukkumisesta ei tullut mitään.

Tänään yritän saada syötävät siemenet maahan, maissikin kaipailee jo omalle paikalle. Niin ja sitten loput tupakat pitää saada ruukkuihin. Multaa ei ole enää kauheasti, pakko lähteä ostamaan. Verenpisarat sain jo istutettua ja raahasin isot keramiikkaruukut varastosta. Ulkona raikas kaunis ilma, niin teen ne painavimmat työt nyt, päivällä paneudun kevyempiin töihin. Aamulla heräsin jo puoli kuuden maissa ja oli niin ihana linnunlaulu. Otin kahvit ulos ja vaan kuuntelin. On tämä kevät niin parasta aikaa, ehdottomasti mielestäni se paras vuodenaika.

 

Sain talon lopun sokkelin maalattua, nyt taidan vaan istutella jotain kesäkukkia ruukkuihin ja nauttia lämmöstä.

aloin tuota pitkää seinän vieruspenkkiä purkamaan ja siirtämään kasveja,n. 15m pikä ja metrin leveä täynnä vuohenputkea:(

no vähitellen senkin saan kuntoon,siihen tulee maanpeitekangas ja soraa,jos jotakin ruukkua siihen sovittais sitten? kädet on aivan hyytelöä ja niiin kuuma,vali,vali.

Tämän viikonlopun olen viettänyt kaksistaan esikoiseni kanssa, kun toinen puoli perheestä on mökillä käymässä. Tänään kuljeskelin taas ikkunasta ikkunaan huokaillen, kuinka ihana sää houkuttelisi ulos, mutta juuri mitään pihahommia ei vieläkään saisi selän takia tehdä. 9-vuotias poikani näki tilanteessa markkinaraon, ja annoin hänen ylipuhua itseni palkkaamaan hänet pihahommiin avukseni. :-o

Kyllä teki poika motivoituneena hommia! Lapioi multaa kompostorista kottikärryyn, kärräsi ja levitteli multaa muuripenkkiin ja kaivoi parit vuorenkilvet pois penkistä, keräili risuja ja kärräsi ne kompostoriIn. Sen jälkeen kantatttiin yhdessä muutamat istutusalueet siten, että minä poljin kanttausrautaa, ja poika konttasi ja kaiveli roippeet multasäkkiin. Siistiä jälkeä tuli ja nopsaan! Ja mikä parasta, poika lupasi jatkossa auttaa ihan ilmaiseksikin. ;-)

Kesäkukkaistutuksia tehty ja yleistä suunnittelua harrastettu puolimakuuasennossa terassilla. Kasvarin lämmöt lähentelivät neljääkymppiä, huh. Pelargonit lähtivät terassille aurinkoa tervehtimään. Tämä aika on mun mielestä parasta koko vuodessa, nämä hetket ennen kuin kaikki vihreys ja kukinnat räjähtävät kesän ilotulitukseen.

Rapunzel niin on,parasta aikaa on toukokuu,aina vaan vuodesta toiseen!!!

Kesäkuistin pesua tänään, ja saunakammarin siivous. Nyt kuisti tuossa kuivattelee itseään, kohta saa viedä tyynyt ja patjat sun muut härpäkkeet paikalleen, ihanaa!



Eilinen meni kylätalkoissa, meidän kylällä oli jättitalkoot, noin kymmenesosa (eli 350) kyläläisistä oli hommissa. Siinä lähti risukot ja roskat, ikkunat peseytyivät, näyteikkunat somistuivat, aidat saivat maalia pintaan… Minä maalasin räsymaton tyttöjen kanssa Valintatalon pyörätuoliluiskalle. Tuli kiva ja ai että oli mukavaa kuunnella miten ohikulkijat tykkäsivät.

Kyllä on ihmisellä oltava valtava polte pihalle. Kämmenet ovat keppiliikunnasta mustelmilla ja leikattua koipea turvottaa kipsin sisällä, mutta niin vaan löysin tänään itseni istumasta nurmella leveässä haara-asennossa, kipsijalka ämpärin päällä koholla. Käden ulottuvilla lapio, kastelukannu ja istutettavat taimet.