2014 Vuoden Ulko- ja pihapuuhia, Suljettu

Kaadettiin tontin pohjoisrajalta orapihlaja-aidan rohjake tapeille. Se oli jo kasvanut niin korkeaksi, ettei sitä voinut enää oikein mitenkään muotoilla. Ja paljon oli kaljuja kohtia jo. 40 metriä sitä kaatoiloa riitti. Huomenna tilataan roskalava, johon kasataan nuo piikikkäät ruojakkeet. Jos jaksetaan ja ehditään viikolla niin kaadetaan tuo länsirajakin. Se aita on onneksi paljon lyhyempi.



Tuhkaa levittelin kasvimaalle ja kahteen perennapenkkiin. Yllättävän vähän tulee tuhkaa, vaikka puulla pääasiassa lämmitetään. Taaskaan ei riittänyt ihan joka paikkaan.

Kuusiaitaa vähän leikkelin, latvatkin niistä puista jotka olivat yltäneet tavoitekorkeuteen ja sen yli. Katkoin perennanvarsia ja ripottelin niille sijoilleen. Maassa olevat kasvinjätteet pidän kasvien suojana ja saavat jäädäkin maan matosille. Levitän sit keväämmällä näön vuoksi multaa tai ainakin kompostia päälle. Koetin myös hakata halkoja mutta lapset halusivat opiskella kirveen käyttöä niin jäi varsinaiset hommat aika vähälle. :slight_smile:

Kävin kasvihuoneessa katsomassa miten multapurkit jaksavat. Pistin syksyllä multa-altaiden päälle muoviruukkuihin mustajuuren siemenet odottelemaan kevätaurinkoa. Lopuksi nakkasin käytävälle yhden tyhjän altaan sateensuojaan. Sinne oli tippunut hiiriä, kolmetoista kappaletta, olivat syöneet aivot kuolleilta lajikumppaneiltaan.  

Kevätaurinko saa ihmeesti heräämään, tein tänään sanomalehdestä kylvöpurkkeja.

Olemme mieheni kanssa täällä Varsinais-Suomessa nauttineet muutamasta aurinkoisesta kevätpäivästä. Kävin tänään maalikaupassa maalia ostamassa ja mies alkoi talon räystäslautoja maalaamaan. Kertaalleen sai ne jo maalattua, mutta nyt säätiedotukset lupaavat kylmää keliä koko maahan. Taisi jäädä siihen maalaushommat. Loppuviikosta keli muuttuu, joten pitää laittaa vauhtia, jotta saa toiseen kertaan maalattua räystäslaudat.
Sääliksi käy pieniä kukanalkuja, jotka jo pilkistävät maasta. Kuinkahan niille käy?

Kolme omenapuuta on nyt isännän toimesta leikattu ja minä keräsin oksat ja lapio systeemillä aurattuja kiviä nurtsilta takaisin tuli siivottua…

Piha on siistimpi ja pienet luminokareet heitin lapiolla sipulikasvien päälle :slight_smile: Niin ja levitin kahvia sipulipenkkeihin jottei rusakat söisi pieniä piippoja. Varjostuksia laitettiin tuulessa …hieman tyhmää…mut tulipa laitettua kunnolla kiinni ! Ei tuuli vie. Tänään on sisäkukkien mullanvaihtoa tiedossa…siitä en tykkää kun kasvit on niin suuria. Ison aralian huiskon nakkaan pihan risukkoon.

Haketinkausi avattu, pistin silppuriin Seija-myrskyn ja muiden myterien irrottelemat männynoksat ja kaatamani koivunrimpulan harvat oksat ja latvan.

Myös balkaninmalvan parimetriset varret leikkasin irti ja silppusin.

Puuhamaan penkit on sulia. Kävin tien reunasta siistimässä komeamaksaruohot ja nukkapähkämöt. Harmi että tuuli on niin kovaa.

Rikkoja olisi nyt hyvä nyppiä kun lähtevät helposti märästä maasta.

Meillä on joka paikassa viiden sentin lumikerros, kova kuori. Meille kun aina kinostuu, ja kun tuuli ei pääse pihaan, niin vieressä olevan pellon ollessa paljaana meillä on lunta. Mutta sain sentään vedettyä varjostusverkon (se löytyi) alppiruusulle.

Pakko oli vielä mennä puuhamaalle vähän putsailemaan penkkejä. Niskathan tuossa saa taas kipeäksi mutta voi hyvät hyssykät kun se on ihanaa.

Uutta kasvustoa pukkaa joka paikasta.

Pihapenkkeihin ei ole vielä mitän asiaa.

Minäkin tänään ihan intopiukeena putsailin vähän penkkejä, käveleskelin ympäri pihamaata ja suunnittelin kesää. Edelleen harmittaa nuo pari tuulitunnelia, mitkä meidän pihassa on, vaikka tämä suht suojainen muuten onkin:( Tänäänkin juuri tuuli sellaisesta suunnasta, että puhuri kävi läpi pihan. Jotain radikaalia on tehtävä tänä kesänä.

Siivosin myös ison verannan (vaikka siihen kävi se ikävä tuuli) ja raahasin siihen suulista iiison puusaavin (halkaisija reilu 110 cm). Se on nyt pohja ylöspäin tuossa verannan yhdessä nurkkauksessa. Siihen tulee pari isoa ruukkua ja sitten lisukkeeksi kaikenlaisia aarteita.

Pihakierros tänäänkin. Siivoilin lisää kukkapenkkejä. Ja älkää nyt pelästykö, en suinkaan siivonnut kaikkea suojaavaa kerrosta pois, vaan katkoin ja pilkoin talventörröttäjiä ja laitoin ne takaisin penkkiin ilmavaksi kerrokseksi suojaamaan tulevien pakkasten varalta. Joissain penkeissä oli vielä lehtiä, niitäkin pöyhäisin ilmavammaksi, niin on parempi eriste, eikä homehduta kasvua allaan.

Rikkiksiäkin sain jo kitketyksi, ja jokusen punaisen paholaisen nitistin.

Uuh, ja pää on täynnä suuria suunnitelmia, taas. Ihanaa tämä kevätaika (vaikka kai vielä on virallisesti talvi). Miehellekin jo visioin, eikä edes pistänyt kovin hanttiin mun sunnitelmilleni. Miehen ei tarvi osallistua puutarhahommiin (muuta kuin tuomalla kuorma-autollisen hiekkaa ja kiviä, jälleen kerran), mutta suuret muutokset haluan hyväksyttää hänelläkin, kun on kuitenkin yhteinen piha.

Me oltiin myös yhdessä pihalla; isäntä korjaili heinäseiväsaitaa ja minä olin välillä “silminä” että tuleekos suoraan. Itse vähän aloittelin siivoilua, törröttäjiä katkoin ja eilessä päivänä siivoilin hyväksi laattakäytävän. Olipahan siihen ripoteltu “muutama” kourallinen tuota murskaa liukkaan aikana. Nyt on siistinä!

Kun olisin vain löytäny pikkunarskuja kaupasta, niin olisin tuonut jo ovipieleen, mutta ei ollu.

Minä ostin jo helmililjoja, pitäisi tehdä joku asetelma tuohon pikkuverannalle. Pitää varmaan sit ottaa se sisälle, jos ne “hirmupakkaset” tulevat.

Puuhamaalla melkein helteinen keli. Pitkän perennapenkin siivous jo puolessavälissä. Pakko oli tulla vetämään evästä välillä ja kohta taas pihalle. Kevät on huumaavaa.

On kyllä ihan huumaantunut fiilis :smiley: Kävin haravoimassa havunneulasia ja pikkuoksia kasoihin, jos tarvii suojaa levitellä penkkeihin.



Vielä pitäis penkeissä katkoa varsia silpuksi ja ilmastoida/poistella löllöjä lehdistöjä. Kummallisesti tuo aika kuluu nyt ulkosalla :wink:


on se vaan aina joka kevät ihme kun luonto herää:) pihapuuhina vähäsen risujen keruuta ja ihmettelyä?
(tuli isot ja huonot kuvat,mut  olkoon:)sinivuokot nupulla ja krookukset availee nuppujaan:)

Aurinko paistaa ja kun sain sisäpuuhia edes vähän tehdyksi niin kipaisin pihalle. Löysin jo kauan  hukassa olleen pikkulapioni, (muut lapiot on sitten hukassa!) ja tutkin kompostoria, siinä oli jo ihan sulanutta ja  kahden kesän yli tekeytynyttä kompostimultaa. Sitä sitten kärräilin jo yhden kukkapenkin alavalle paikalle. Sitten olikin sulat kompostit siitä loppu ja palasin kiertelykierroksen jälkeen sisälle. Edes yksi  meconopsis on jo näkyvissä. Ja nyt on siis 13.3, 

Puutarhakauden avaus täälläkin tänään. Taivaallinen ilma. Talvi oli kyllä niin lyhyt, että tuntui aivan ihmeelliseltä olla jo taas pihalla touhuamassa. Hiukka reilu kolme kuukautta sitten tehtiin vielä ihan kunnon ulkotyöpäiviä,ei ehtinyt vielä edes kasvien nimet pahasti unohtua :slight_smile:



Rauhallista puuhailua ja paljon naatiskelua ja istuskelua (lämmittävä pepunalusta penkillä). Meidän puutarhabaarikin jo aukesi tänään: kun kuumuus hellitti, niin tarjolla oli rommikaakaota :slight_smile:



Pensaita leikkasin. Just hyvään aikaa ehdin, kun sipulikukkien piippoja ei vielä juuri yhtään näkynyt. On niin hyvä leikata, kun ei astu niitä tohjoksi. Osan vasta sain leikattua, homma jatkuu heti kun kerkeen. Aloitin aurinkoisemmilta paikoilta, jonne sipulikukat ensin tulee. Lumikellot kumminkin kukkivat meilläkin, tosin kovin lyhyillä varsilla tänä keväänä.

Kuusiaidan ja kuusien leikkausta, vadelmalinnoituksen purku ja vadelmanvarsien leikkaus, muutaman oksan poisto omenapuista. Tämmöisiä näkyi kasvimaan laidalla:


Ompa hän kaunis!