Anopinkieli, Sansevieria

Mulla muinoin anopinkieli kukki useasti. Ei vaatinut mitään erityistä.

Vuosien tauon jälkeen ostin alkuviikosta kaksi keltareunaista anopinkieltä á1€.

Hitsiviha. Täältä luin että jos ottaa keltareunaisesta lehtipistokkaan, se taantuu ja tekee uudet lehdet vihreinä. Siksi maksoin tuosta anopinkielestä ison hinnan. Sillä oli tosi selvät keltaiset reunat ja hyvän kokoinenkin oli valmiiksi eikä mikään pikku alku. Nyt tekee kirjavia lehtiä, joissa reunassa on kyllä vaaleampi sävy mutta ne ei ole kuten vanhemmat lehdet. Voiko valo vaikuttaa?

HEI! Onko kellään kokemuksia anopinkielen kasvattamisesta siemenistä? Meidän (tavallinen, vihreä) anopinkielemme teki kaksi mandariininväristä vajaan sentin läpimittaista nahkeapintaista siementä ja tekisi mieli kokeilla. Googlellakaan ei tahdo liikoja löytyä.

Kima, äidilläni on ollut monta vuotta keltareunainen ja osti minullekin sellaisen. Sitä voimakkaampi väri ero on mitä valoisammassa sitä pidät. Ainakin näin äitini kertoi, on ennen ollut oikea multasormi ja vieläkin kun jaksaa.

Minun keltareunaisessa anopinkielessäni uudet lehdet saavat vanhempena keltaisen reunuksen, ensin lehdellä on vaaleanvihreä reunus, väri muuttuu keltaiseksi vähitellen. Minulla niitä on kaikkiaan kolme kasvia, jokainen käyttäytyy vähän eritavalla ja on erinäköinen, vain keltainen reunus yhdistää. Neljäntenä minulla on anopinhammas, se on ja pysyy vihreänä, värityksenä vain tummemmat poikkiraidat lehdessä.

Ahaa, pääsen toteuttamaan kokeilua pomppivaa hymyä. Kasvi saa jatkaa sisällä huoneessa eloa edelleen ja seuraan reunojen värin muuttumista, tai nyt yritän unohtaa sen, ja ehkä vuoden parin kuluttua kokeillaan valoisampaa paikkaa ellei väri muutu. Kiitos, PirjoA ja Spatzkukkanen

Anopinkielistä, kuvissa reunat näyttävät aika vihreiltä, mutta kyllä ne vanhemmat lehdet keltaisia ovat, uusilla lehdillä on vaaleanvihreä reunus:

Tämä on väritykseltään vähän erilainen, lehtien keskus on täysin vihreä, ilman poikkiraitoja, tässäkin vanhojen lehtien reunat ovat keltaiset, vaikka kuva ei sitä oiken näytä, pitää tehdä joskus päivänvalossa kunnolliset kuvat:



Ja tässä anopinhammas, jolla ei ole lehdissä reunusta ollenkaan:

Sansevieria trifasciata ''Golden Hahnii''




jahoolii, sinun ''Golden Hahnii'' on aivan ihastuttava lehdiltään...olen hieman kade! Tuollaisen minäkin haluaisin, mutta minulle ei mahdu enää yhtä ainoaa kasvia...

Mulla on kans tää keltareunainen anopin kieli se tekee ohuita ja leveitä lehtiä.Onkohn tää joku sekoitus.

Tämäkin lienee 'Golden Hahnii', vaikka lehdissä ei olekaan aivan niin paljon keltaista kuin jahooliin kasvissa.

Anopinkieli on tehnyt tällaisen jälkeläisen aivan kuolleeseen lehteen ilmeisesti. Mitenkäs päin tämän tästä ottaisin, jos haluaisin? Mistä kohtaa leikataan?


Mää joskus kasvattelin 2-3 sentin juurenpätkistä. Miten olis siitä alemmasta mutkasta?

Eli tuosta kuolleesta osiosta irtipoikki?

Joo ja mullan taso siihen seuraavaan mutkaan. Tue tikkuun.

Tää on selvä, kiitos :slight_smile:

Leikkauspintaa kannattaa kuivattaa joitakin päiviä ennen multaan piilottamista, niukka kastelu talvella.

Lokakuussa ostin Iksusta keihäsanopinkielen vai mikä tämä nyt on. Nyt jo sain aikaiseksi vaihtaa uusiin multiin ja kas, levisi käsiin heti kun purkista sain ulos. Olenkin näköjään ostanut purkillisen pistokkaita, joista moni tekee jo juuria niin