näitähän olisi laittaa vaikka koko päivä mutta tältä päivältä viimeinen.
a.cultorum ja lusikka armeijakin on näkyy päässyt kuvaan, ovat kun hattivatteja.
alku kesästä uudessa kukkapenkissä.
näitähän olisi laittaa vaikka koko päivä mutta tältä päivältä viimeinen.
a.cultorum ja lusikka armeijakin on näkyy päässyt kuvaan, ovat kun hattivatteja.
alku kesästä uudessa kukkapenkissä.
jo kesällä ihastuin nora barlowiin ja nyt sitten nämä - aivan ihania. Tilasin jonkin barlowin sekoituksen saksasta, mutta noin paljon ihania. Voi että. Mitä kautta Farmari olet tilannut noiden siemeniä?
riresa, kyllä joihinkin tuli niitä öpyjä mutta ottivat uuden kukinnan ihme kyllä, mutta sitten taas toiset jäivät vaan kärsimään
.tosin tänä kesänä näitä öttiäisiä oli vähemmän,onneksi
.
huitukka, olen muutaman vuoden varrella tilannut siemeniä eri paikoista suomesta ja sitten olen ollut ihan jonkin verran mukana noissa kimppatilauksissa ulkomailta , tosin enemmän tuolla kloron puolella.
tuli vaan mieleeni että voisinpa oikeestaan laittaa ihan pelkästään akileijojen siemenketjun pyörimään johon ei sitten muuta tulisi.
oisko hyvä idea?
Olisi loistoidea kerrassaan. Miten tälläiset, joilla ei ole omasta takaa juuri lisättävää, voisivat osallistua siihen? Sinulla taatusti on jo kaikkea mitä meillä ihan tavallisilla pihakukkaihmisillä on. Omista aarteistanikin on jo moni sinulta saatuja. Laita vaan mun nimi listaan mukaan. Ilomielin ihan rahalla maksan tuollaisista ihanuuksista.
Akileijojasi mitenkään väheksymättä pakko todeta että tosi hilpeä tuo lusikka-armeija...
Loistava ajatus farmari! Minulta ainakin löytyy muutamia erilaisia akilleijan siemeniä. Ja lusikka-ideasi kopsasin välittömästi
okei, näin teemme sitten.
menenkin heti laittamaan akileija ketjun tuonne pystyyn mutta se ei ihan heti pääse lähtemään , vasta ehkä ensi viikon loppupuolella.
huitukka ja jalomi on jo mukana siinä.
täältä akileija palstalta en sitten enempää ilmoittautumisia otakkaan vastaan joten siirrytään tuonne ihan omalle palstalle ilmoittautumaan, aloitetaan ihan 10 henkilön ketjulla.
Onkohan tämä japaninakileija " Nana alba " , kuka tietää ?
Näyttää samalta kuin minulla oleva, jonka luulen olevan juuri tuota.
toinen kuva samasta.
Tässä todella syvän sininen aksu.
Lisää värejä.
Hempeää punaista.
kaipailee hän uusia kuvia tälle palstalle.
Farmarille vielä iso kaunis kiitos “akilleija armeijan” kierrätyksestä. Ihastuksissani aina käyn väliin hiplaamassa armeijakunnan tänne jääneitä siemeniä ja mielessäni näen jo oman armeijani lusikkakilvin varustettuna. Että ne voikin olla noin herkän kauniita!
Tuohan olisi hieno tapa tunnistaa, missä talossa asuu penttiläinen tai fylliläinen: lusikkahattivattiarmeija töröttäisi terhakasti pihalla.
Kyllähän se jo töröttääkin, kun vaan sattuu tarkkaan katsomaan.
huitukka , ole hyvä vaan. mukavaa että muitakin kiinnostaa nuo ihanat kasvit
.
luulimpa melkein että minä olen ainut akileija friikki maailmassa.
Farmari, kaikki nuo kauniita ovat, mutta minulle kaikkein ihanin on Nora Barlow. Siihen olen ihan läkähdyksiin ihastunut. Toivon vain että omani, uudehko, selviäisi talvesta.
Huh, onko nuo kaikki eri lajeja ? Minä mietin kans miten toimin akileijojen kans. Nora Barlow´n siemenet Kasuariinalta odottavat tuossa paikkaansa.