Tämän päivän urakka.Kastelujärjestelmä asennetaan tällä viikolla.Muutamia chilejä tulee vielä omiin ruukkuihin.
Melkeen alkaa hävettämään kun laitettiin pihaa vasta tänään Tuli käytyä hangossa ja neljäntuulen tuvassa kaffeel. Kallista ja makiaa mut maisemien ja miljöön vuoksi sinne mennäänkin. Sanomattakin selvää että kauniit Villat käytiin samalla ihailemassa. Hanko sinällään ei juuri mitään anna turistille mut maisemat ja Villat on katsomisen arvoiset.
Tänään keskityin kiroamaan tomaatteja, jotka jostain syystä kasvoivat about muutamassa päivässä ihan järkyttävän pitkiksi ja hauraiksi roikaleiksi. Pari olen onnistunut jo niitä ees taas kuskatessa onnistunut katkaisemaankin Vähän epäilyttää, että kastelinkohan ne epähuomiossa useamman kerran peräkkäin lannoitevedellä silloin, kun oli niitä pimeitä ja pilvisiä päiviä. Kerrankos sitä menee kastelukannut sekaisin... Saa nähdä, tuleeko noista mitään vai nakkaanko kaikki mäjelle, tympäisee.
No joo, kai tuokin siis ulkopuuhaksi lasketaan, kun niitä tuossa kuistilla manailin Sain sentään ihan pihallakin edes jotain muuta aikaan kuin pelkkää haahuilua. Sain viimein päätettyä, mitkä uusista liljoista istutan tuohon etupihan penkin aukkopaikkoihin, ja siihen päätyivät ihanat kerratut tiikerililjat, valkoiset Rialtot ja noista isommista tyypeistä Conca d'Orit. Kaikki vaaleanpunaiset hörhellykset jätin alapihalle, ja niitä kyllä riittää... Samalla sain kaiveltua pois ilmeisesti päivänliljojen mukana salamatkustanutta vuohenkelloa ja samperin kortetta, joka on salakavalasti alkanut hivuttautumaan tuonne kukkapenkkiin. No, en anna sen nyt masentaa, nykäisen pois esiin pistävät varret, ja sinneppä jäävät pian peittoon, kun nuo kukkaset pääsevät kunnolla kasvuun.
Alapihallakin pääsin viimein töiden makuun, alettiin kuorimaan nurmiturpeita pois ruusujen tieltä. Kyllä taas kiittelin mielessäni talon rakentaneita, kun heidän pottu- ja mansikkamaansa jäljiltä koko alapihalla on paksu ja hyvä ruokamultakerros kivien ja hiekan sijasta. Eipä tosiaan muuta tarvitse, kun nostaa nurmiturpeet ylös ja tuoda sen verran lisää tavaraa tilalle, että saa pinnan tasaiseksi tai koholle. Jos huomenna vaikka ennättäisi kuoria loput nurtsit pois, sitten kärräisi vähän hiekkaa ja kompostia tilalle, sitten pääsisikin laittamaan paikoilleen väliaikaisessa istutuksessa olleet nukkeruusut, valamonruusun ja jonkun vielä toistaiseksi nimettömän kaverin. Samaan satsiin pitäisi vielä kaivaa tuosta rinteestä Hansat, jotka leikkelin jo matalaksi aiemmin. Niin ja minunhan ei pitänyt niin ruusuista välittää Jotenkin mystisesti niitä vaan on tuohon nyt kertynyt...
Harrastin myös ahkeraa siirtojuoksutusta - kuskasin nurtsin alta vastaantulleita lieroja uudelle työmaalle potageriin
Tomaatit istutettu kasvihuoneeseen, basilikatomaatit samoin, kesäkupitsat laitettu ulos laatikoihin harson alle, lehtikaalit maahan harson alle. Lisäksi palstalla istutettu puna- ja kepasipulit, kylvetty porkkana, silpo- ja sokeriherneitä. Pelargoniat pääsivät isompiin ruukkuihin ja terassille.
Tää ihana aurinko ja lämpö tekee ihan ihmeitä tuolla ulkona. Kävin päivällä kastelemassa istutukset ja penkit ja siinä samalla tuli vähän tsiigailtua, onko mikään mukula/sipuli itänyt. Yhden uuden piipon löysin perennapenkistä. En vaan nyt muista, että mitähän lajia mahtoi olla istutettuna siihen kohtaan.
Nooo, selviäähän tuo myöhemminkin.
Alkuillasta kävin luomassa silmäyksen gladiolusruukkuun ja leinikkilaatikkoon. Ja hopsansaa - molemmista bongasin yhden piipon! Kaksi päivää aurinkoa ja etenkin lämpöä ja heti näkyy istutuksissa. Ja orvokit amppeleissa parvekkeella ovat eilen venähtäneet pituutta sen verran, että nyt jo näkyvätkin suojaruukun reunan yli.
Aloin yhdestä puoliheitteillä olleesta perennapenkistä nostaa kasveja ylös ja putsata rikoista. Pienin apuri (2v) kyllästyi melko pian kompostikuskin ja kastelijan hommaansa, niin nyt ollaan jo taas sisällä. Päiväuniaikaan pääsen jatkamaan, nyt vaan olisi keli vielä inhimillisempi. Vai viihtyisköhän nuo pirpanat, jos pistäis johonkin vatiin vesileikit alulle penkin viereen, millään ei malttais itse sisällä olla…
Eilen sain kylvettyä porkkanat, punajuuret, sokeriherneet, tillit, mangoldit ja osan sipuleista. Rivien väleihin laitoin sinne tänne kehäkukan siemeniä ja myöhemmin istutan vielä muutamat samettikukat ötökkävahdeiksi Lisäksi kaivelin paria kukkapenkkiä ja istuttelin niihin vähän esikasvatettuja kosmoskukantaimia, sinisalviaa, roosakukkaista salviaa. Istutin myös Piilu kärhön ja lyhtykärhö Dianan. Kannoin autotallissa majailleet pelargonit terassille lauantai-iltana ja näyttävät nauttivan auringosta ja lämmöstä
. Eilen sain myös möyhittyä toisen kasvarin edessä olevat kylvöpenkit ja istutin sinne tsinnioita, kosmoskukkia, piiankieltä, kaliforniantuliunikkoa, sinisalviaa, pari pinkkiä tarhaverbenaa sekä valkoista ja kirsikanpunaista krassia, tilliä, salaattia, kesäleimua. Myöhemmin siirrän sinne vielä pari maustesamettikukan taimea.
Aloittelin uuden maustepenkin tekoa mutta se jäi vielä puolitiehen kun tuli ilta ja oli pakko alkaa järjestelemään taloa siihen kuntoon että pääsi lähtemään tänä aamuna töihin
Jatkoin aiemmin aloittamaani penkin ylöskaivuuta uusia kasveja varten, mutta ei taida tulla mitään tällä helteellä. Taidan luovuttaa suosiolla ja siirtyä varjon puolelle istuttamaan kesäkukkia ruukkuihin.
Hyvä idea anita, noinpa teen minäkin. Helle uuvuttaa jo.
Vähän sain rahdattua sisäkasvatteja ulos. Taidan illemmalla istutella kans kesäkukan taimia ruukkuihin.
Daalioita istuttelen auringossa ruukkuihin, välillä pitää käydä juomassa ja silmiä kuivaamassa. Kasvihuoneeseen tomaattien istutteluun en edes uskalla ajatella meneväni.
kävin mattopyykillä!
Aina oppii lisää!
Ihmettelin viime kesänä, miksi isot yrttiruukut haiskahtivat ummeelle ja olivat aina märät, vaikkakaan en kastellut. Sade ainoastaan kasteli. Yrtit sinnittelivät muttei kyllä olleet mitenkään iloisia ja hyvinvoivia.
Nyt sitten olin vaihtamassa multaa näihin ruukkuihin, ja se märkyys ja ummehtunut haju selvisi,
nimittäin mullan seassa oli paaaljon kastelukiteitä. Olivat vieläkin iskussa, ja koko multapaakku/liejupaakku oli suht läpinäkyvä. Viime vuonna oli pieni apulainen auttamassa näiden ruukkujen ja yrttien kanssa. Oli sitten näköjään mennyt vähän liikaa kiteitä, vaikka ohje oli teelusikka isoon ruukkuun.
Ei siinä muuta kun pieni osa paakusta kottikärryyn ja säkki uutta multaa sekaan. Kokeilen nyt ruukkuihin tätä multaa. On sitten syksyllä viisaampi.
Kirjoitan, mitä tein eilen ja toissa päivänä, koska tänään en tehnyt oikeastaan mitään pihahommia! Nimittäin tuli sitä ukkosta mitä luvattiin, kaksi rintamaa ja välissä auringonpaistetta. Nyt illalla taas paistaa.
Lauantaina istutin kaikki tomaattien ja kurkkujen taimet kasvihuoneeseen kasvusäkkeihin ja isoihin ruukkuihin. Kuvaa en näytä, mun kasvari on järkyttävän ruma ja epäsiisti, toisin kuin hänen, jonka kuvat olivat ylempänä ja nyt en muista nimimerkkiä. Kadehdittavan siisti kasvihuone sinulla!
Laiskana ihmisenä en ole ulkoiluttanut tomaatin taimia kertaakaan, kylmästi vain kerralla kasvariin sisätiloista! Kyllä ne pärjäävät.
Illalla istutin vielä orvokkeja, narsissitupakan taimia ja kylvin kukkien siemeniä.
Eilen keskityin istuttamaan ruukkuihin ja maihin kaikki keväällä ostamani mukulat, sipulit ja juurakot, siis koristekasveja: mm. daalia, punatähkä, ruostekukka, nerine jne.
Hyötykasvien kylväminen ja sipuli-istukkaiden laittaminen on vielä edessä päin, toivottavasti huomenna saan tehdyksi edes osan. Siivotakin tarttisi sisätiloissa! Puuh!
No nyt on kesäkukat kaikki istutettu ja osalle Salaspilsin tuliaisista löytynyt paikka.
Tänään sain tehtyä kasvimaan(mies möyhensi ja teki penkit) kylvin kesäporkkanat(viikko sitten talviporkkanat) punajuuret,jätti ja tavis palsternakka,juuripersilja,tilli,silopersilja ja salaattisipulia.Penkin päähän muuan sipuli kokeeksi onnistuuko.Taimet pääsee multiin sitten kun ei ole enää hallasta vaaraa.Ja pavut tietenkin.
Eilen sai käydä kahteen otteeseen suihkussa… oli hiki ja toiseksi jotain siitepölyä on pihakalusteet ja patio vihreenä ! Mustat pihakroksit on ihan vihreet ja olo oli tukkoinen …
Niinpä kun aamulla tongin varjon puolella kolmen puskan ja yhden puun alusen puhtaiksi rikkiksistä ja annoin hiekka-alueiden kasvillisuudelle kyytiä. Oli pakko kipaista suihkuun ! Illemmalla kun reunaviimeistelijällä siivosin pari penkkiä ja rapsutin naapurin hurttaa ja peitin uuden puupionin taimen harsolla…
Niin taas oli kengät ja t-paita vihreinä ja kutiavan hikevä olo…eiku suihkuun.
Pakko saada tänään nuo taimet maahan, kun on vielä “viileät ilmat”.
Tänään sain laitettua tomaatit tuohon pikku muovikasvariin, kylvin pensaspapuja, porkkanaa ja vähän vielä lisää sipuleita, istuttelin kymmenkunta purkkia/amppelia kesäkukkia, vielä jäi paljon laittamatta.
Kasasinpa vielä tarjoustalon kasviteltan lehtikaaleille kirppasuojaksi ja istutin ne kaalit, jotka hiiriltä oli jäänyt.
Uudetkin taimet on jo onneksi sirkkalehdillä, nopeita ovat.
Kävin myös taas kirpparin taimet tsekkamaassa ja kymmenen purkkia taas tuli mukaan, nekin on nyt kuopattu, paitsi 1 joka menee likalle.
Nyt kirppiksen kukkalaarista löytyi mm. todella tummanviininpuna-keltainen esikko, syyskimikki “brunette”, posliinirikko “variegata”,
idänruusujuuri punainen, isokissanminttu, mustapäivänhattu, tuoksuorvokkia iso kasa, nimetön kärhön taimi ja pinkkiä rönsyleimua.
Olen hyvin tyytyväinen satsiini taas kerran.
Melkein koko päivän ruukutin ja poistin kasveja jotka eivät lähteneet kasvuun ja sitä riittää kyllä moneksi päiväksi:/
Kasvariin sain kurkut istutettua ja lavakaulukseen sokeriherneet kylvettyä. Päivä meni kun iltamissa.