Ja jatkossa aina varmuuskopiot erilliselle kovalevylle!
Ja kahvit juodaan vähän kauempana koneesta!
Minullakin levisi kone tässä muutama päivää sitten. Tai ei se lopullisesti hajonnut, mutta se vilautti jo toistamiseen "sinistä kuolemanruutua" heti ukkoskuuron jälkeen. Arvelin, että nyt tai ei koskaan pitää hankkia uusi ja ehompi kone jo kymmenen vuotta vanhan koneen tilalle. Tehoa tuli viisinkertaisesti lisää. Ainoa harmi on se, että mieheni poika suositti ja asensikin Ububtun vanhan Windowsin tilalle. Menee hieman aikaa ennen kuin opin laittamaan kuvia sillä uudella järjestelmällä. Se on varmaankin helpompaa, mutta kun olen oppinut kovan pähkäilyn jälkeen yhteen järjestelmään menee aikaa uuden omaksumisesa.
Se ulkoinen kovalevy on hyvä sellaisena varmuuskopiopaikkana. Meillä on sellainen ja siihen siiretään valokuvat ja musiikin, ihan siitä syystä jos kone hajoaa. On meillä sitten vielä CD:t joissa on samoista kuvista kopiot. Ihan näin varmuuden vuoksi : )
Voi ei! Kaveritkin ehdottivat koulussa ulkoista kovalevyä Minä voisin kyllä kokeilla sitä, ennen kuin ostan uuden koneen.
Ei se ulkoinen kovalevy auta enää tuon risan koneen kanssa, vaan se pitää olla käytössä ehjän koneen kanssa varmuuskopioita varten. Jos et saa enää konetta käyntiin, niin et helpolla pysty siinä olevia kuviasi pelastamaan.
Viherpiiperö, kovalevyt ovat hermeettisesti suljettuja ja kahvi ei mene sen sisälle. Kuivaksi valuttaminen ja kuivaaminen yleensä korjaa tilanteen. Jos kahvissa on ollut paljon sokeria, niin sokeri liimaa näppäimet. Samoin se voi johonkin liittimeen joutuessaan estää kontaktin.
Kovalevy liitetään muuhun koneen elektroniikkaan flexi-kaapelilla ja liittimellä. Voi olla, että jossain laitteen sisällä on vielä kahvia=vettä, joka aiheittaa oikosulun tai sitten jokin liitos on hapettunut eikä tee kontaktia.
Oikosulkutilanteessa sähköjen päällä pitäminen ja käynnistysyritykset saattavat aiheittaa laitteeseen vaurioita. Kannattaa ehkä avata laitetta niin paljon kuin pystyy ja kuivatella lisää.
Hapettuneet liitokset "korjataan" ensisijaisesti irrottamalla liittimet ja lykkäämällä ne paikoilleen. Tämä on jatkokorjaus lisäkuivattelujen jälkeen.
Kuvasi ovat todennäköisesti kovalevyllä tallessa, mutta niiden saaminen saattaa vaatia koneen käyttämistä huollossa. Vaikka kovalevyn elektroniikkakin olisi kärähtänyt, niin senkin voidaan vaihtaa ja data lukea levyltä. Huolto tietysti maksaa ja mitä hankalampi huolto sitä kalliimpi.
(Jos esim. mp3 joutuu vaikka pesukoneeseen, sitä kannattaa kuivailla useita kuukausia, ennen kuin heittää pois, saattaa nimittäin kuitenkin toimia, kunhan kuivuu kunnolla. Isommista laitteista ei ole kokemusta.)
Ja märästä laitteesta HETI patteri pois tai sähköjohdot irti. Vesi ja sähkö yhdessä tekee pahaa tuhoa.
Onnellisuusketjussa mielestäni piiperö kertoi läppärin taas toimivan!
Mutta ihan hyvää tietoa,voi se käydä köpelösti muillekin!
Totta se on, läppäri toimii (kirjoitan tämänkin viestin sillä "kahvikoneella:)) Weikko, niin minä tienkin, otin sähköjohdon saman tien irti.
No nyt sitten hommaat äkkiä sen ulkoisen kovalevyn ja kopioit kuvasi sinne varmuuskopioksi ja teet sen jatkossa säännöllisin väliajoin!
Tyttären pojan kännykkä kävi pesukoneessa ja jonkun ajan kuluttua se toimi taas
Raakki, niin teen. Minä olen uittanut yhden kännykän järvessä, eikä toiminut enää sen jälkeen.
Niinpä, ja onhan niitä halvempiakin verkonpainoja olemassa.
Yksinkertainen asia joka täytyisi osata, ja olen osannutkin joskus mutta nyt ei onnistu vaikka kuinka kokeilen vaikka mitä: eli kuinka saa Word-asiakirjasta pois näkyvistä ne rivinvaihtoa ym. tekosia kuvaavat merkit? Olen jotenkin onnistunut tietämättäni saamaan ne esille ja nyt en onnistu saamaan niitä pois Jokaiseen uuteenkin Word-asiakirjaan tulee nyt ne merkit ja minua alkaa
ihan kunnolla!
Nuu, työkalupalkissa on nappula "näytä kaikki" niinkuin p väärinpäin. Paina sitä. Jos sellaista nappulaa ei ole, hae se reittiä: näytä-työkalurivit-mukauta.
Tooosi selvästi selitetty, eikös niin
Paina piitä.
Viherpiiperö, ulkoisen kovalevyn lisäksi kannattaa polttaa arkistoksi kuvat DVD’lle. Ja ulkoisella kovalevyllä ei ole back-up-virkaa, jos se pyörii koko ajan.
Viippu, en onnistu Näytä, työkalurivit, mukauta - ne kaikki löytyy mutta mukauttamisessa tulee taas valtavasti eri juttuja esille. Miten tää voi olla niin vaikeaa
Mulla on Word-opas olemassa jossain mutta missä… ? Täytyy huomenna paremmilla hermoilla kaivaa se esille. Nyt on päällä sellainen v…tunnetila ettei kannata jatkaa.
Kiitos kun yritit auttaa
Weikko, mitä ihmeen piitä pitää painaa?
Muoks, hei jessus, sellainen merkki oli ja painoin sitä (näytä tai piilota). Ja ne merkit hävisi. Voi autuas olo, kiitos!!