Se selaimen päivitys-hanikan toimiminen riippuu tuosta osoitteesta, joka teillä näkyy osoiterivillä. Koska puutarha.net näyttäisi olevan tällainen kehyksellinen sivusto, ei ylälaidan osoite vaihdu riippumatta siitä kuinka monen mutkan kautta olette tämänhetkiselle sivullenne pääseet. Eli kun näppäätte selaimen päivitä-hanikkaa, menette sille sivulle, jonka osoite ylälaidassa nököttää sen sijaan, että päivittäisitte auki olevaa sivua.
Niin joo, itselle taas tietokoneet ovat jo niin arkipäivää, että aika harvoja onglemia ei itse osaa selvittää. Niiden käyttöä kun joutuu osittain myös työssään neuvomaan, niin tiettyä ymmärrystä löytyy niitä kohtaan, jotka kokevat ne vaikeiksi tai vieraiksi.
Siksi kai sitten linkin tekeminenkin johonkin viestiin kohdistettuna on mahdotonta tuon osoiterivin kanssa. Pitää kaivaa esille kyseisen kehyksen tiedot ja osoite, jolloin linkki joskus onnistuu, mutta ei aina silloinkaan.
Noissa kuvakaappauksissa on sitten syytä pitää mielessä myös tekijänoikeusasiat!
Raakki kirjoitti:
"Noissa kuvakaappauksissa on sitten syytä pitää mielessä myös tekijänoikeusasiat!"
Tämän pitäisi olla itsestään selvää netin käyttäjille.
Ja jos ei ole, kannattaa googlata tekijänoikeuslaki.!
Noin, nyt ketju on taas vapaa viesteille
LukinLilja ja muutkin. Kaikilla operaattoreilla on omat vahvat ja heikot alueensa, harvemmin syy on itse tikussa. Yleensä taajamissa toimii parhaiten kaikkien tikut, mutta mitä syrjemmälle mennään, niin silloin ratkaisee paljon, minkä operaattorin alueella asuu.
Noista allaolevista kartoista voi katsoa oman asuinpaikkansa tilannetta, mutta niissäkin voi lupaukset olla liian hyvät, joten ainoa varma konsti on kokeilla eri operaattoreiden tikkuja käytännössä.
Vaikka mekin asutaan noin 40 km:n päässä Helsingin keskustasta, niin meillä ei toimi Soneran eikä Elisan tikku ollenkaan nettinopeuksilla ja Saunalahti käyttää Elisan verkkoa. Sonera ei edes lupaa 3G nopeutta meille ja se onkin ihan etananopeus, kun kaveri testasi omalla koneellaan. Elisa kyllä näyttää lupaavan, mutta ei pysty täyttämään lupauksiaan, kun kokeilin sen tikkua. Ainoa, joka näytti jotenkin toimivan oli DNA, vaikka se ei edes lupaa 3G nopeutta meille.
Me asutaan juuri kahden keskuksen ja maston puolivälissä ja siksi kenttä on huono ja DNA:n kenttä jostain syystä ylittää lupaukset Nurmijärven suunnalta.
http://www.elisa.fi/liittymat/laajakaista/mobiililaajakaista/
http://www.sonera.fi/asiakastuki/matkapuhelin/kuuluvuuskartta
http://www.dna.fi/Yksityisille/Matkaviestinta/Kuuluvuus/kuuluvuuskartta/Sivut/Default.aspx
Nokian tikuissa etenkin on ollut vikaa, vikaa, vikaa...
Nokian CS-15 -tikussa on ainakin nämä kaksi toistuvaa vikaa, jolle ei valmistajakaan mitään mahda (tai ei halua mahtaa):
1. se kuumenee käytössä niin paljon ettei se toimi kunnolla, alkaa takkuamaan, pätkimään yhteyttä ja hidastelemaan.
2. se ei toimi kaikissa tietokoneissa, meillä esim läppärin Windows XP ja miniläppärin Linux ovat sille tuntemattomia koneita.
Karttoihin ei paljon uskomista ole, ne kertovat vain mainosten mukaisen maksiminopeuden. Se ei ota huomioon millään tavalla paikallisia olosuhteita (puut, rakennukset, mastojen sijainti etc). Nopeus riippuukin (eniten varmaan auringonpilkuista) liikenteestä, paljonko alueella on käyttäjiä verrattuna sen kapasiteettiin. Nopeus riippuu myös siitä kauanko tikku on ollut "hereillä", eli kuinka lämpimäksi se on ehtinyt lämmetä. Yhteyden nopeus vaihtelee yhdenkin päivän mittaan tosi paljon, välillä on monta megaa, välillä kitkutellaan alle 200 kilon ja välillä kokonaan pimiössä.
Jos haluaa saada luotettavaa tietoa siitä kuinka tikku omalla alueella toimii, niin kannattaa ottaa se koekäyttöön ja testata useampia päiviä sen käyttöä. Yksittäiset nopeustestit kannattaa unohtaa, jos haluaa testata, niin useita (kymmeniä) testejä useilla eri testereillä joka päivä, jotta saa käsityksen millainen se yhteys oikeasti on.
Jos mielii käyttää reititintä, niin kannattaa kokeilla mikä tikku toimii reitittimen "läpi". Kaikki tikut eivät toimi.
Meillä on nyt vissiin neljäs Nokian tikku menossa tänä vuonna, niitä on takuuseen vaihdeltu. Reititin on vaihdettu 2 kertaa. Puhelimessa on roikuttu operaattorin suuntaan viikottain kun selvitellään onko vika tällä kertaa tikun, reitittimen, koneen vai operaattorin. Meillä on myös toinen tikku, merkkiä en muista, mutta se toimii lähes moitteetta. Liittymät ovat Sonera ja DNA,
Meillä dna tikku ja toimii oikein hyvin ja on nopea. Tuo nopeus voi kyllä johtua myös uudesta nopeasta keskusyksiköstä. Vanha keskus yksikkö alkoi tökkiä aika lailla. Mutta ei kai ollut ihmekään, kun oli jo kahdeksan vuotta vanha.
Hei sain uuden tiekkarin maanantaina ja asennuskin kävi mallikkaasti.
Selaimena on 7-versio.
Nyt on ongelmana lapsilukko,joka on jäänyt päälle.
Kuinka saisin sen pois ja vasta tarvittaessa käyttää.
Osaako kukaan neuvoa tumpeloa.
Vistassa oli vaihtoehto,tästä en oo löytänyt
Mitä tarkoitat lapsilukolla? Kone kysyy avattaessa salasanaa? Oikealla alhaalla on sähkötöpselin kuva, siitä pääsee virranhallinta-asetuksiin ja myös käyttäjätilien asetuksiin.
Osuukohan tämä oikealle palstalle? En nyt löydä ohjeita kuvagallerian tekoon, tällaisia kysymyksiä pähkäilen:
Mistä löytyisi ohjeet kuinka se “perustetaan”
Onko siinä olemassa jokin “hyvä tapa” minkäverran siinä kuvia on, täällä on joskus ollut jotain kommenttia tilan viemisestä.
Tekisi mieli laittaa kuvia eilisestä “sammalenvihreä”:n värin etsimisreissusta, meneekö aihe metsään ohi puutarhureiden aiheista.
Onkos se Vapaassa sanassa Kuvagalleriat, sinne vaan lisäät uuden aiheen ja otsikoksi tule sinun kuvagallerian nimi
Samat kuvan lisäys säännöt kun palstalla muutenkin, kolme kuvaa max per viesti, mutta monet tykkää, että olisi vaan yksi kuva oer viesti hitaampien yhteyksien takia.
Sinne omaan galleriaan saat laittaa omia juttuja aika vapaasti, ei tarvi olla just pelkästään puutarhasta siellä, nimeät sen sillai laajasti
Jos haluat perustaa kuvagallerian joka on sinun omasi, nimeät sen siten, että se alkaa sun nikillä, eli Ania…
Etusivulta Vapaa sana - Kuvagalleria. Siellä alareunaan tulee "lisää uusi keskustelu tälle alueelle".
Siitä aukeaa viestinkirjoitusikkuna. Viestin otsikko on se mikä tulee ketjun otsikoksi, gallerian nimeksi.
Kullakin käyttäjällä saa olla YKSI oma kuvagalleria.
Kuvanlaitossa samat säännöt kuin muutenkin, olikos se nyt max. 3 kuvaa/viesti.
Jos taas haluat sellaisen kuvagallerian jossa muutkin voivat esitellä kuviaan, niin kannattaa kääntyä moderaattoreiden suuntaan jos mikään jo olemassa olevista otsikoista ei miellytä. Sellaiset galleriat löytyvät sieltä Kuvagalleriasta "Omia kuvia vapaasti: …" -alkuisina.
Galleriat saa aakkosjärjestykseen klikkaamalla "Viestiketju/Otsikko" -kohtaa heti sen vihreän palkin (Puutarha - Vapaa sana - Kuvagalleria) alapuolella.
Etusivulta löytyy vapaa sana ja sieltä klikkaat kuvagalleria. Mene sivun alalaitaan ja klikkaa: lisää keskustelu tälle alueelle. Yksi kuvagalleria/penttiläinen on sallittu. Nimeä se jollakin kuvaavalla nimellä. Muistaakseni oma nimimerkki pitäisi olla siinä nimessä tyyliin: Anian kuvia. Sitten vaan lisäämään kuvia ihan normi tapaan, yksi kuva per viesti. Onhan siellä ihmisillä kuvia kasveista, kodista, eläimistä jne. Muuta nyt ei tule mieleen, viisaammat lisätköön jos on lisäämistä ohjeisiin.
muoks.nanikka ehtikin ensin.
Kiitos neuvoista. Taidan aloitta sammaljuuritasolta, kunhan ehdin, on sellainen tihkuinen happirikas ilma ja pitää joutuin kiireesti nauttia näistä viimeisistä(?) + asteisista päivistä, nyt kun on vapaatakin. Meinaan kokeilla siemenistä sinivaleunikon kasvattamista, jos pöljäntuurilla onnistuisi, siihen puuhaan lähden.
En minäkään ihan varma ole siitä, mitä tupsukki tarkoittaa, mutta olisikohan hänellä sisältöasetukset liian tiukalle väännettynä.
Avaa tupsukki selain ja valitse ylävalikosta Työkalut -> Asetukset -> Sisältöasetukset (Tools -> Internet Options -> Content). Sieltä pääset valitsemaan rajoituksia ja poistamaan niitä. Homma on aika samannäköinen sekä Windowsin omalla IE:llä että Firefoxilla. Chromen sain koneelle vasta eilen ja tutustuminen siihen on vielä kesken.
Muuten, jos Sinulla on Internet Explorerin 7-versio, niin suosittelen sen päivittämistä 8-versioon.
Firefoxiin tuli tänään päivitys, joka lurahti koneelle ihan automaattisesti selaimen käynnistyessä.
humuluksen jutun jatkoksi: firefoxiin tuli (kun otti; automaatti ei minulla saa olla päällä:_)) uusi 3.6.12-versio.
cert.fi:n sivuilta löytyy tieto, miksi tämäkin päivitys on syytä ladata/asentaa.
Hei mites minä saa Paintissa sen itse kuvan pienemmäksi? En ole juurikaan Painttia tai muutakaan piirrosohjelmaa käyttänyt, ja nyt minulla on tuollainen hervottoman kokoinen kuva, jota pitäisi muokata. Se on joku tiffi mikä lie muotoinen ja aukeaa näytölle niin isona, ettei pysty hahmottamaan. Paintin ohjeen mukaan nurkissa pitäisi olla jotkut nuolet, joista voi vetää, muttei siellä mitään oo?
Työkalut -> Muuta kokoa -> Kuvapisteet -> Maalaa kuvan leveys -> OK.
Kuvan koko muuttuu oikeassa suhteessa. Tallenna kuva nimellä vasemmasta ylänurkasta johonkin pienennettyjen kuvien kansioon.
Siis kuvan leveys kohtaan näpyttelet sitten lukeman 600, niin silloin kuva on sopiva tänne.
Hmm työkaluista en löytänyt tuollaista, miten mulla ei ole? :o Mutta Kuva → Määritteet systeemillä kokeilin eikä se pienene :o
Onks täs joku muu juttu nyt sitten, pystyn siihen kyllä piirtämään eli sille voi jotain tehdä, muttei koko muutu