Minun puhelimessa on Telia dot liittymä ja kun soitan vähän, niin tuossa ei ole kuukausimaksua, vaan maksan mitä käytän. Lisäksi siinä on netti. Tosin tabletilla enimmäkseen käytän nettiä…
Viimeeksi lasku oli 5€ ja se mene automaattisesti maksuun eli itse ei tarvitse tehdä mitään, kunhan tilillä on tarpeeksi rahaa.
Telia Dot sovellus pitää ladata puhelimeen ja onkohan vielä se tarjous, että ensimmäinen kuukausi on ilmainen eli voi tutustua siihen ja päättää jatkaako tai ei.
Niin ja sovelluksesta voi seurata kuinka paljon on soittanut, lähettänyt viestejä ja käyttänyt nettiä.
Pepino kiitos tiedosta. Tuo olisi mahtava juttu, jos se on vielä mahdollista hankkia. Laitanpa heti kyselyn Telialle.
Toinen edullinen vaihtoehto on saunalahti latausliittymä. Siinä maksetaan puheluista käytön mukaan. 6,6 snt/min. Datan voi kytkeä kokonaan pois päältä OmaElisassa. Datakäyttö muuten 0,66 euroa/päivä tai pakettihintaan. Alkulataus vähintään 5 euroa.
Liittymä on voimassa aina kaksi vuotta edellisestä latauksesta ja saldon painuessa alle 5 euron tulee käyttäjälle aina tekstari, jossa kerrotaan saldo. Mulla on ollut tällainen useamman vuoden ajan kakkosnumerossa. Tärkeintä on kuitenkin valita liittymä sellaiselta operaattorilta, jonka verkko kuuluu käyttöpaikoissa.
https://elisa.fi/kauppa/puheliittymat/latausliittymat
Kiitos LeonM. Meillä on Elisan liittymät, ja voisi miettiä tuota vaihtoehtoa.
@kakapo lle tiedoksi: Tuohon Saunalahti latausliittymään ei ole sen koko myyntiaikana voinut vaihtaa suoraa elisan / Saunalahden kuluttajan laskutusliittymästä, vaan vanha numero on pitänyt siirtää ensin jollekin toiselle operaattorille edes päiväksi. Elisa ei salli suoraa siirtoa. Oma päättelyketjuni tästä on, ettei teletoimija halua päästää kuukausimaksullisista lypsylehmistä liian helpolla eroon.
Onneksi numeronsiirtoprosessi (NumSi) on nykyään helppo käynnistää/tehdä suoraan netissä, ettei tule sorruttua operaattori myyntijullen puheisiin ja tilattua samalla tarpeetonta elisa/dna/Telia viihdepakettia bokseineen tms. ![]()
Meillä on DNA mokkulan kautta langaton netti koko huushollissa. Sen kautta pelaa kannettavat (2 kpl) ja tabletit. Mutta missäs tarvitaan tuota Elisan puhelinnettiä?
Onhan minulla Eliisa netti ja moni laite käyttää sitä.
Telia Dot sopimus. Yleensä kännykkä menee automaattisesti Wi-Fi verkkoon, kun tulen kotiin.
Eli kun lähden ulos, niin kännykkä automaattisesti vaihtaa mobiiliverkkoon.
Onhan se hyvä olla kännykkä mukana, jos yhtäkkiä on tarve.
Telia ei velvoita minulta netistä mitään, jos en sitä kännykässä käytä. Aika harvoin kännykässä tarvitsen nettiä.
Viimeeksi puhelinlasku oli alle 3€
Olen tullut aika varovaiseksi noiden puhelin- ja tietokonehuijareiden suhteen.
Minulla on taulu myynnissä Torissa, ja nyt sain puhelimeeni yhteydenoton oudosta numerosta +7 916 285-73-01
Se tuli WhatsAppiin. Luuletteko uskaltaako vastata?
Mä en vastaisi.
Alkuperäinen kirjoittaja: Ohvakukka
Numero viittaa Venäjälle.
Onhan venäläiset taiteellista kansaa. Joku taiteen kerääjä voi varmaan maksaa paremmin kuin suomalaiset.
Juu Venäjälle. Numeron kun laittaa kuukkeliin ja käyttää kääntäjää saa seuraavan vastauksen
"Alue: Kurganin alue
Operaattori: T2 Mobile LLC "
Kurgan sijaitsee Kazakstanin pohjoispuolella.
No kukahan Venäjällä haluaisi ostaa tällaisen taulun? Poistin puhelinnumeron ilmoituksesta varmuuden vuoksi.
Kakapooo…. Kato se whatsapp +xxx nro netistä mikä maan suunta on, jos ei ole suomi +358 ni limppaa ulos
Mä möin tablettia Torissa, niin kyselyitä tuli whatsapissa 3kpl kaikki olivat ulkomailta +xxx muu nro kuin +358
Tunnus oli yritys… yksi Viro, Ukraina jne.
Kaikissa oli kyselyä, voinko lähettää torin kuriiri löhetyksenä…
Kirjotin et rahat tilille, ja sitten lähetän tabletin, toiselle kirjotin, että tori ei tee sellaisia kauppoja
Googlatkaa esim tori kuriiri
Sorry nuu, noi osoitteet, kännyllä on vähänvaikee (-> Muoks / Nuu : muokkasin linkit lyhyemmiksi)
ulkomainen ostaja tai myyjä ja kuljetus ulkomaille
tori ja tavaran kuriiripalvelulle lähettäminen
https://yle.fi/uutiset/3-12119203
Alkuperäinen kirjoittaja: David2
Telia kertoi kuukausi sitten, että Telia Dot sopimus muuttuu niin, että joka kuukausi lasku on vähintään 5€ ![]()
Minä en käytä ollenkaan whatsappia, koska minulle riittää Telia Dot.
Elisan latausliittymä on edelleen kuukausimaksuton, vaan kuinka kauan.
Jos siirtyy toiselta operaattorilta, niin saa siirrettyä myös vanhan numeronsa.
IS Digitoday julkaisi 25.10.2022 Whatsappin kaatumiseen liittyen artikkelin : “Kommentti: Asenna puhelimeesi toinen pikaviestin viimeistään nyt – ja muista se kaikista luotettavin keino.
On vaan tyhmää luottaa pelkästään WhatsAppiin, kirjoittaa Ilta-Sanomien digitoimittaja Henrik Kärkkäinen.”
…"WhatsAppille on vaihtoehtoja ja rinnakkaisia palveluita. Tarjolla on kilpailijoita, varteenotettavimpina Telegram ja Signal. Molemmat tarjoavat samat pikaviestinpalvelut kuin WhatsApp, suurilta osin merkittävästi laajempina ja monipuolisempinakin. Ja Apple-ihmisille on tietysti iMessage.
Tärkeintä on se, että rinnakkaisviestin ei ole Metan omistama, kuten Facebook Messenger. Jos Metan kone yskii, naapurin systeemit todennäköisesti toimivat.
Toinen pikaviestin on syytä asentaa ja ottaa käyttöön nyt, ellei puhelimessasi sellaista ole jo. Kun kaverit ja perhe ovat siellä valmiina, on tarvittaessa helppo luoda ryhmä ja jatkaa viestittelyä siitä, mihin se WhatsAppissa jäi.
Kilpailevien pikaviestinten lisäksi on yksi (lähes) pomminvarma viestintätapa: tekstiviestit. Ne kulkevat omia reittejään puhelinverkkojen ja teleoperaattorien järjestelmien kautta, eivätkä ole riippuvaisia nettijättien pullonkauloista. "
Jo kauan sitten digiasiantuntijat ovat ehdottaneet Whatsappin tilalle käytettäväksi jotain muuta pikaviestipalvelua. En millään muista oliko silloin parhaimmaksi vaihtoehdoksi esitetty Signalia vai Telegrammia. Meinaan tutustua asiaan mutta ekaksi tietysti kysyn täältä pentistä että onko tietoa ja kokemusta aiheesta ?
Kokemusta ei ole, mutta Telegram on venäläistä perua, joten kallistuisin itse ennemmin Signaliin.
WhatsApin vaihdoin Signaaliin jo viime vuonna. Ei valittamista.
Alkuperäinen kirjoittaja: Ohvakukka
kakapo, helppoa käyttäminen, tykkään.
Alkuperäinen kirjoittaja: Ohvakukka