Anopinkieli, Sansevieria

Minkälaisessa valossa anopinhampaan pitää olla? Eri nettisivuilla ja kirjoissa sanotaan ympäripyöreästi, joten ota nyt selvää siitä. Jossakin sivulla saattaa lukea että voi laittaa aurinkoiseen paikkaan ja samaan hengenvetoon saat lukea että saa aurinkoisesa paikassa vaurioita, joten… Poropeukalona en oikein tajua näitä ympäripyöreitä ohjeita.

Minulla on neljä anopinhammasta, joista kolme on pohjoiseen antavalla seinällä, eli aika varjossa, ja yksi on etelään antavalla seinustalla, sekin suht varjossa.

Anopinhammas ei ole kovin vaatelias, aivan auringonporotukseen ei varmaan kannata sitä laittaa. Minulla on toinen sekavalossa vähän sisemmällä huoneessa ja toinen pohjoisikkunalla. Molemmat viihtyvät ihan hyvin…

Ok. kiitos. Laitoin etelän seinustalla olevan siten että saa vain iltamyöhään klo 19 jälkeen aurinkoa. Muut pohjoisikkunalla olevat saavat aamulla 5-7 välillä aurinkoa, joten luulen viihtyvän kohtuudella.

Tämän ajattelin jakaa keväällä, mutta sisareni sanoi jakaneensa ja koko komeus oli mennyt pilalle. Pelkään ruukun halkeavan, mutta haljetkoon, kun yllätti näin upeasti. Sisareni huomasi ekana nupun alun ja viime viikolla käydessään katseli kukkaa ja huomasi kaksi uutta nuppua. Tuoksuu mielestäni hyvälle.

Voithan kokeilla katsoa niitä “vauvoja” sieltä seasta, kun tuumaat seuraavaksi vaihtaa multaa. Jos siitä siis mitään apua olisi tilan kannalta, ei olisi ainakaan niin brutaalia :slight_smile:

Vai kaipaisiko jaettuna sitten hieman enemmän hellyyttä, kunnes kokee olevansa taas riepotuksesta paremmilla mielin :wink:

Mul on yksvärisessä Anopinkielessä kaksi nuppuvartta tulossa.


Alkuperäinen kirjoittaja: David2

Olipas iloinen yllätys, kun tänään huomasin helmikuussa erotelluissa vauva pistokkaissa vahvasti kirjavan lehden nypykän. Vauvat ovat peräisin perintö Anopinkielestäni, jonka raidat olivat jo vuosia sitten hiipuneet haaleiksi, mutta nyt, JEE! :smiley:

Hei,


Tämä viesti ei nyt varsinaisesti ole oikeassa paikassa, kuulunee enemmän tuonne tautiosioon muta siellä ei ollut sopivaa ketjua, joten tyrkkään tänne.


Tämmöisiä "pullosieniä" kasvaa meidän anopinhampaan juurella. Ilmestyivät aikaslailla vastikään ja multakin on vaihdettu noin vuosittain, viimeksi tänä keväänä. Liekkö ovat jotain limasieniä (Eivät kyllä vaikuta semmoisilta), tietäisikö joku, kun ei oma sienitietämys riittänyt tämän tunnistukseen.


Anopinhampaan keltaisia kasvattisieniä

ne tulee mullasta, olisko koiranpökkösieni? varmaan haisee pahalle!

Tulevat mullasta joo, mutta eivät kyllä haise yhtään millekkään. (No ehkä aavistuksen sellaiselle sienimäiselle muttei pahalle ainakaan).

Poistaisin pintamultaa varoen ja lisäisin  hiekansekaista uutta multaa. Jos kuivahtaa antaisit ja kuivahkona pitäisit jonkin aikaa eiköhän sienet katoa.

Kiitokset ohjeesta, näin ajattelinkin tehdä mutta kiinnostaisi kovasti, mikä epeli tuo on…

Aikaslailla kuivana tuota anopinkieltä on kyllä pidetty, ei ilmeisesti kuitenkaan riittävän.

Kuukkeloin vielä tuolla koiranpökkosieni ja puistopökkösieni hakusanalla: on ja pysyy kasvupaikallaan ja haisee hirvittävältä. Pitäisikohan nyt anopinkielestä poistaa multa ja liottaa juuret sekä vaihtaa uusiin multiin tykkänään? Sitkeänä kasvina kyllä toipuu ja ehtii hyvin juurtua uudestaan. Vaan kosteana en pitäisi juuria. joku minua kokeneempi anopinkieliharrastaja varmaankin laittaa lisää kuinka hoitaa…

entä jos se on huhtasieni?

No en tiedä kokeneesta :smiley: mutta ainakin omat anopinkielet kasvavat niukalla kastelulla paremmin, kuin märissä oloissa, joten jos sienistä halajaa eroon, niin kuivempana olo ei anoppia lannista :slight_smile:

Huhtasieni se ei ainakaan ole, kun huhtasienen lakki on kennoinen pinnaltaan. Huhtasienen lakki on ruskeakuvioinen ja usein korkeampi varsiosaa. On muuten keväällä löydettävissä ja erinomainen ruokasieni ja voi syödä ilman ryöppäystä. Puutarhamme antaa kahden aterian verran luhtasieniä. nam

Omiin kukkiin on kanssa tullut noita sieniä nytten, kun olen ahkerasti niitä sumutellut.

Minulla on anopinkielet suht samalla hoidolla, kuin palmuvehkakin. Kastelen kasvukautena n.2vk välein ja talvella harvemmin, tosin palmuvehkaa kastelen 3vk välein tähän aikaan vuodesta. Ei ole koskaan sieniä näkynyt :slight_smile:

Sain Ipanemalta kesällä Sansevieria Hyacinthoides’‘in siemeniä. Laitoin ruukkuun ja rei’'itetyn pussin päälle. Kertaakaan en ole vielä kastellut koska multa on tuntunut "pussikostealta". Nyt huomasin mikron näyttöä siirtäessä että siellä muovin alla on sentin mittainen poikanen! Jos oikein tarkkaan katsoo, näyttäisi että sekin jo tekisi haaraa mullan pinnalla! En ole ikinä kuunaan kokeillut moista, joten olen todella yllättynyt. Kiitos Ipanema, toivottavasti sinullakin on siellä ylläreitä piilossa.
Miksiköhän sitä sanotaan liskonhännäksi? Mikähän siitä oikein tulee?

Sain tuttavalta keltareunaisen anopinkielen. Laitoin sen keskeltä poikki ja puoliskot vesilasiin. Pärjäävätköhän ne siinä viikonlopun yli, että saan ruukun ja multaa niille?