Piha ja penkit siivottu huomattiin että mitäs kun tulee pakkaset niin kun näytää. Sitä täytyy etsiä jostakin sulaa multaa ja peitellä pionien alut ja muitakin.
Puuhamaa siivottu loppuun ja syksyllä kaadetuista koivuista sahasin sirkkelillä polttopuita ja vähän rojulautaa siinä samalla. Risuille pitäisi vielä jotain keksiä. Harmi ettei ole haketinta:/
Jäätävä tuuli meinaa vähän viedä intoa tuosta puuhasta.
Vähäksi aikaa ehdin tänäänkin pensaiden kimppuun ennen kuin pimeä tuli. Himohan tähän hommaan ehti jo eilen iskeä
Kyllä nyt on taas vaakalaudalla kaikki muu, mitä piti tässä maaliskuussa ehtiä. Ne jäljellä olevat kurssit siirtyy jatkuvasti tärkeiden juttujen tieltä ![]()
Piti iso lumilapio hakea takaisin vintiltä, kun lunta oli tupruttanut niin reilusti. Ovat kuitenkin luvanneet pakkasia, joten heittelin lumet kukkapenkkien suojaksi. Huh, kun oli märkää ja painavaa tavaraa. Samalla ravistelin tuijat vapaiksi oksia taivuttavista lumipaakuista.
Onneksi tuli lunta, niin nyt kasvi kestävät tulevaa pakkasta paremmin.
Vaan kun ei lunta näy,olis saanut tulla edes jonkun verran,mutta se jättää meidät väliin.
Teinhän sittenkin ne pihahommat, mitä olin aikonutkin, mutta vähän mutkien kautta
.
Menin urheasti lumimaisemiin leikkaamaan ja muotoilemaan sähkökäyttöisellä pensasleikkurilla angervopensaita. Pian jo alkuunsa, sahasin siihen penteleen sähköjohtoon 

. Kaks ja puoltuntia
sain kulumaan, kun yritin päästä uudestaan käsiksi hommaan. Saha toimi toisessa pistorasiassa, mutta ei toisessa, toisen jatkojohdon kanssa, mutta ei toisen jne. ja sain kaikki satametriä vaivalla löytämiäni muita johtoja ja niitä hel…in keloja niin hirveään sotkuun, että meinasin hakea kirveen apuun. Olin siis välttynyt sähköiskulta, mutta mä olin kyllä ihan hiilenä
. Sisällä jouduin käymään monta kertaa ja siks riisua ja pukea moneen kertaan edestakaisin niitä läpimärkiä vaatteita ja hiki valui
. Sain lopulta leikattuakin kaikki ne pensaat, joita leikkelen puolestavälistä tai ylempää: pihlaja-angervot, pajuangervot, keijuangervot, ja ruusuangervot ja tuoksuvatut. Ihan vaan esteettisyyssyistä niitä hurauttelen pensasleikkurilla. Ovat nätimpiä lehteen tullessaan.
Kun mies tuli kotiin, niin tietysti sitten hänelle vaahtosin, että miten voi maailma olla niin minua vastaan, kun mikään ei suju …taas olin jo sitten uudestaan sotkenut ne johdot niin pahemman kerran, että en selvinnyt niistä enää yksin. Onneksi siinä vaahdotessani tulin kertoneeksi, että en sitten onnistunut ottamaan virtaa siitä yhdestä johdosta, joka tulee kellarista ilmanvaihtotorven kautta ulos, koska se johdon pää on niin löysä, että ei siinä pistoke kunnolla pysy. Ei oikein uskonut minua…onneksi…ja meni tutkimaan asiaa kellariin. Sulake oli palanut ja saman sulakkeen takana oli myös kolme pakastearkkua!!!
Saan kuulemma ensitilassa akkukäyttöisen uuden pensasleikkurin
. Ja miettihän tuo mies tuossa jo, että mitähän kaikkee sillä mun henkivakuutuksella sais
, kun lyhensi sitä mun melkein poikki sahaamaani sähköjohtoa.
Tourangelle, toivotaan että sinnekin päin sataisi lunta.
Yöllä on satanut muutama sentti ja paraillaan sataa pientä sadetta.Ainakin vähäksi aikaa on hiukan suojaa kukkamaalle.Pakkasta n.-3astetta.
Kävin lapioimassa paljastuneiden kukkapenkkien päälle lunta, ei tyypillistä maaliskuun puuhaa näillä leveyksillä. Alle 10 cm kerros enää maassa lunta, sekin niin kovaa ettei lumilapiolla saanut otetta, piti ottaa tasakärkinen metallilapio. Ei taida lumimöykyt pakkaselta suojata, jos edes sammalleimut suojaisi tuulelta ja ahavalta.
Olispa lunta mistä lapioida mutta kun ei niin ei. ![]()
Nyt on lunta ainakin täällä kanta-hämeessä
Lapiot ja harjat oli laitettu jo korjuuseen !
Pihan siivous voi mennä keturalleen kun polvi operoidaan aprillina…
Viime viikolla täällä oli useampana päivänä melkoista myräkkää. Kun sitten lopultaen koppeusin ulos niin eipä ollu näky silmiä hivelevä, ei.
Perennakylvösten päälle lappasin viikko sitten lunta, joka oli sulanut pois ja myrsky oli sitten riepotellut harson kylvösten päältä ja osan tikuista huis hapeliin. Kesällä saa tovin ihmetellä mitä tuli kylvettyä tai sit tuuli on riepotellu ne siemenetkin veke.
Ai että tää puutarhailu on sitten palkitsevaa 
Meillei oo ollu ees lunta mitä myrskyt riepottas, kaikkee muuta kyllä repii, hermot siinä sivussa.
Oikeesti täällä ihmiset jo puhuu että tulvat alkaa olla jatkuva riesa nykyaikana ja nyt sitt mahottomat tuulet, niin että mikähän on se kolmas luonnon tuholainen. (ei kahta ilman kolmatta)
Piha ja ulkopuuhat on vaan teoriaa ja suunnittelua.
Joko uskaltais ottaa omenapuiden suojukset pois, kun lumet on jo lähteneet. Löytäähän ne rusakot ruokaa jo muualtakin. Kuulin joskus, että kevät talvella jänis tarttee ruuakseen puunkuorta. Oiskohan tuo aika jo ohi.
Pihapiiri,älä ota,kyllä jänikset voi vielä kolota kaikki jos niitä on.Ei ne lunta tartte.Kokemusta on.Ne syö mustan maankin aikaan.
Ei missään tapauksessa vielä suojuksia pois. Meillä aikanaan kun oli piha puut, niin omenapuita leikatessa jätettiin kaikki oksat tähän aikaan hangelle tai maahan. Sitten kun ne ennen vappua siivottiin pihalta pois jänikset oli kaluneet ne aivan valkoisiksi. Isompia oksia käytiin välillä kääntelemässä, syömätön puoli päälle. Eivät niin innolla sitten syönneet sipulikukkien piippoja jotka nousivat maasta ylös.
Eilen aloitin tuonne pikkumettään näkösuojaitaa. Viime syksynä sitä jo piti aloittaa, mutta virta loppui, tai ehkä eniten se, että piti vielä kypsytellä sitä aitaa, että millainen. Sinne metikköön sai jo tolppakengät juntattua, ei ollut routaa. Kakkosnelkut (tai ei ollut ihan kakkosnelosta, vaan jotain epäkuranttia, mitä nurkista löysin…) niihin ja poikittain kummallekin puolelle kaksi heinäseivästä. Väliin jäävään rakoon sitten laitoin kaikenlaista pikkupuuta, oksaa tms. Tulee mun mielestä just metsään sopiva:) Ja hyönteishotelli tulee siinä ikäänkuin kaupan päälle.
Mun silmää hivelee kovastikkin tommonen oksista kasattu aita. Ties kuinkahan monta kertaa olen talven aikaan mielessäni tommosen värkännyt mökille. Eri asia on sitten millon pääsen tuumasta toimeen.
Me ollaan ostettu myllyltä suoraan sellasta ns.jäteviljaa eli ihan hyvää viljaa linnuille ja kuisollakkaan norsun kokoisille rusakoille…
Olen nyt jäljistä katsonut niin ne kaksi vanhaa jättikokoista rusakkaa tulee tieltä ja suunnistaa suoraan lintujen ruokintapaikalle ja mussuttaa viljaa. Linnut toki vetää kitusiinsa sen minkä valosaan aikaan ehtii mutta illan hämärryttyä rusakat popsii loput. Yhdenkään pensaan edessä ei olla pysähdytty tänävuonna ! Tosin osa on aidattu nyt 120 cm !